Ei Hyvin mene...

Yli 10v. olen alalla ollut ja yksi johtaja on joutunut lähtemään, henkilökunta jäi..Nyt on seuraavan vuoro,ennemmin tai myöhemmin! Tajuaakohan sitä itsekkään? No tänään on lehtimiehiä kylässä ja johtajat oikein sen kunniaksi puvut päällä kaunistelemassa(vääristelemässä) asioita ja kertomassa, että hyvinhän meillä menee! Niin, näin siis riksussa
82006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jokelassa kävi vierailulla ministeri aikaa sitten. talon johtaja teki silloin niin, että ei antanut vvl edustajan tavata koko ministeriä. olisi voinut vartijoiden edustaja kertoa totuuksia ministerille ja sitähän talon johto ei halunnut. nykyisin tuo talon johtaja on johtajana keravalla. mainittakoon, että vierailu kutsun jokelaan ministerille antanut vvl edustaja jonka kyllä kaikki tuntee. tällainen moraali on talojen johtajilla!!!!!!!!!alhainen!

Äänestä

Omillaan ei onnistune parempaan virkaan.
Media ei auta.
Nuoleminen olisi varma konsti...mhhh kukahan olisi se oikea?

Äänestä

Nyt ei nimittäin ole enää kaukana, että toteutetaan kurinpalautus. Rupusakki pellolle ja armeija hoitamaan Rixun vartioinnin. Ottakaa järki käteen. Käykää vaikka opintomatkoilla muissa vankiloissa tutustumassa työmoraaliin.

Äänestä
  • Siellä taitaakin oikein asiantuntija kirjoitella!?
    Kyllä täällä työmoraalia löytyy, tosin en tiedä kuinka kauan..työnantaja kyllä tekee kaikkensa vähentääkseen sitä! työntekijöiden hyvinvoinnista ei juurikaan välitetä, saati sitten turvallisuudesta,jonka pitäisi olla tärkein asia vankilassa! Koko ajan mennään vajaalla ja työilmapiiri on todella tulehtunut työntekijöiden ja johdon välillä!Onko muutaman kymmenentuhannen säästöt sen arvoista?Toki sitä rahaa löytyy edelleenkin ylempien palkkaluokkien palkankorotuksiin!? Taitaa työntekijöiden kunnioitus ja arvostus olla vähissä työnantajan puolelta! Raja se on kaikella, johdolla voisi olla paikka katsoa peiliin..

    Äänestä

  • muissa vankiloissa...onko Suomessa muita vankiloita kuin Riksu tai Turku???Olen kuullut että muissa vankiloissa pelätään vankeja ja ne laitetaan heti Riksuun jos ne hieman aukoo päätä.Esim.Miten on mahdollista eräässä pohjoisen linnassa että vartijat sanovat että " en mene sinne kerrokselle hommiin jos vanki x on vielä siellä " ja kyseinen vanki terrorisoi asuntoaluetta.Herätkää siellä!

    Äänestä

  • opintomatkalla kirjoitti:

    muissa vankiloissa...onko Suomessa muita vankiloita kuin Riksu tai Turku???Olen kuullut että muissa vankiloissa pelätään vankeja ja ne laitetaan heti Riksuun jos ne hieman aukoo päätä.Esim.Miten on mahdollista eräässä pohjoisen linnassa että vartijat sanovat että " en mene sinne kerrokselle hommiin jos vanki x on vielä siellä " ja kyseinen vanki terrorisoi asuntoaluetta.Herätkää siellä!

    Laittoivat pojan lusimaan saatekirjeen kanssa.....oli se aikamoinen sepustus....
    Juuri tuohon tyyliin,"en tule hommiin jos vanki x on kongilla"
    Ei oteta oppia tuosta.

    Äänestä

  • käyneet Kiinassa juurikin työmoraaliin tutustumassa?Nyt oppirahoja maksavat nämä nuoremmat vartijat.Ei se matkan pituus vaan sen kalleus tuo lommoja tiukkaankin budjettiin.Ei ne pienet tulot vaan suuret menot haittaavat vartioiden haittatöitä,vielä kun sais aamuyöt pois niin ei olis vartiasta paljon haittaa jos ei hyötyäkään.

    Äänestä

  • opintomatkalla kirjoitti:

    muissa vankiloissa...onko Suomessa muita vankiloita kuin Riksu tai Turku???Olen kuullut että muissa vankiloissa pelätään vankeja ja ne laitetaan heti Riksuun jos ne hieman aukoo päätä.Esim.Miten on mahdollista eräässä pohjoisen linnassa että vartijat sanovat että " en mene sinne kerrokselle hommiin jos vanki x on vielä siellä " ja kyseinen vanki terrorisoi asuntoaluetta.Herätkää siellä!

    Kyllähän noi vankilat ykkösiä on "sekaantumisissa", tiedä sitte onko tuo elvistelyn aihe?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RisuOksa kirjoitti:

Yli 10v. olen alalla ollut ja yksi johtaja on joutunut lähtemään, henkilökunta jäi..Nyt on seuraavan vuoro,ennemmin tai myöhemmin! Tajuaakohan sitä itsekkään? No tänään on lehtimiehiä kylässä ja johtajat oikein sen kunniaksi puvut päällä kaunistelemassa(vääristelemässä) asioita ja kertomassa, että hyvinhän meillä menee! Niin, näin siis riksussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu