"Huipputarjousten" idea on vetää vain asiakas liikkeeseen.
Menin ostamaan moottorisänkyä 199,-
Nurkassa rötkötti viallinen yksilö, jonka myyjä haukkui aivan roskaksi, toimitusaikakin olisi kuulemma 2 kuukautta.
Tein kuitenkin kaupat myyjän ollessa todella töykeä. Kumma kyllä tavaraa löytyikin varastosta ja "oikea hinta" on muka 850,- ja "alennus" 80%.
No, hinnat uskoo ken haluaa, sain kuitenkin vastineen 170 €urolle ja moni maksaa varmaan samasta tuotteesta tuon 850:kin.
Otin siis ilman pakettiin kuulunutta patjaa, jonka senkin myyjä haukkui kelvottomaksi ja moottorisänkyyn täysin sopimattomaksi;-)
Suomi-soffa, tympeä paikka asioida
8
1104
Vastaukset
- tie...
Te huonon omantunnon omaavat uniongelmaiset!!
Muistakaa: Hyvä omatunto on paras päänalunen. - The Rat
Olen yhden sohvan erehtynyt SS:stä ostamaan. Oikein kotimaista työtä ja mitä kaikkea...
Alkuvaikeuksien jälkeen (ei saapunut sovittuna ajankohtana, eikä seuraavanakaan, yms) sain sohvan kannettua kotiin. Ja tässä vaiheessa alkoi epäilyttämään. Kolmenistuttava oli sen verran kevyt, että jos siitä olisi saanut hyvän otteen, olisi sen kantanut yksin varsin näppärästi sisälle.
Sitten tein sen virheen että siirsin sitä. Ratkeavan sauman ääni oli oikein miellyttävä... Laatua...
Jeps. SS ja Masku on tuon jälkeen kierretty kaukaa. Eivät ole tarjoustuotteetkaan hintansa arvoisia...
Voi hyvin olla, että puolen vuoden kuluttua sinullakin on risa moottorisänky nurkissa. Toki saat sen korjautettua puoleksi vuodeksi, kunhan nukut jossain muualla muutaman kuukauden... Onnea vaan. :)olla maksamatta samaisesta sängystä 850,-.
Tällä saan kokeiltua "moottorisänkyä", ja voin jatkossa ostaa "kunnollisen" jos haluan.
Tässä vaan ostajan on oltava tarkkana. Ihan saman tehtaan saman tuotteen hinnat vaihtelevat ostopaikasta ja tarjouksesta riippuen välillä 200-1000€.- hinnoitella voi
Phoca55 kirjoitti:
olla maksamatta samaisesta sängystä 850,-.
Tällä saan kokeiltua "moottorisänkyä", ja voin jatkossa ostaa "kunnollisen" jos haluan.
Tässä vaan ostajan on oltava tarkkana. Ihan saman tehtaan saman tuotteen hinnat vaihtelevat ostopaikasta ja tarjouksesta riippuen välillä 200-1000€.ihan miten vain ja antaa sitten hurjat alennukset syötiksi. Kyllä se on oikea hinta/laatusuhde, mikä pitäisi harkita.
Itselläni oli talvella tarve uusia sohva. Sopivaa ei löytynyt paikallisista, mutta sitten ilmaantui kiertävä mööpelikauppias seuratalolle pariksi päiväksi. Poikkesin katsomassa ja yksi sopiva olisi ollut. Hintalappu 3.000 €.
Puistelin päätäni, turhan tyyris. Myyjä: Laitetaan 2.000 €. Ei käy. No 1.000 €. Ei. No paljonko tarjoat? En viitsinyt tarjota, jokin 300-400 € olisi ollut sopiva vastaavan tasoisiin verrattuna. Ei kannata alennusprosentteja tuijotella:) - minäen
Phoca55 kirjoitti:
olla maksamatta samaisesta sängystä 850,-.
Tällä saan kokeiltua "moottorisänkyä", ja voin jatkossa ostaa "kunnollisen" jos haluan.
Tässä vaan ostajan on oltava tarkkana. Ihan saman tehtaan saman tuotteen hinnat vaihtelevat ostopaikasta ja tarjouksesta riippuen välillä 200-1000€.uskotko todella joulupukkiin. sama tuote maksaa paikasta ja tarjouksesta riippuen 200-800. Jos näin olisi niin ei olisi muita kun niitä 200e ostajia.
- t.l.
Ja kyllä sai "tapella". Ikinä en enää osta Suomi-Soffasta mitään.
Meillä on tässä muutaman sadan metrin päässä pieni huonekaluliike. Olen asioinut siinä "vuosikymmeniä" ja asioin edelleen. Hinta-laatu suhde ok ja palvelu miellyttävää eikä koskaan minkaanlaista painostusta. Aikaa on miettiä ostaako vai eikö ja käydä katsomassa useanpana päivänä haluamaansa huonekalua. Lisäksi huonekalut ovat valmiiksi koottu ja tuovat aina kotiin tuotteet. Hauskinta oli, kun keväällä ostin maton ja olin polkupyörällä liikkeellä, niin myyjä sanoi ettei sitä nyt pyörällä kuljeteta vaan he tuovat maton liikkeen sulkemisen jälkeen. Toivat :)- Pirre*
sellainen palvelualttius..
Meidän huonekalukauppias kasaa myös esim. kaapit/kin valmiiksi, ja tuo perille asti ilman eri maksua. Sen mieheni sängynkin kasasivat tässä paikanpäällä, oisi me siinä muuten pähkäilty kummasti, - vaikka onhan niissä hyvät kasausohjeet mukana, mutta siltikin.
Mökille kasasin itse sellaisen pienen soffan, - ei siitä kyllä yhtään osaa jäänyt yli :)) - t.l.
Pirre* kirjoitti:
sellainen palvelualttius..
Meidän huonekalukauppias kasaa myös esim. kaapit/kin valmiiksi, ja tuo perille asti ilman eri maksua. Sen mieheni sängynkin kasasivat tässä paikanpäällä, oisi me siinä muuten pähkäilty kummasti, - vaikka onhan niissä hyvät kasausohjeet mukana, mutta siltikin.
Mökille kasasin itse sellaisen pienen soffan, - ei siitä kyllä yhtään osaa jäänyt yli :))Tottahan se tuntuu hienolta, kun palvellaan asiaksta ja tulee varmasti oikein mm. kasattua huonekalut. Kolmisenkymmenta vuotta olen käynyt tässä paikallisessa huonekaluliikkeessa ja omistaja/myyjä on jo seitsemänkymmenen korvissa oleva hieno rouva. Kysyin häneltä kuinka kauan vielä aikoo pitää liikettä. Hän vastasi, että niin kauan kun hän on olemassa. Kävin tässä hiljakkoin katsomassa valmiiksi sellasta keinutuolia, joka jousien päällä kiikkuu. Vie vähän tilaa ja on mainio vauvan hoidossa. Siinä on helppo tuudittaa ja syöttää pikkuista.
Itselläni aijon pitää keinun vanhuuden päiviäni ajatellen, tyttö ostakoon omaan kotiinsa kiikun, jos on tarpeellinen :)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1082931Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171832633Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina612099Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.11401Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät221283Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S1821252Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään3951Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115870Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103843Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3772