Hyökkäävät rotiskat

Sivusta seuraava

Eikö rotiskaliitot saa mitenkään kuriin jäseniään. Rotiskoja on vaikka mimmosilla pissiksillä. Tosi hurjaa katseltavaa kun kaksi-kolme rotiskaa vetää emäntäänsä (eikä ihan pientäkään) kun tumppua, eikä emäntä kykene muuhun kun ärjyyn epämääräisesti!

4

995

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SRY eli Suomen rottweiler yhdistys EI päätä kenelle kasvattajat myyvät koiriaan. SRY jakaa tietoa, alaosastot järjestävät kursseja, koulutuksia jne.

      Rottweilereiden kasvattajia on niin moneen junaan. Osa tekee hienoa jalostustyötä, valikoi tarkkaan millaisiin perheisiin koiransa myy jne. Sitten on paljon "kasvattajia", joille koiran kasvatus on vain bisnestä - viis siitä kuka ostaa, kunhan ostaa. Kun ajatellaan, että rekisteröityjä rotikoita on vuosittain jopa 800 kpl ja sen lisäksi kaikki rekisteröimättömät tapaukset, niin on ihan selvää, että kaikille koirille ei millään löydä aktiivista kotia. Ja se on surullista.

      • Surullista

        Mutta ei oikein voida luottaa pelkkään onneenkaan näissä koira-asioissa.

        Olen tavannut montakin kilttiä ja asiallisesti käyttäytyvä rottweileriä, eli kyse ei ole koirasta sinänsä vaan siitä kuka on taluttimen toisessa päässä. Epäilemättä näitäkin koiria tuodaan niin virosta kuin venäjältäkin.

        Aina parempi olisi mitä tiukemmin rekisteröityneet selvittäisivät omat luovutuksensa, ts. että niitä ei esimerkiksi jälleen sijoiteta vääriin paikkoihin. Avioerot ja muut muutokset perheessä aiheuttavat yleensä hämminkiä perheen lemmikkieläimissä ja osaamaton kasvattaja ei ymmärrä huolehtia tästäkään asiasta.

        Mielestäni rotteweilereitä ei pitäisi myöskään sijoittaa kerrostalo-olosuhteisiin, kerrostalo on kaikille vartioiville koirille Helvetillinen paikka asua!


      • on sellanen juttu
        Surullista kirjoitti:

        Mutta ei oikein voida luottaa pelkkään onneenkaan näissä koira-asioissa.

        Olen tavannut montakin kilttiä ja asiallisesti käyttäytyvä rottweileriä, eli kyse ei ole koirasta sinänsä vaan siitä kuka on taluttimen toisessa päässä. Epäilemättä näitäkin koiria tuodaan niin virosta kuin venäjältäkin.

        Aina parempi olisi mitä tiukemmin rekisteröityneet selvittäisivät omat luovutuksensa, ts. että niitä ei esimerkiksi jälleen sijoiteta vääriin paikkoihin. Avioerot ja muut muutokset perheessä aiheuttavat yleensä hämminkiä perheen lemmikkieläimissä ja osaamaton kasvattaja ei ymmärrä huolehtia tästäkään asiasta.

        Mielestäni rotteweilereitä ei pitäisi myöskään sijoittaa kerrostalo-olosuhteisiin, kerrostalo on kaikille vartioiville koirille Helvetillinen paikka asua!

        kun kennelillä on monta pentuetta ei siinä voi vaatia että vielä alettas seurailemaan vuosia jälkeenpäin mitäniille pennuille oikein kuuluu.Otin joskus tässä muutama vuosi sitten erääseen kasvattajaan yhteyttä kun oli myynyt koiranpennun Yli70vuotiaalle liikuntakyvyttömälle henkilölle.Ja tällä hetkellä koira on henkilöllä joka ei ole ollenkaan edes koira ihmisiä.Mutta kun oli pakko ottaa olosuhteitten pakosta.Kun nämä ihmiset ovat joskus hyviä satujen kertojia silloin kun ollaan ostamassa koiraa niin kuka ei myy kun rahaa tulee kuin suokuokalla. Sitten näille pitäisi vielä löytää valvojia.Laki pitäisi olla kova ja eläinsuojelioit joka kylässä ja talossa vahtimassa miten koiria hoidetaan.Joka koirasta saadaan minkälaisia tahansa jos niitä ei kouluteta.


    • mitttee

      kun on sellaisiakin metsäkoirien omistajia joita ei oikeastaan kiinnosta edes metsästäminen vaan se että rakki parka räkyttää joka elukalle joka vastaan tulee tai repii jokaisen linnunpojan tai jäniksen yms. Eikä rotujärjestö tee mitään, miksei ne tee mitään sitten näille häh?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe