PAHOINPITELY

VITTU MIKÄ KUSIPÄÄ ON KAVERI JOKA ON HAKANNUT SEN 19 VUOTIAAN JA TUULETTANUT PERÄÄN.SINÄ JA SUN RYHMÄSI OLETTE PELLEJÄ JA VITUN NEITEJÄ KUN 3 HENGEN PORUKASSA MENNÄÄN !!!MUTTA SINÄ JOKA TUULETIT NIIN OLET VITUN TYHMÄ JA JÄLKEENJÄÄNYT JA MUISTA ETTÄ AINA LÖYTYY KOVEMPIA!!!!!VITUN PELLE OLET JA MUISTA LINNASSA KUN OLET NEITINÄ SIELLÄ JA PERSE KIPEENÄ!!!
183272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Paha juttu, että Lahden kaduilla ei enää viitsi liikkua, kun on tollaisia paskoja liikkeellä. No, eipä kyllä muutenkaan kiinnosta tuo Lahden yöelämä.
Paljon typeryksiä kukkona tunkiolla, jotka istuvat akvaariossa seurapiireilemässä.

Äänestä

Vittu mikä paskahousu. Itse asun Porissa ja kyllä pitää ihmetellä näitä suomalaisten podarityyppisiä mikkiiriä. Haastetaan riitaa ja leikitään jotain mafioosoa ja ison jengin johtajaa. Sitten tämä paskahousut ottaa vielä uhrikseen nuoren 19-vuotiaan. Istuu vielä päällä ja tuulettaa vielä niin kun olisi olympiakultaa voittanut.

Tuollaiset pitäisi viedä ladon taa ja antaa käden hivutusta niin et ei viikkon pystyisi istumaan. Itse olen harrastanut itsepuolustuslajia ja nyt kun on ikää olen jättänyt lajin. Salilla käyn ja muutenkin hoidan kuntoani, mutta ei ole koskaan tullut mieleen että pitäisi mennä kaupungille haastamaan riitaa ja vielä hakkaamaan ihmisiä. Niin kysynkin että onko Lahti taas Suomen Chicago. Kyllä näitä väkivaltajuttuja tapahtuu ihan joka puolella suomea ja ihan samalla tavalla niitä on silloin tällöin myös Porissa, mutta tämä on ainutlaatuista kun pitää vielä istua päälle ja sit tuulettaa.

Äänestä
  • Tollaiset paskat vaan innoittaa treenaamaan kovempaa ja jos se ei auta niin pitää kerätä sit iso jengi sitä yhtä jätkää vastaan ja hakata se kasvien asteelle.

    Äänestä

Onneksi on aika hyvät tuntomerkit mokomasta maitonaamasta.

Äänestä

Väkivaltaisten tyyppien nimet ja pärstät esiin, että kansalaiset osaavat vaihtaa toiselle puolelle katua kohdatessa.
Onko Lanunaukion kamerasta mitään hyötyä tässäkään tapauksessa, vai jäikö sairas hakkaaminen suojaan kameralta katveeseen?

Äänestä

Valtio voisi lahjoittaa sen ja sen kaverit miinan polkijaksi afrikkaan

Äänestä

Toivottavasti pahoinpitelijät jää kiinni tai ei uskalla enää liikkua ulkona illalla jos sivullisia ottaa uhreikseen!! jaa muutakin niille kun sakkoja ja ehdonalaista, vankilaan loppuelämäks!

Äänestä

Tekijöiden ilmiantajalle luvassa huomattava palkkio, tarkemmat tiedot viranomaisilta.

Äänestä
  • Onko tuntomerkkeihin sopivaa miestä näkynyt tai tuota joukkoa?

    Äänestä

Nii löytyyhän täältä Lahdestakin näitä urpoja ketkä tulee kännissä päätänsä aukomaan. En tajua mitä tuulettamisen aihetta tälläkin kaverilla ollut ku hakannut toisen aivan paskaksi. Pitäis vissiin tehdä tälle kaverille samoin ku kohtaa tuolla kadulla. Todella typerää touhua ja kaverit on täysin lapsen tasolla. Suomessa vaan tämmöisestä tapauksesta saat korkeintaan ehdonalaista ja ehkä jotkut pienet rapsut. (Siis jos ei aikaisempaa rekisteriä ole) Tässä oliskin päättäjille mietittävää että pitäisköhän kenties vähän koventaa näitä tuomioita ettei pääsis näitä tapauksia sattumaan!! Ilmeisesti joutuu ottamaan oman käden oikeuden käyttöön jos tämmöisiä tapauksia tuolla kadulla tulee vastaan. Ja sitten vielä ku sivulliset ei uskalla näihin tapauksiin puuttua vaikka tälläkin tapauksella ollut silminnäkijöitä ja varmasti enemmän ku yksi tai kaksi. Jokapuolella tuntuu olevan lanunaukiolla kameroita mutta onko niistä mitään apua!?! Jää nähtäväksi selvittääkö poliisi tämän asian vai joku ystävällinen joka ottaa poliisin yhteyttä asian tiimoilta.

Äänestä
  • Seuraako sitä kameraa kukaan? Ei siitä pimeällä ole hyötyä, mutta tuohon aikaan on aamu jo valjennut. Se on ESS:n kamera, ei viranomaiset sitä katsele, eikä se kamera nauhoita.

    Äänestä

  • valvovat silmät kirjoitti:

    Seuraako sitä kameraa kukaan? Ei siitä pimeällä ole hyötyä, mutta tuohon aikaan on aamu jo valjennut. Se on ESS:n kamera, ei viranomaiset sitä katsele, eikä se kamera nauhoita.

    Poliisilla ei mukamas olis valvovaa silmää lanun aukiolla? Aivan varmasti on!! Ja en puhu nyt mistään Ess kamerasta. En tarkoittanutkaan että siitä tekijää pitäis tunnistaa,vaan poliisin valvontakamerasta,niitä tuntuu jokapuolella olevan kaupunkissa.

    Äänestä


Se haluu hoitoo tai vankilaa ja tuuletti sen takii ku se tietää nyt et pääsee sinne.

Äänestä
  • Toivon tämän tuulettajan joutuvan vankimielisairaalaan loppuiäkseen,,siellä paskot allesi ja hoitajat vaihtaa kun muistaa,,vetää lääkkeitä niin paljon kaaliis, ettet mutsias tunnista,,mikäli joku mutsi vielä myöntää sut ulos pukanneensa. Joku muu hullu sitten työntää paloletkun sun perseeseen ja vääntää hanan täysille ja hups,,olet levinnyt pitkin käytävää ja arvaa
    välittääkö kukaan. Vankila on tämmöselle liian helppo,,siellä paapotaan. Tervetuloa vanhan vaasan
    suljetulle.

    Äänestä

  • Täytyy olla aika hanukasta Lahden poliisin, että yhtä väkivallan tekijää ei saada kiinni. Kuinkahan monta päivää tästäkin tapauksesta on kulunut?? Mistähän tämän hakkaajan motiivi löytyy??? Lahti on ollut mainettaan parempi kaupunki, mutta se ei näy poliisia kiinnostavan.

    Äänestä

ole jo hakusessa muillakin kuin poliiseilla. Ole rauhas.

Äänestä
  • Toivon mukaan näin onkin, ja löytävätkin vielä ennen poliiseja.. Pieni käsittely ensin ja sitten ilmianto poliiseille..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YÖLLÄ kirjoitti:

VITTU MIKÄ KUSIPÄÄ ON KAVERI JOKA ON HAKANNUT SEN 19 VUOTIAAN JA TUULETTANUT PERÄÄN.SINÄ JA SUN RYHMÄSI OLETTE PELLEJÄ JA VITUN NEITEJÄ KUN 3 HENGEN PORUKASSA MENNÄÄN !!!MUTTA SINÄ JOKA TUULETIT NIIN OLET VITUN TYHMÄ JA JÄLKEENJÄÄNYT JA MUISTA ETTÄ AINA LÖYTYY KOVEMPIA!!!!!VITUN PELLE OLET JA MUISTA LINNASSA KUN OLET NEITINÄ SIELLÄ JA PERSE KIPEENÄ!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu