Miten kissan ja koiran saa "kavereiksi"? Meillä on labradori ja ajattelisimme ottaa kissan pennun.
KISSA JA KOIRA
kisulikoissuli
4312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eläimet vaistoavat että toinen on vielä avuton pentu. meillä kotona on joskus ärhäkkä suomen pystäri mutta se rakastaa kissoja. Ensimmäinen kissa hankittiin silloin kun koirakin oli pentu ja kasvoi yhdessä. Toinen kissakin esiteltiin pentuna sylissä varovasti, koira tykkäsi mutta kissa ei. Aikaa myöten se kuitenkin tottui koiraan. Esittelet uuden tulokkaan koiralle vaikka sylissäsi ettei pentu pelkää tai koira tee mitään yllättävää. Et kuitenkaan tuputa niitä toisilleen vaan annat itse tutustua valvonnan alla, niin ei tuu vahinkoa.
älä väkisin yritä saada kissoista ja koirista kavereita! kyllä ne sitte pikkuhiljaa tottuu toisiinsa ja niistä voi tulla hyviäki kavereita!
koira ja kissa voivat olla hyviä kavereita. kissan pitää ensin saada tutustua taloon ja sen jäseniin sen jälkeen voit antaa koiran ja kissan tutustua toisiinsa. Olen varma että koirastasi ja kissastasi tulee ystäviä
sillä koiralla on joka tapauksessa aivot, se osaa antaa tilaa sille kissalle. no problem! kissa ei osaa samalla tavalla sopeutua kuin koira, mutta hyvin nuo toimeen tuossa tulee.