Minulla on kaksi kissaa. Toinen iältään 2 vuotta ja toinen vuoden. Vanhempi kissa on terve ja virkeä, mutta nuorempi oksentelee.
Kissa ei oksenna joka päivä, mutta aina välillä, käy kyllä usein ruokakupilla, eli ruoka näyttää maistuvan.
Kissa on laihassa kunnossa, vähän aikaa sitten oli karvakin normaalia huonommassa kunnossa. Nyt karva hyvä.
Kissat on madotettu viimeksi vajaa kuukausi sitten, ovat sisäkissoja.
Nuorempi kissa on oksennellut maaliskuusta lähtien, muutimme silloin uuteen asuntoon. Välillä saattaa olla parikin viikkoa että ei oksenna ja sitten taas oksentaa.
Varmaan melko vaikea sanoa, mitä teen tämän kissan kanssa. Vai onko oksentelu normaalia?
Oksentava kissa
10
2819
Vastaukset
- meillä sama juttu..
Meidän leikattu 8v poikakissa oksentelee aina välillä, kun syö kuivamuonaa. Aluksi ajattelin sen liittyvän kuiviksen syöntiin, mutta ilmeisesti karvapallot vatsassa aiheuttavat kakomisen. Kissamme on aina ollut huono syömään ja laiheliini. Voi olla, että johtuu siitäkin, kun se on villikissan pentu ja saattaa olla myös sisäsiittoinen. Turkki sillä on aina ollut myös jokseenkin huono ja karvoja irtoaa paljon. Olen lukenut joskus, että olisi hyvä antaa kissalle ruokaöljyä silloin tällöin, että karvapallot vatsasta poistuisivat. Oletko kokeillut öljyn antamista?
- tarkoitin..
sitä, kun kissa nuolee turkkiaan ja siitä irtoaa karvoja, jotka kulkeutuvat mahaan. Kerääntyneet karvat voivat muodostaa tukoksia.
- tepasto
Mun kaksivuotiaalla, pitkäkarvaisella oli sama ongelma. Eli yrjöskelyä päivittäin ja melkein aina syömisen jälkeen. Katti näyttikin vähän riutuneelta jo, mutta todellakin kiikkutin hänet sit lääkäriin kun en uskonut vaivan enää johtuvan pitkästä karvasta. Lääkärissä tehtiin normit röntgenit ja ultrat tukoksien varalta, joita ei onneks ollu. En nyt ihan tajunnut mikä häntä vaivasi, mutta saatiin oksennusta ehkäisevää lääkettä, mikä toimi todella hyvin. Enää ei ole kuin pari yrjöä tullut, mut pidän sitä tuolla karvamäärällä ihan luonnollisena. Käytiin lääkärissä 23.6 2008 Salossa.
- pitää
selvittää. Oksentelu ei ole normaalia vaan siihen on aina syy. Syitä voi olla monia; kasvaimet, mahanlaukun tai -portin tulehdustila tai ärsytys (siihen on tuo oksennuksen estolääkitys), allergia, karvapallot (oksennuksen mukana tulee silloin selkeä karvamakkara), ruoan ahmiminen jne.
Muutto voi laukaista kissalla stressin seurauksena jonkin vaivan, vaikkei aiemmin ole mitään ollutkaan.
Jos kissa on sen lisäksi laiha, on kyseessä todennäköisesti jokin sairaus. Laihuus ja turkin huono kunto kertoo ettei kaikki ole kohdallaan. Jatkuva oksentelu voi aiheuttaa ruoan imeytymisongelmaa ja suolistokin voi vaurioitua jos kyseessä on esim. allergia tai vatsan tulehdustila.
Tarkemmin lääkäri osaa sanoa kun kerrot ruokavalion, oireet yms. ja hän voi kissan tutkia. Palstalla voimme vain arvailla mahdollisia syitä.- ruokaaa
pitää olla huoneenlämpöistä,eli jos annatte jääkaappilämpöistä oksentelee varmasti...ainakin meijän kolli!
- kuivis..
ruokaaa kirjoitti:
pitää olla huoneenlämpöistä,eli jos annatte jääkaappilämpöistä oksentelee varmasti...ainakin meijän kolli!
on aina huoneen lämpöistä ja silti oksentaa. Muuta ruokaa ei yleensä oksenna, vaikka olis otettu juuri jääkaapista.
- meillä näin
Eihän kissanne pääse esimerkiksi syömään viherkasveja, jotka ovat sille myrkyllisiä? No kuitenkin, tässäpä meidän tarina, toivottavasti on apua: Meillä on myös kaksi kissaa, molemmat nyt vuoden ikäisiä. Toinen kissoistamme rupesi oksentelemaan helmikuussa. Ensin saattoi mennä parikin viikkoa ettei oksentanut, sitten taas muutaman päivän ajan joka yö kerran. Madotimme kissan, ja oksentelu loppui, kunnes se alkoi taas noin kolmen viikon päästä uudelleen. Emme tajunneetkaan kuinka pahana vatsa oli, ennen kuin eräänä aamuna kissamme oli oksentanut verta. Sitä ennen sairasti ripulin noin viikkoa aiemmin. Veimme kissan lääkäriin jossa rauhoituslääkkeen saatuaan oksensi pihalle suolinkaisen. Lääkärissä ukkomme vatsa kuvattiin, otettiin verikokeet joista tarkistettiin, maksa- sokeri- ja munuaisarvot, jotka olivat kaikki kohdallaan. Kissamme joutui kahden viikon antibioottikuurille ja vatsan parannuttua olikin kunnossa melkein pari kuukautta, kunnes alkoi taas oksentamaan, ja tälläkin kertaa oksennuksen seassa oli matoja.
Suosittelisin, että madotat kissasi uudelleen, sillä kaikki matolääkkeet eivät tehoa esimerkiksi munavaiheessa oleviin matoihin. Se taas saattaa johtaa sitkeään matoepidemiaan, niin kuin meidän ukolla. Itse madotimme viimeisen kerran axilurilla, ensin ohjeen mukaan kolmen päivän kuurin, ja kolmen viikon päästä lääkärimme suositteli antamaan vielä varmuudeksi viiden päivän kuurin. Määrä kuulostaa suurelta, mutta siitä ei pitäisi olla kuitenkaan mitään haittaa. Peskää lisäksi kissojenne laatikko ja desinfioikaa se, sekä puhdistakaa laatikko matokuurin aikana aina, kun kissa tekee sinne tarpeensa. Siitähän ei tosin ole varmaan muutenkaan haittaa :) Kun matokuuri loppuu, peskää ja desinfioikaa laatikko vielä kertaalleen, sekä vaihtakaa hiekat, jotta kaikki ulos tulleet madot ja matojen munat varmasti häviäisivät.
Meillä ei tuon viimeisen madotuksen jälkeen ole oksentanut muuta kuin karvapalloja ja kissa voi hyvin :) Kannattaa myös kasvattaa kissoille ihan omaa kissanruohoa, joka edistää karvapallojen irtoamista ja siten kissan puhdistautumista. Ja yleensä jää myös omat kasvit rauhaan :) - syksy67
... voi johtua et sillä on matoja .
Minun nuorimmaisella oli kun sain sen loppiaisen
jälkeen ja lääkäri suositteli Drontal vet. nimistä
matolääkettä ja kyllä tehos .
Jos olette muuttaneet kissa reagoi siihenkin ja
huonekalujen järjestyksen muuttoon . - äiti auta..
äläkä koko ajan nosta näitä ikivanhoja ketjuja!
- soilikissa
Meidän burmalla on iho-ongelmia, eli lähtee pala karvapeitettä..ja on alkanut oksentamaan tosi paljon, usein parikin kertaa päivässä. Ilmeisesti saattaa liittyä ruoka allergiaan?
Onko kellään kokemuksia tuosta allergia jutusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216535Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5552261- 1471847
- 821224
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971022- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.78907Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 31827
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon146751