Olemme ottamassa eräältä maatilalta kissanpentua, joka jäi orvoksi muutaman viikon ikäisenä. Onneksi paikalla oli toinen kissaemo, joka adoptoi pennun, ja se on nyt kasvanut sijaisäidin sekä tämän kahden pennun kanssa. Pentumme on kuitenkin arviolta kaksi-kolmeviikkoa nuorempi kuin nämä sisaruksensa.
Sisarukset alkavat olla nyt luovutusiässä, ja emo ei ole enää vähään aikaan osoittanut kiinnostusta pentuja kohtaan. Tiedän että kissanpentujen luovutusikä on 12 viikkoa, mutta nyt pentumme on jäämässä 8-9 viikkoisena aivan yksin. Kissat asuvat maatilan kellarissa, ja muutenkaan olosuhteet eivät vaikuta olevan ihan parhaat mahdolliset. Itselläni on jo 17-viikkoinen kissanpentu. Molemmat, sekä eka kisuni sekä tulokas, ovat tyttöjä.
Olen miettinyt että vaikka pentu onkin vielä hieman liian nuori vieroitettavaksi sen voisi olla parempi minun sekä ekan kissani kanssa? Miten todennäköisiä ja kuinka vakavia käytöshäiriöt voivat olla liian nuorena vieroitetulla? Uskoisin että kahden näin nuoren pennun totuttamisessa toisiinsa ei pitäisi tulla ongelmaa, onko kenelläkään kokemusta?
Sisarukset alkavat olla nyt luovutusiässä, ja emo ei ole enää vähään aikaan osoittanut kiinnostusta pentuja kohtaan. Tiedän että kissanpentujen luovutusikä on 12 viikkoa, mutta nyt pentumme on jäämässä 8-9 viikkoisena aivan yksin. Kissat asuvat maatilan kellarissa, ja muutenkaan olosuhteet eivät vaikuta olevan ihan parhaat mahdolliset. Itselläni on jo 17-viikkoinen kissanpentu. Molemmat, sekä eka kisuni sekä tulokas, ovat tyttöjä.
Olen miettinyt että vaikka pentu onkin vielä hieman liian nuori vieroitettavaksi sen voisi olla parempi minun sekä ekan kissani kanssa? Miten todennäköisiä ja kuinka vakavia käytöshäiriöt voivat olla liian nuorena vieroitetulla? Uskoisin että kahden näin nuoren pennun totuttamisessa toisiinsa ei pitäisi tulla ongelmaa, onko kenelläkään kokemusta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Meidän kissanpentu jäi orvoksi muutaman päivän ikäisenä, eikä sijaisäitiä löytynyt. Sitä juotettiin kai keinomaidolla. Se luovutettiin meille 8 viikon ikäisenä ja on ollut meillä nyt 5 päivää. Minua kiinnostaisi kuulla muilta, mitä pitäisi ottaa huomioon pennun hoidossa yms.
Hei,
kissanpentu pitää madottaa, ja kasvattajat tietääkseni aloittavat kuurien antamisen jo muutaman viikon ikäisille pennuille. Hae apteekista esim. Mirrix-merkkistä matolääkettä, sen pitäisi soveltua juuri pienten pentujen madottamiseen. Lääkepakkauksessa on tahnan annosteluohje. Kuuri kannattaa antaa useampaankin kertaan. Eka kisuni on madotettu kahdesti ja nuorempi tullaan madottamaan ennen kuin se tulee meille. Sitten madotan vielä molemmat yhdessä samaanaikaan.
12-viikkoinen pentu tulee rokottaa ja kuukauden päästä tästä on rokotuksen vahviste. Samalla eläinlääkäri ainakin meillä tutki muutenkin kissan terveydentilan.
Kissanpentu syö pieniä annoksia monta kertaa päivässä. Itse olen antanut eläinkaupan pennuille tarkoitettua kuivamuonaa (se on laadukkaampaa kuin tavallisen kaupan), sekä sitten ihan Latzin ja Whiskasin pennuille tarkoitettua märkäruokaa. Muutaman kerran olen antanut myös raakaa (ja maustamatonta) lihaa, ja sekin maistuu oikein hyvin. 8-viikkoinen pentu syö jo kiinteää ruokaa, mutta voit antaa sille halutessasi esim. Whiskasilla on kissanmaitoa tai sitten laktoositonta kermaviiliä. Kissathan ovat laktoosi-intelorantikoita ja pääsääntöinen juoma on tietenkin aina raikas vesi. Itse olen antanut pennulle ruokaa sen verran kuin se itse haluaa syödä, se on kasvava ja tarvitsee paljon energiaa.
Et kertonut onko pentusi oppinut jo sisäsiistiksi? Se onnistuu niin, että ensin esittelet sille vessan. Ja sen jälkeen aina kun se alkaa vaikuttaa sille että kohta tulee hätä, niin kannat sen vessaan. Yleensä oppiminen on nopeaa.
Olen lukenut, että liian aikaisin vieroitetut/orvot kissanpennut saattavat kärsiä käytösongelmista. Ne voivat esimerkiksi imeskellä villaisia vaatteita, tekevät tarpeitaan minne sattuu ja ne eivät välttämättä tule toimeen yhtä hyvin toisten kissojen kanssa, koska emo ei ole opettanut niille kissojen sosiaalisia taitoja. Itse ajattelin että kaksi kissaa on oikea ratkaisu, koska ne saavat leikkiä ja purkaa energiaa toisiinsa. Eikä yksinolo ole niin ikävää sitten kun on pitkät työpäivät, kun on toinen seurana.
Kaikkea hyvää sinulle ja pennullesi!
Kiitos kaikista neuvoista!!!:)
Kissa on onneksi tottunut sisäsiistiksi jo entisessä kodissaan ja se on minusta poikkeuksellisen siisti siinä kun on vielä noin pienikin :)
Me ollaan jo kokeiltu tuota Whiskasin kissanmaitoa ja ihan hyvin on maistunut. Kaikkea hyvää sinunkin kissoillesi! :)
Täytyy vielä kertoa, että samaiselta maatilalta mistä omat kissani ovat kotoisin, hain eilen uuteen kotiin yhden pienen kollin. Se on oranssi ja hyvin kaunis, täynnä hienoja laikkuja. Sekin on 8-viikkoinen ja pääsi nyt onneksi hoitoon. Pikkuinen löytyi lehmien joukosta ehkä viikon ikäisenä, ja oli elänyt pehmolelujen kanssa juoden lehmänmaitoa tähän asti.. Tuloksena sillä oli kova ripuli, ja onneksi se pääsi nyt oikealle ruokavaliolle ja eläinlääkärin hoitoon ennen kuin heikkeni liiaksi. Odotan mielenkiinnolla uutisia myös siitä, kuinka sille käy ja kehittyykö normaalisti.
En tiedä kuinka paljon olet kissojen kanssa ollut, mutta tässä vielä pari ihan perusvinkkiä:
-Pentu voi livahtaa raollaan olevastakin ikkunasta, eikä se käsitä miten korkealta voi tippua.
-WC-pytyn kansi kiinni, pentu voi hukkua jos joutuu sinne.
-Pentu voi pureskella sähköjohtoja, myrkyllisiä kasveja yms.
-Älä jätä muovipusseja tai vastaavaa lattialle, pentu menee jokapaikkaan ja voi jäädä jumiin sekä tukehtua.
-Keittiössä kuumat levyt voi olla vaarallisia.
Kissat tykkää leikkiä, ja niillä on luontainen tarve kiipeillä ja raapia. Rapinahiiri sekä kissanmintulla täytetty pehmohiiri on meillä ihan suosikkilelu, samoin sellainen huiska mitä voi jahdata. Sitten kisullamme on kaksi kiipeily/raapimistelinettä, joiden parissa viihtyy hyvin.
:)
oli vain 6 1/2 vkoa vanha. Nyt hän on jo16 vkoa. Mitän poikkeavaa en ole huomannut (verrattuna aikuiseen kissaani, nuoruutta ajatellen) eikä kisu edes "lussuta" tai osoita kiintymystään nuolemalla, mitkä ovat se tyypillisimmät merkit liian nuorena vieroitetusta katista. Hyvin villi on, mutta oppiihan kissa kissatavat vieraastakin aikuisesta kissasta, ei tarvitse välttämättän olla emä. Pisut, kaikki mennyt aivan normaalisti, sekä fyysisesti on loistokunnossa. Eläinlääkärikon kehuu (paitsi valitteli kun ei saanut kuunneltua sydänääniä kauhean kehräyksen vuoksi) :)kova sylittelijä ja riehuja, todella fiksu kissa, tuo pallonkin ja tiputtaa sen kädelle jos ojennat käden :)
Kiva kuulla positiivisia kokemuksia!
Ehkä tosiaan mekin sitten voisimme harkita kisun ottamista alaikäisenä jo, onhan sillä sentään tuo meidän toinen kisu opettamassa kissojen tapoja. Ainakin se on parempi kuin että se jää ilman mitään seuraa ja hoitoa yksin, kun tosiaan näyttää sille että emo on jo ihan valmis vieroittamaan pennut (ne sen omat oli tosiaan hieman vanhempia).
parempi vaihtoehto kyllä ottaa se, ennenkuin "emo" lähtee vallan omille teilleen :( uskoisin, että kissan käytöshäiriöt (liian nuorena erotetun) johtuvat hyvin pitkälti siitä millaiseen perheeseen pentu tulee liian aikaisin. Jos kaikki on tasapainoista, kisu saa rauhassa opetella, kuunnella ja katsella, sekä on leikki/opetusseuraa aikuisesta kissasta; mikä voisi mennä "vikaan" niin, että kissa häiriintyy? Kaikkea hyvää teille ja uudelle/tulevalle (ja tietty vanhallekin) kisulle :)
Meillä oli aikanaan maalta tullut villikissan pentu ja se oli meille tullessaan n. 8-viikkoinen. Kissalla ei ollut mitään muita käytöshäiriöitä, kuin se tarpominen eli tassuilla lypsäminen sekä sellaisen turkishännän lussuttaminen. Samanlaista olen nähnyt täysiaikaisinakin vierotetuilla kissoilla, joten en voi allekirjoittaa että se olisi vakava käytöshäiriö. Villikissastamme tuli todella ihmisrakas, energinen ja iloinen, eikä ikinä pelännyt vieraita ihmisiä joita kotiimme tuli. Liian aikaisin vieroitetusta kissasta voi tulla ihan tasapainoinen aikuinen ja tosi hyvä jos sinulla on antaa sille kissan malliakin aiemman kisun avulla :)
Kiitos rohkaisevasta tarinasta! Kisumme tulee nyt meille samaanaikaan, kun sen sisaruksetkin haetaan pois.
Mun vanhempi kisu oli ihan 12-viikkoa kun mulle tuli, ja yhden kerran (seuraavana pvä:nä siitä kun oli tullut) lutkutteli hieman mun sormia. Eli näköjään se tosiaan voi mennä näinkin. Mut tuo käytös ei koskaan toistunut niin se on varmaankin ihan ok.
Eikös tuo tarpominen tiettyyn rajaan asti ole ihan normaalia käytöstä, tai mun käsitys on ainakin niin että kissa osoittaa tassuilla polkemalla kiintymystään? Kissani lapsuudenkodissani, sekä nykyinen pentuni tekevät molemmat välillä sitä.
Nyt tavoitteena on saada ne ihmiset keneltä näitä kissanpentuja tulee ymmärtämään, että voisivat leikata omansa, ettei kokoajan tarvitsisi etsiä koteja ja olla pahalla mielellä pikkuisten vuoksi. Tuntuu vaan joillain olevan vielä mielessä aika vanhanaikaiset käsitykset kissoista.. Maalla ne ovat pelkästään hiiriä tappamassa, eivätkä samanlailla perheenjäseniä, että niiden eteen viitsittäisiin nähdä vaivaa ja uhraa rahaa :(
Ja eihän sitä tarvita kun muutama pentue, joista tulee aikanaan sukukypsiä, ja taas syntyy muutama pentue jne jne..Katastrofi on valmis.
Meilläkin juuri Kirppu tykkää lypsää mahaa, vaikka on jo 1-vuotias vanhapiika :) Se 8-viikkoisena meille tullut pentu alkoi alusta lähtien elämään oikeaa kissan elämää, eikä sitä mitenkään erityisesti ajateltu ressukkana, jota elämä on kohdellut alkutaipaleella kaltoin. Syömisekseen sai juuri mainitsemiasi whiskasin penturuokaa ja kermaviiliä. Kissa oli loppuikänsä kaikkiruokainen eikä nirsoillut mistään uusista ruokalajeista, pullataikina ja kurkkuviipaleetkin maistuivat annettaessa. Lieköhän juuri aikainen ihmiskontakti oli siihen syynä :)
Tiedän miten kamalan vaikeaa on saada ihmiset muuttamaan käsityksiään kissoista, siinä ei paljoa puhekaan auta. Paikka, josta saimme aikanaan villikissamme oli juuri sellainen joka pursusi navettakissoja, jotka karttoivat ihmisen seuraa. Kissat lisivät ja lisivät vuosi toisensa jälkeen. Ongelma ratkesi kun olin siellä serkkutytön kanssa yhden kesän ja pelastimme kolme kissanpentua, joiden emo kuoli. Toimme ne pennut sisälle keneltäkään kysymättä ja juuri yksi näistä pennuista oli se villikissa joka tuli meille. Kaksi muuta jäivät taloon asumaan kesän jälkeen ja talon väen ennakkoluulot ja ajatukset kissoista muuttuivat sen myötä. Sama kävi avopuolisolleni, joka on aiemmin saanut kontaktia vain navettakissoihin ja inhosi kissoja sydämensä pohjasta väittäen niitä haiseviksi kirppuisiksi karvakasoiksi! Oli kuin olisi seurannut 30 päivää-dokumenttia, kun miehen sydän suli meidän kahden pörriäisen touhuja katsellessa :) Mies arvostaa kissoja aivan eri tavalla kuin ennen ja on antanut säälimättä parille sukulaiselleenkin ohjeita miten kissoja tulisi kohdella inhimillisesti. Ihmeellinen on elämä...
Juu, vähän vuodatusta, mutta... Lykkyä uuden ja vanhemman pennun yhteiselolle :) Hyvin se menee :)
no minusta se että otat pennun sieltä kellarista ihmisten ilmoille on ehdottomasti parempi jos sen kanssa ei nyt juuri seurustella eikä emokaan siellä kellarissa pentujensa kanssa ole.
Joidenkin eläinlääkerienkin mielestä yleinen 12 vk on liian korkea luovutusikä, pennut ovat jo niin isoja ja vakiintuneet ympäristöönsä. Meille vanhempi tyttökissa tuli vain 6 viikkoisena kun sen emä lopetti kaiken kiinnostuksen lastensa hoitamiseen ja muuttui kärttyisäksi niille. Pennuilla oli ihmivarasemo, joka sitten urhoollisesti ruokki pentuja ( 5-6 kpl, 1 kual) päivin ja öin tuttipullolla. Siinä vaiheessa oli mielestäni järkevämpää ottaa oma kissi jo kotiin ja ruokkia se itse kuntoon. Pieni kuin perkele se oli kun se meille tuli, mutta mitään käytöshäiriöihin viittavaa ei ole ollut. Mielestäni voit ottaa kissan jo kotiisi ja hankkia tarvittavat tuttipullot ym penturuokintaa varten. Kannattaa seurata, että pentu sitten saa tarpeeksi ravintoa haluamallaan tavalla; meillä ei tuttis kelvannut vaan piti mössöttää lautaselta märkäruuan nesteet..
Toinen kissa haettu 12 viikkosena ja sillä on peitonnössötysongelma, joka yleensä liitetään liian varhaiseen luovutusikään. Kissa on niin inhimillinen ja oma persoonansa, että luovutusikää voisi ennemmin katsoa kissan käyttäytymisen pohjalta (miten ja mihin paskoo, miten syöminen onnistuu, kontaktit sisaruksiin ym.)
Kiitos, on tosiaan mukava kuulla kaikkien kokemuksia nuorena vieroitetuista. Tein avomieheni kanssa päätöksen, että pentu haetaan samaanaikaan kuin sen kasvattisisaruksetkin uuteen kotiinsa meille.
Kuudetta vuotta eläinlääkäriksi opiskeleva ystäväni neuvoi, että kahdeksanviikkoinen pentu syö jo hyvin kiinteää ruokaa. Ehdotti kuitenkin että pikkuiselle voisi syöttää penturuuan ohella vielä aluksi lisänä esim. Whiskasin kissanmaitoa tai sitten laktoositonta kermaviiliä. Ajateltiin kokeilla näin. Ja täytyy tosiaan olla tarkkana ja seuraa miten se nuorempi sitten syö, ettei tuo vanhempi pentu vedä toisenkin safkoja napaansa.
Mulle on tullut 2 kissaa "alaikäisinä" viimeisen kahden vuoden aikana. molemmat ovat läytökissoja ja olleet löydettäessä erittäin huonossa kunnossa. Meillä oli ennestään kaksi vanhaa kollia ja ne ottivat heti pennut siipiensä suojaan ja opetivat pentuja leikin lomassa. Meidän "miesten-mies" kollikin intoutui leikkimään, joka huvitti meitä suuresti.
Molemmat ovat nyt aikuisena todella hyväluonteisia ja ystävällisiä ja leimautuneet selkeästi ihmiseen. mitään sisäsiisteysongelmia ei ole ollut.
Onnea teille uuden kisun johdosta ja luulempa että teillä alkaa aika ralli kun kaks pentua rällää ympäriinsä :-D
Ps. Se toinen pentu on vielä niin pieni että voi huoletta syödä samoja ruokia kuin pienempikin. Kasvavia kakruja kumpikin. (Meillä kissat saavat vielä aikuisenakin kermaviilillä herkutella, niillä on ns karkkipäivä..heh)
Kiitos jälleen kannustavasta viestistä!
Vai että teidän vanhemmat kisut hyväksy heti pennut..Pikku kissaneitimme oli hoidossa vielä vanhempieni luona asuvalla sisarellani, jossa asustaa myös nyt 10-vuotias arvonsa tunteva leikattu tyttökissamme. Hän ei pitänyt pennustamme ollenkaan :/ Sähisi vain. Harmi ettei voida pentua sinne pidemmäksi aikaa ainakaan viedä, kun eivät tulleet toimeen. Vaikka kai viikko oli vielä lyhyt aika yrittää totuttaa. Onhan se kuitenkin vanhemman kissamme reviiri.
Mutta meidän pennulle ja tulevalla pennulle ei toivottavasti tule mitään ongelmia, kun ovat niin nuoria vielä. Tuskin maltan odottaa vielä pari viikkoa, että saamme sen toisen. Ne on varmasti niin ihania ja myös onnellisia sitten yhdessä :)
Heissan,
Yleisin ongelma liian aikaisin vieroitetuilla kissanpennuilla on sisäsiisteyden oppiminen.
Kuvailemasi olosuhteet eivät tosin edesauta asiaa lainkaan.
Käytä tulokas eläinlääkärilläsi tarkastuksella varmuuden vuoksi ennenkuin viet pennun kotiin toisen pentusi luokse. Erityistä tarkkaavaisuutta noudattaisin madotusten ja rokotusten kanssa. Olet tosin ihan oikeassa pennulla on parempi olla luonasi kuin maatilalla yksin.
Itse ole kyllä kissani ottanut 7-8 viikkoisena. Toinen oli jo 3kk ikäinen. Eikös kissan luovutusikä ole se 6-8 viikkoa...?
luovutusikä ei kissan. Erilaisina eläinlajeina käytökseltään, ne tarvitsevat erilaisen opetuksen pentuina. Koirat leimautuvat ihmiseen eli sen tulevaan laumaan ja oppivat lauman johtajan kunnoittamisen kun luovutetaan nuorempina. Kissa taas itsenäisenä eläimenä ei leimaudu ihmiseen ja tarvitsee oman emonsa ja sisarustensa opetusta. Kissanpennun pitää oppia "puhumaan" kissaa ja sitä se oppii parhaiten kun saa olla kyllin pitkään emon ja sisarusten kanssa yhdessä.
Liian aikaisin luovutettujen pentujen ongelmat ovat yleensä käytöksen puutteita, sisäsiisteys puutoksia jne. Ihmiset pitävät normaalina, että pennut purevat ja raapivat kun niitä käsittelee, mutta se on merkki opin puutteesta. Leikkiessään sisarusten kanssa ja emon vieroitusopetuksen yhteydessä, opitaan miten kovaa voi purra tai raapia.
Monet ihmiset myöskin pitävät sopivana luovutusajankohtana sitä, että pentu osaa käydä hiekkalaatikolla tai syödä lautaselta. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla merkki riittävän sosiaalisesta pennusta. Pennuthan usein osaavat syödä jo 4 viikon ikäisinä kiinteää ruokaa, eivätkä todellakaan ole luovusiässä. Oikeassa elämässä emot vieroittavat pennut jopa 14-16 viikon ikäisinä, jolloin ne ovat täysin valmiita maailmalle.
Alle 8 viikkoinen on myöskin eläinsuojelulain mukaan liian nuori luovutettavaksi. Tuo 12 viikkoa on virallinen Kissaliiton (ja monen muunkin rotukissajärjestön) alin ikäraja. Monet kasvattajat luovuttavat vasta 14 viikon jälkeen pennut uusiin koteihin.
Joskus on tilanteita joissa on käytettävä tervettä järkeä kun pennun ottaa. Jos se on yksin ilman emoa ja sisaruksia, ehkä huonoissa oloissa muutenkin, on parempi ottaa nuorempana. Muuten on parempi ottaa vasta 10 viikon jälkeen, mieluiten 12 viikon ikäisenä.
Vaikka joillekin kissoille ei tule ongelmia nuoresta luovutusiästä johtuen, on niitä kuitenkin todella monella. Kun sitä ei etukäteen voi tietää mille kissalle niitä tulee, on parempi pyrkiä välttämään ne odottamalla pennun kasvamista.
Liian usein saa lukea, että kissat pissaa vääriin paikkoihin ja omistajat pitävät sitä vain kissan tahallisena käytöksenä. Kissa ei tee tahallaan - siis ihmisen kiusaksi - mitään, vaan käytökseen on aina selkeä syy. Samoin on raapimisen ja puremisen kanssa, ei kissa sitä tahallaan tee, vaan puolustaakseen itseään. Sekin voi mennä yli jos kissa ei ole oppinut miten toimitaan. Yleensähän kissa pyrkii poistumaan hankalasta tilanteesta jos vain pystyy ja puolustautuu ellei karkuun pääse. Se kyllä kertoo eleillään ja ilmeillään milloin vastapuolen olisi syytä varautua hyökkäykseen. Jos se ei ole niitä oppinut, ei omistajakaan välttämättä osaa varautua siihen. Kissa saattaa näin vain ohimennen huitaista kynsillä ja omistaja ihmettelee miksi se niin teki - yleensä diagnoosi on "tahallaan".