Yön pimeinä tunteina tulee mietittyä aina kaikkea mitä ei pitäisi. Tarkoitan lähinnä entisiä. Jostain kumman syystä ikävöin heistä varsinkin yhtä joka kuitenkin oli kaikista kamalin minua kohtaan kaikin tavoin. Onko se normaalia?
Vaikka kuinka yritän miettiä miten huonosti hän kohteli minua silti osa minusta tekisi mitä vain jotta olisimme taas yhdessä. Järjellä ajatellen parasta minulle olisi jonkin asteinen muistin pyyhkiminen jotten vaivaisi päätäni asialla.
Tuntuu naurettavalta tuntea perhoset vatsassa ajatellessani häntä,näinkin monen vuoden jälkeen erostamme,tietäen ettemme voi olla edes samassa kaupungissa jotta hän ei satuttaisi minua lisää. En halua olla samassa kaupungissa. Vai haluanko sittenkin?
Tiedän hänen odottavan että ottaisin yhteyttä. Ehkä minä haluaisinkin ottaa yhteyttä, en tiedä.
Onko kenelläkään muulla samanlaisia ajatuksia/tunteita? Mitä pitäisi tehdä ettei ajatus harhautuisi moiseen turhuuteen?
Vaikka kuinka yritän miettiä miten huonosti hän kohteli minua silti osa minusta tekisi mitä vain jotta olisimme taas yhdessä. Järjellä ajatellen parasta minulle olisi jonkin asteinen muistin pyyhkiminen jotten vaivaisi päätäni asialla.
Tuntuu naurettavalta tuntea perhoset vatsassa ajatellessani häntä,näinkin monen vuoden jälkeen erostamme,tietäen ettemme voi olla edes samassa kaupungissa jotta hän ei satuttaisi minua lisää. En halua olla samassa kaupungissa. Vai haluanko sittenkin?
Tiedän hänen odottavan että ottaisin yhteyttä. Ehkä minä haluaisinkin ottaa yhteyttä, en tiedä.
Onko kenelläkään muulla samanlaisia ajatuksia/tunteita? Mitä pitäisi tehdä ettei ajatus harhautuisi moiseen turhuuteen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
vuodet vierii, aika unohtaa. yhden sukupolven ikä on n. 25.v, aika alkaa elää uudestaan. tuuli suhisee, ja laine liplattaa. naisetkin osaa kalastaa oikeita kaloja, jotka asuvat suomen vesissä.
Olen kyllä unohtanut, ja jatkanut eteenpäin. Joskus vaan tulee heikkoja hetkiä jolloin ajatukset valtaa mielen eikä mikään tunnu saavan niitä katoamaan. Tekisi mieli hakata päätä seinään jos se vaikka auttaisi.
minä olen elossa ja ikinuori. hyvää yötä.
Ei kai ikävä ikää katso. Onko nuoren ihmisen ikävä jotenkin "alempiarvoista"?
hyviin kuin hunoihinkin asioihin. Hyvänolon tunne koukuttaa ihan yhtä paljon kuin tietynlainen kivun tunne. Moni joka pysyy ns huonossa suhteessa on koukussa siihen kipuun mikä syntyy kun kaksi väärää kohtaa. Mutta kai silloin tuntee olevansa elossa, minä en ymmärrä kyllä syytä miksi roikkua paskassa suhteessa. Jälkeenpäin se aika, kuten kaikkeen huonoon riippuvuuteen käytetty aika, tuntuu julmetun pitkälle ja hinta kovalle minkä siitäkin sai maksaa. Mutta jokainen tyylillään.
Ainakin mulle pitää tulla toisen taholta se "lopullinen kolaus" ennenkuin uskon, että ko. ihminen ei ole hyvää seuraa minulle.
ei pääse helpolla eroon. Hyvistä helpommin!
Naiset puhuvat erittäin usein sokaisevan suurista tunteista. Siitä miten tunne saa vallan ja mitään ei kertakaikkiaan voi. Minä en taas usko sellaiseen ollenkaan. Siis siihen, etteikö normiälykkäällä ihmisellä valtavimmankin tunteen vanavedessä kulje järki, kunhan sen vain antaa tulla siellä. Järki halutaan unohtaa, koska järjen mukana seuraa vastuu.
Näissä "huonot suhteet"-asioissa tulisi nimenomaan pysähtyä ja kuunnella selvän järjen ääntä: Tätäkö minä todellakin ja tosiaan elämältä haluan? Että joku satuttaa minua, kohtelee minua kuin paskaa, on täysin välinpitämätön sille mitä ajattelen, tunnen, tarvitsen? Kun tämän kysymyksen on tehnyt itselleen, useimmiten huonosta suhteesta irtaantuminen on huomattavasti helpompaa. Sillä hyvin harva rehellisesti vastaa itselleen tuohon kysymykseen: kyllä.
Ja se auttaa myös, kun aika kultaa muistot ja alkaa hamuta sinnepäin, mistä on vaivalla riistäytynyt irti. Vapauteen, tarkalleen ottaen.
Mainitsinhan itsekin että kun järjellä ajattelee niin parasta olisi kai jonkin asteinen muistin pyyhkiminen ettei aikaa tuhlautuisi turhuuksien ajatteluun. :)
Ehkä se ongelma onkin juuri siinä että aika kultaa muistot?
Ilo lukea näin kirkkaita ajatuksia ja niin tosia omallakin kohdallani. Yhden lisäisin vielä ja se on TOIVO. Sen vanavedessä minäkin olen matkustellut pitkään. Turhaan.
juuri että elää niinkuin haluaa ja sydän sanoo.
Vähemmistöjen onnellinen ja tasapainoinen elämä ei olekaan niin helppo rakentaa kuin heteroiden.
tuskinpa kukaan haluaa valita rakkau´den ja onnen väliltä, niin heterotkin ja lesbot joutuvat kuitenkin toisinaa tekemään, vähemmistöt enemmässä määrin.
joskus vain törmää tai sattuu tapaamaan ihmisen jonka tajuaa uupuneen aina elämästä ja kaikkien kysymysten saavan vastauksen, mm. E vain ole löytänyt sitä oikeaa, noh oikea kun voi samaa sukupioltakin.
enemmän nyt menemättä tähän valaistusasiaan mitä on olla vähemmistössä.
niin asia on ettäjoskus kaikki selviää pienemmästäkin asiasta, ja suuremmat tulevat sitten omalla painollaan.
Paljonko on sitten paljon, mitä uhrauksia heterot tekevät onnellisuuden eteen? Loppupelissä AINA hetero on vahvemilla, eipä tarvitse ihmetellä miksi vain aniharvat lesbot tms. vähemmistöt elävät ns. hyvässä ja tasapinoisessa parisuhteessa. Heteroille riittää aina pulustajia...
Muuten saan sinusta sellaisen kuvan kirjoituksistasi joita muutaman muistan lukeneeni että olet juuri niitä vähemmistön edsutajia joille toivoo kaikkea hyvää jatkossa ja jotka kertovat omaa kieltään siitä että kyllä vähemmistön edustaja voi onnistua tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa.