Maanpetturi!

SakkeNiemi

Tunnetuimpiin suomalaisiin kuuluva Formula1 kuljettaja Kimi Räikkönen on julkisuudessa syylistynyt useisiin suomen kansaa raivostuttaviin tekoihin. Eräs kohutuin esimerkki Räikkösen pöyristyttävästä itsekkyydestä on hänen muutto vaimonsa Jenni Dahlman-Räikkösen kanssa Sveitsiin. Kansa ei toki suivaantunut Räikkösen poissaolosta kotimaassa, vaan hänen rahojensa. Asiaan perehtymättömille kerrottakoon että Sveitsin valtio ei verota moottoriurheilusta saatuja tuloja. Tämä tarkoittaa sitä että, Kimi ei pelkästään vie verotuloja pois suomesta vaan hän häpeämättömästi voi olla maksamatta niitä ollenkaan.

Suurin osa suomalaisista, SVTK:sen (Suomen Virallisen Tutkimus Keskuksen) mukaan jopa 93%, saa äidinmaidosta ravintokoostumuksen joka laukaisee kateutta ja hyväksikäyttöä ohjaavat geenit. Suomalaisilla, tunnetusti nämä geenit ovat jopa 8750 kertaa maapallon keskiarvoa voimakkaammat! Tähän kohoamaan on mitä ilmeisimmin syynä peruna. Suomessa syödään eniten maailmassa perunaa. Suomen kansa käyttää koko maailman perunatuotannosta yli 88%. Tämä samainen juures on myöskin syynä suomalaisten korkeaan itsemurhatilastoon.

Palatakseni asiaan, Kimi Räikköseen.
Kimi räikkönen on vihastuttanut suomen kansan koska hän ei maksa veroja Suomen valtiolle. Tällainen toiminta olisi hyväksyttävää ja jopa kehuttua jos Kimi olisi joko pienyrittäjä tai tavallinen palkansaaja. Suurin osa suomen kansasta pitää moraalisesti hyväksyttävänä yrittäjien ja palkansaajien veronkierron sekä valtion kusettamisen. Tällöinhän kyse on kuitenkin jopa sadoista euroista kuukaudessa.
Kimi Räikkösen tekojen katsotaan kuitenkin olevan törkeitä. Kimin kohdalla kyse on kuitenkin vain miljoonista euroista vuodessa.

Yleinen mielipide on, että Kimi on saanut kaiken ilmaiseksi, jolloin kaikkien kuuluisi saada siitä pala itselleen. Silti postilaatikkoon tullutta ilmaislehteä ei naapurin anneta lukea ilman maksua. Suomessa ankaraa harjoittelua sekä äärimmäistä lahjakkuutta ei pidetä työnä jos se ei liity maastahiihtoon tai jääkiekkoon. Sitäpaitsi eihän autolla-ajo ole mitään urheilua.
Kyseltäessä kanssa kansalaisilta tulee kuva että suomalaiset eivät yleisesti tekisi samaa kuin Kimi, eli eivät muutaisi pois suomesta. Samassa kyselyssä paljastui myös että suomalaiset ovat mielummin onnellisia kuin rikkaita. Silti pelataan lottoa ja ryypätään suruun kun ei voiteta.

Puheenaihetta on myös herättäny Kimin isänmaallisuus. Räikkösen saama maine pitäisi umpi-isänmaallisten suomalaisten mielestä jollain tavalla hyödyntää myös meidän kaikkien rakastaman kotimaan hyväksi. Saihan Kimikin hyvän paikan elää lapsuutensa. Joten Kimi on myös velkaa. Se että Kimin olemassaolo yksin luo suomeen vuodessa liikevaihtoa kymmeniä miljoonia euroja on selkeästi liian vähän. Keskiverto isänmaallinen tietenkin saa enemmän aikaiseksi. Räikköstä on tituuleerattu jopa tunnetuimmaksi suomalaiseksi. Kaikki julkisuus mitä Kimi tuo on ulkomailla käytännössä suoraan verrattavissa suomeen. Kimi Räikköstä arvostellaan, aiheesta, huonosta kuvasta jota hän suomalaisista antaa. Kimi käyttää paljon alkoholia. Jopa niin paljon että on kykenevä pitämään yllä huippu-urheilijan kuntoa, mitä Formula1 autolla ajo vaatii. Kimi juo valkovenäläisiä jahdillaan kaveriporukassa. Muut suomalaiset lähtevät kaveriporukassa joko naapurikylään tappelemaan tai Tallinnaan tappelemaan ja n*ssimaan. On täysin Kimin syytä että naapurimaissa kuvitellaan Suomen olevan vihainen ja juopunut kansa. Välillä suomalainen media panettelee aiheesta ja välillä aiheetta antisankariamme. Käsittämätöntä että Kimi suivaantuu tästä. On tainnut kusi nousta päähän. Ethän sinäkään suuttuisi jos jokaisen kaupan ovessa, jokaisen kioskin seinässä ja 100 000 suomalaisen kotona on A4 kokoinen kuva naamastasi ja teksti jossa sinun sanotaan olevan lapsenhakkaaja. Sekin muuten vielä, Räikkönen oli valmistautumassa kisaan ja valokuvaajatuli viattomasti ottamaan Kimistä kuvaa. Mitä tämä ylimielinen k-pää tekee? Tönäisee valokuvaajan maahan! Mitenhän tuo miesparka pärjää. Työtähän hän vain tekee. Sinulle soittaa vapaa-ajallasi/töissä puhelinmyyjä ja kauppaa uusinta lehteä tai yrityksellesi netti näkyvyyttä. Tälle paskiaiselle saa huutaa ja lyödä luurin korvaan. Mitäs vittu tulee häiritsemään kesken uutisten.

Yhteenvetona:
Räikkönen on kohta 29 vuotta.

-Tuonut suomelle enemmän mainetta kuin Tarja Halonen ja Matti Vanhanen yhteensä. Tämä maine on 90% positiivista. Samaa ei voi sanoa useista ulkopolitiikoista joiden työnä on tehdä suomea kartalle.

-Tuonut epäsuorasti Suomen elinkeinoelämään useita miljoonia euroja.

-Perustanut nuorille lupauksille suunnatun ilmaisen rata-autoilu tallin.


-Rikastuttanut miljoonien Suomalaisten ja ulkomaalaisten elämää huikeilla Formula1 esityksillään.

-Tehnyt itsestään satojen miljoonien arvoisen.

-Nainut yh(tä)den suomen kauneimmista naisista.

VITTU MIKÄ KUSIPÄÄ!

4

595

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -_______-

      - Muuttanut italialaisen luonteenlaadun rehelliseksi ja nostanut italialaisten moraalin yhtä korkealle tasolle kuin suomalaisilla. Eli muuttanut koko Italiaa siten, että kaikenlainen huijaaminen ja epärehellisyys on loppunut kokonaan. Miten tällainen saavutus edes on mahdollista? Perustan väitteni siihen, että Ferraria ei enää kohdella Suomen mediassa samana huijaritallina kuin ennen Rää'än siirtymistä sinne.

      • kateuden

        ylistyslaulu!


    • olisiko hyvä jos...

      Kimihän on palkansaaja. Palkkaa maksaa Ferrari-talli.
      Sivutoimisesti hän on myös yrittäjä mainostuloillaan sekä Suomessa rekisteröidyllä veljensä kanssa omistamallaan firmalla joka maksaa veronsa Suomeen.

      Olisiko parempi että Kimi asuisi Suomessa mutta rahat menisivät kuitenkin jonnekkin 'saarille'.
      Kimi voisi kuulua johonkin työttömyyskassaan ja jäädessään työttömäksi rahastaisi kassan konkurssiin ja tuhannet köyhät työttömät kuolisivat nälkään.

      Voi sinua kateellista rääpälettä. Miksi mollaat Kimiä kun listasi on lähes loputon.

    • Juputtaja_

      Voe tsiisus mitä skeidaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe