Markkinoilla

Eilen olin markkinoilla, enpä muista koska viimeksi olen ollutkaan, ja väkeä oli. Siinä oli kirkonkylän raitit täynnä 'lumpui' ja 'rätei', kansaa niin paljon että varmaan lähiseudun talot huusivat tyhjyyttään.
Eräästä kojusta kantautui paistetun muikun tuoksu ja sinne oli askeleet suunnattava, muikut muusilla, ja sitä punajuurta, kuului pyyntöni ja sain eteeni valtavan annoksen paistettua kalaa, kyllä maistui hyvältä ja pahvilautanen tyhjeni.
Sellaista kesähauskaa kun ei sada!
301069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

käydä. Noita muikkuja minäkin markkinoilla usein syön. Kannattaa katsoa, mihin istuu syömään. Kerran toi tuuli paistokäryn suoraan pöytääni, se tarttui takkiin niin voimakkaasti, että pesulaan piti viedä.
Vieläkin olen sen paistokäryn takissa haistavinani, mutta taitaa olla vain korvien välissä nykyään.

Hartolan markkinathan on taas syyskuussa, sinne olen useimmiten suunnannut, on niin kauniit maisematkin Vääksyn kautta ajaessa.

Historiallisille Rovaniemen markkinoille menoa olen suunnitellut vuosikymmenet, tänä vuonna taidan toteuttaa aikeeni!

Äänestä
  • Markkinoissa on oma viehätys, yleensä se vetää kovasti porukoita ja siellä on mukava tunnelma.
    Rovaniemenkin markkinat on koettu, ne tuntui tosi suurelta tapahtumalta, löytyi ruokatavaraakin kotiin vietäväksi. Se maistuva poronpaisti ja olikohan se ilmakuivattu jotain kuitenkin, piti säilyttää huoneen lämmössä, vaan ei se säilynyt, loppui kun vähän maisteltiin!!
    Lörtsyt oli tosi pettymys, olivat pakastettuja olleet murenivat aivan käsiin, ei voinut syödä kun ei ollut lusikkaa ;-))...
    Siellä oli helppo-Heikkejä vielä, oli sellaista loruilua että naureskelin vielä junassakin.
    Markkinoille menen vastakin, ja nuo Hartolan Kuningaskunnan markkinat pitää kokea!

    Äänestä

  • eläissäni livenä, Rovaniemen markkinoilla.

    Äänestä

  • Rovaniemen markkinoiden ajankohtaa olen etsiskellyt. Taitaisitkos sinä sen kertoa?

    Äänestä

  • Mkulkuri kirjoitti:

    Rovaniemen markkinoiden ajankohtaa olen etsiskellyt. Taitaisitkos sinä sen kertoa?

    kunnon almanakkaani, siinähän on kaikki markkinat ja paljon muutakin.
    Myöskään muutama ensimmäisenä mieleen tullut hakusana ei tuottanut tulosta, mutta ehkä oletkin jo itse tiedon löytänyt?
    Tietäisiköhän joku muu?

    Äänestä

Joka vuosi on tullut paikkakunnan markkinat koettua. Kauppiaita riittääkin ympäri maan, joukossa aina niitä "rätei ja lumpui" ja usein paikkakunnan Helppo-Hikkikin, joka on kerännyt maan kuulua mainetta voittamalla ko. kosoja.

Viimeksi kävin Mikkelin "rätti" markkinoilla ja ihmettelin meneekö kaikki vanhat rautanaulatkin kaupaksi, Sellaisia, taottuja, heitin kilo kaupalla romukasaan, huomasin, että "omaisuuksiahan" niillä tehdään kun viisaita ollaan.

Eipä tarttunut ostoskassiini sieltä mitään, kunnon kahvit kojussa ja markkinaväen silmittelyä.

Vanha markkinaperinne ja Viipurin rinkelit, kiva kun jotain on ennallaan.

Äänestä

markkinoille on mentävä! Kaikki keittiön tarpellinen pikkusälä, puiset etenkin aina ostan markkinoilta! Hyvässä lykyssä saa kannattaa hyvää asiaa samalla.

Äänestä
  • Tarkka pitää nykyään olla, ne voi olla lakattu sisältä.

    Äänestä

  • Joka kesä tulee käytyä jossain markkinoilla parhaina kesinä useitakin, aina on mielenkiintoista katsella ympärilleen.
    Savon mailla on aina niitä muurinpohjalettuja saanut, ne vasta maistuukin hyvältä, enpä niitä muualla olekaan oikeaoppisesti tehtyjä syönyt.
    Karjalan suunnalla taas nuo vatruskat ja karjalanpiirakat, muuta romua tosiaankin on kodissani tarpeeksi, ruoka vaan tahtoo olla se silmäilyn alainen.
    Kyllä se vielä tämäkin kesä jatkuu ja markkinat samoin, että ei kun reissunpäälle vaan! Minä ainakin aion vielä tuonne Savon suunnalle ajella, ja netistä löytyy tapahtumakalentereita.

    Äänestä

  • RimaHima kirjoitti:

    Joka kesä tulee käytyä jossain markkinoilla parhaina kesinä useitakin, aina on mielenkiintoista katsella ympärilleen.
    Savon mailla on aina niitä muurinpohjalettuja saanut, ne vasta maistuukin hyvältä, enpä niitä muualla olekaan oikeaoppisesti tehtyjä syönyt.
    Karjalan suunnalla taas nuo vatruskat ja karjalanpiirakat, muuta romua tosiaankin on kodissani tarpeeksi, ruoka vaan tahtoo olla se silmäilyn alainen.
    Kyllä se vielä tämäkin kesä jatkuu ja markkinat samoin, että ei kun reissunpäälle vaan! Minä ainakin aion vielä tuonne Savon suunnalle ajella, ja netistä löytyy tapahtumakalentereita.

    Hesassa useilla markkinoilla. Tuntuu kuin joka kk olisi jollain suunnalla.
    No, taitavat ennemminkin keväällä ja syksyllä pörrätä täällä, keskikesällä pienempimuotoiset.
    Ostan kortit vuodeksi, ja rinkeleitä.
    Joskus jokin vaatekin näkyy tarttuneen mukaan. Joo, ja tuore laku ;)

    Äänestä

  • hemmotellaan kirjoitti:

    sellaisen remmin, en muista nimeä. Oli niin tymäkkä maku, että pysähdyin kuin seinään. Ukko luuli että sain sydärin tai jotain. Hän maistoi ja sanoi että aika hyvää.

    Äänestä

  • lakukojusta kirjoitti:

    sellaisen remmin, en muista nimeä. Oli niin tymäkkä maku, että pysähdyin kuin seinään. Ukko luuli että sain sydärin tai jotain. Hän maistoi ja sanoi että aika hyvää.

    Jep, siellähän on todella isot valinnan mahdollisuudet. Itse pidän ihan tavallisesta, palalakusta, mutta olen maistellut myös niitä lakumattoja.

    Ja toinen kielletty herkku, jota myös Porvoossa käydessäni sorrun ostamaan,on ne brunberin pusut nammm.
    Markkinoilla niitäkin saa edullisesti.

    Äänestä

  • valinnanvaraa kirjoitti:

    Hakaniemen torilla on joka kuukausi markkinat ja tunnelma korkealla, talvisin se on kylmä paikka kun mereltä puhaltaa!
    Siellä on kiva tallustella ja paljon valikoimaa, marinoidut valkosipulit ovat minulle se kompastuskivi, niitä purkkeja on olen tyhjentänyt kymmeniä, lemppari on hunajamarinoidut hmmmm. Muutamien kauppojen auloissa on niitä samoja valkosipuleita myytävänä myös

    kun ne on niin ilmavia. Ne ei voi lihottaa!

    Äänestä

  • siitäkin hyviä, kirjoitti:

    kun ne on niin ilmavia. Ne ei voi lihottaa!

    On se hyvä et joku on samaa mieltä. ;)

    Ei lihota, ei lainkaan.

    Äänestä

  • RimaHima kirjoitti:

    Hakaniemen torilla on joka kuukausi markkinat ja tunnelma korkealla, talvisin se on kylmä paikka kun mereltä puhaltaa!
    Siellä on kiva tallustella ja paljon valikoimaa, marinoidut valkosipulit ovat minulle se kompastuskivi, niitä purkkeja on olen tyhjentänyt kymmeniä, lemppari on hunajamarinoidut hmmmm. Muutamien kauppojen auloissa on niitä samoja valkosipuleita myytävänä myös

    Nykyää melkein sama meininki punasen ristin kirpparilla. On venäläistä meteli kuuluu ja kauppa käy

    Äänestä

ovat olleet tärkeitä tapahtumia kautta aikojen. Entisajan isäntämiehet kulkivat hevosilla markkinoille kaverita tapaamaan ja muutenkin rentoutumaan, kun ei maaseudulla paljon huvituksia ollut. Virvokkeita nauttivat ja talvella lisäksi lämmikkeitä. Kerran kun kotiinlähdön aika tuli, eksyivät yhdet kaverit toistensa rekiin ja nukahtivat matkalla. Hevoset osasivat kyllä kotiin, mutta kotona vaimot ihmettelivät kun hevonen ja reki oli oma, mutta reessä nukkuva mies aivan vieraan näköinen.

Äänestä
  • Heräsin kerran kahden markkinamiehen välistä pakettiautosta. Ei siinä ehtinyt ihmettelemään...

    Äänestä

  • onnen hetket? kirjoitti:

    Heräsin kerran kahden markkinamiehen välistä pakettiautosta. Ei siinä ehtinyt ihmettelemään...

    Muistan lapsuudesta jonkin oikein mukavan tapahtuman, oli markkinat ja surmanajajat yhtä aikaa kirkonkylällä, siellä piti olla aamusta iltaan ja vähän salaa, ettei naapurit näe, että siellä olen ihmettelemässä.
    Se surmanajo oli veikeää, kun tynnyrin muotoisessa seinässä ajoivat 1000 ja 100a ja pakokaasut kirveli silmiä ja nenää, muistaisin että 2 ajajaa oli kerralla siellä päristelemäsä.
    Markkinakojuja oli muutama, ei silloin ollut tätä määrää tavaraa, kuka myi mitäkin, oli siellä ainakin voita ja kananmunia, ja flanellialusvaatteita miehille, ja punttihousuja aikuisille naisille,,, Myyjällä oli pitkät lorut aina kun alkoi keräämään myytävää määrää.
    Oli ne aikoja, kiva vaan nyt muistella.

    Äänestä

  • Muumi-iso-Äiti kirjoitti:

    joku suomalainen oli oikein mmailmankuulu tuossa surmanajossa. Hengissä säilyi ja säilytti ajohäkinkin. Saattais löytyä jostain Hämeestä?

    Äänestä

  • onnen hetket? kirjoitti:

    joku suomalainen oli oikein mmailmankuulu tuossa surmanajossa. Hengissä säilyi ja säilytti ajohäkinkin. Saattais löytyä jostain Hämeestä?

    Muistelisin että yhden nimi oli Puurunen.
    Poikani pikku poikaa nimitettiin Puuruseksi polven korkuisena kun 3-pyöräisellä hurjasteli, sain monet verenpaine hetket kokea sen Puurusen kanssa.
    Olen kerran nähnyt ajamista ja siinä oli suoja verkko, katiskaverkkoa ettei kukaan heittelisi sinne mitään roskia, vaiko lie ollut siksi ettei ajajat tulisi ulos!
    Oli ne entiset markkinat hiukan toisen laisia kuin nykyiset, mutta onhan ajat tosiaankin muuttuneet, hyvä että jotain perinteitä pidetään yllä.

    Eiköhän se nimi ollut Suuronen, vaikka turhaanhan minä sitä sinulle haastelen, 3 vuoden kuluttua.

    Äänestä

Elokuussa emme vielä ehdi markkinoille mutta heti syyskuun ensimmäisestä perjantaista alkaen kylläkin.

Meillä on selkeä työnjako.
Minä teen järki/tarveostokset.
Viikon hedelmät, vihannekset, etikkatössyrät, juurekset, mausteyrtit ja tarpeen mukaan muuta tärkeää.

Vaimo singahtelee rättien, kenkien, mahdollisesti kämpän koristeiden sekä muun rihkaman ja turhuuksien parissa tärväten vielä mennessään rahaa kahviin ja voisarveen.
Onneksi vain perjantaisin.

Äänestä

elää

Siitä sitte onki 5 vuotta ku kävit markkinoilla, onkohan siellä samat " lumput " tänä vuonnaki tarjolla ??? hymm, voi ollakki !

Äänestä

Tähän asti viimeiset markkinat kohdallani 06.05.-11.
Sen jälkeen ovat hyvin monet jääneet väliin.

Joulumarkkinatkin jäävät kohtalon huomaan, ainakin viime tippaan.

Vakiomarkkinoillamme minä ostan viikon vihannekset ja hedelmät.
Vaimo luumuilee muilla alueilla rihkamaa, rättejä ja jalkineita hämmästellen.
Järkevinä hankintoina minulle kalsarit ja t-paidat.

Äänestä
  • Tarttis näköjään luoda silmäys, paitsi aloituksen päiväykseen niin myöskin ketjuun.

    Äänestä

Viipurinrikelöitä etsittiin (Kouvola,Lappeenranta) ei ollut ovatko" he" kuolleet?

Äänestä
  • Suomi on kaunis ja ihana maa, vaan jokaisella on koti.

    Äänestä

  • Syksyn silakkamarkkinar Helsingissä tai tai Turussa on kova sana.
    Hinnat pilvissä ja ostajat ekstaasissa.
    Niitä voissa paistettuja Neulamuikkuja saa ostaa, ken haluaa.

    Yhtä en vain lakkaa ihmettelemästä
    Joka ikisessä markkinatapahtumassa on Metrilakun myyjät.Niin myöskin Silakkamarkkinoilla.

    Kerran kysyinkin lakun myyjältä, minkä näköinen laku maistuu eniten Maustesilakalle ja mikä Rasvasillille.
    Eipä osannut myyjä vastata. Huuli pyöreänä vain kertoi lakujen maistuvan aivan lakritsille.
    Koska olin Silakkamarkkinoilla, en halunnut ostaa tavallista lakua. Kalan makuista sen lakunkin pitäisi olla, Silakkamarkkinoilla myytävän ainakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RimaHima kirjoitti:

Eilen olin markkinoilla, enpä muista koska viimeksi olen ollutkaan, ja väkeä oli. Siinä oli kirkonkylän raitit täynnä 'lumpui' ja 'rätei', kansaa niin paljon että varmaan lähiseudun talot huusivat tyhjyyttään.
Eräästä kojusta kantautui paistetun muikun tuoksu ja sinne oli askeleet suunnattava, muikut muusilla, ja sitä punajuurta, kuului pyyntöni ja sain eteeni valtavan annoksen paistettua kalaa, kyllä maistui hyvältä ja pahvilautanen tyhjeni.
Sellaista kesähauskaa kun ei sada!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu