Pc-maailmassa vakoiluohjelmat ovat olleet jo jonkin aikaa yksi suurimmista tietokonejärjestelmiä kohtaavista turvallisuusriskeistä. Sama on nyt edessä älypuhelimilla.
Kännykoiden haittaohjelmat ovat olleet pääasiassa harrastelijoiden tekemiä kiusoja, mutta vakoiluohjelmia tarjoavat ammattilaiset, joilla on varaa palkata osaavia ja koulutettuja asiantuntijoita.
- Yritysten kannalta suurimpia turvallisuusuhkia ovat juuri puhelimiin asennettavat vakoiluohjelmat, jotka eivät ole enää harrastelijoiden tekeleitä, sanoo F-Securen mobiilitutkija Juha-Pekka Heikkilä.
Internetissä useat tarjoajat kauppaavat ohjelmia, jotka kännykkään asennettuna vakoilevat kaikkia puhelimen tapahtumia. Vakoilija voi seurata puhelimen sijaintia gps-paikantimen avulla, lukea siihen tulleita tekstiviestejä ja salakuunnella puheluita.
Myös kokousten salakuuntelu on mahdollista ilman, että puhelimen omistaja huomaa mitään. Ohjelma pitää tosin asentaa käsin salaa puhelimeen, jota halutaan vakoilla. Siksi vakoiluongelma on vielä ollut melko vähäinen, mutta riskit ovat olemassa.
- Kyllä tällaisia ohjelmia on ostettu paljon. Mekin olemme saaneet asiakkailta näytteitä, että puhelimesta on löytynyt vakoiluohjelma, Heikkilä sanoo.
Hati-Hati tukkii viestikeskukset
Tavallisille käyttäjille suurimpia puhelimeen kohdistuvia turvallisuusuhkia ovat edelleen haittaohjelmat, jotka lähettävät itsestään tekstiviestejä, jolloin puhelinlasku kasvaa suureksi. Jotkut virukset soittelevat maksullisiin numeroihin.
Heikkilän mukaan kaikkein hankalin haittaohjelma tällä hetkellä on Hati-Hati-niminen virus, joka paitsi aiheuttaa suunnattomat puhelinlaskut, myös tukkii teleoperaattoreiden viestikeskukset.
- Hati-Hati lähettää saastuneesta puhelimesta tekstiviestejä kahdeksan sekunnin välein tai jopa useammin. Olemme kuulleet, että se on lähettänyt jopa 40 000 viestiä päivässä. Operaattoreiden SMS-palvelimet kuormittuvat tällaisista määristä, Heikkilä sanoo.
F-Securen tutkimustiimin vetäjän Ari-Pekka Arposen mukaan älypuhelimien käyttäjät voisivat suojata puhelimensa paremmin.
- Moni ajattelee edelleen, että puhelin on vain soittamista varten. Kuitenkin kännykkä on nykyään kuin tietokone, ja se pitäisi suojata kuten tietokone.
Viruksia eniten Kaakkois-Aasiassa
Haittaohjelma täytyy asentaa puhelimeen ennen kuin se alkaa lähettää itseään eteenpäin esimerkiksi bluetooth-yhteyden välityksellä. Perinteisesti haittaohjelma toimii siten, että se kysyy haluaako käyttäjä asentaa ohjelman puhelimeensa. Jos vastaus on "ei", ohjelma kysyy samaa uudelleen ja uudelleen, kunnes käyttäjä kyllästyy ja vastaa "kyllä", ja puhelin saastuu.
- Virustorjuntaohjelma estää haittaohjelman lataamisen ja ilmoittaa, että kyseessä on virus. Kannattaa myös muistaa, että bluetooth perustuu lyhyen kantomatkan radioon. Kun siirtyy pois kantaman ulottuvilta, haittaohjelma lopettaa kyselyn, Arponen sanoo.
Suomessa kännykkävirusten leviäminen on toistaiseksi ollut maltillista, vaikka tartuntoja havaitaan täälläkin jatkuvasti. Sen sijaan Kaakkois-Aasiassa haittaohjelmat leviävät nopeammin.
- Esimerkiksi Bangkokissa kadulla kävellessä on ihme, jos kännykkään ei tule epämääräisiä yhteydenottoja bluetoothin kautta. Myös lentokentät ovat potentiaalisia paikkoja virusyhteydenotoille, Arponen kertoo.
F-Securen asiantuntijat arvioivat, että on vain ajan kysymys, milloin kännyköissäkin haittaohjelmat ovat samanlainen ongelma kuin tietokoneissa.
- Kännyköitä on niin paljon ja niin tiheässä, että mahdollisuus virusten nopeaan leviämiseen on suurempi kuin tietokoneissa. Varmasti tulemme näkemään kännykkäpuolella jotain isoa, sillä virukset kehittyvät koko ajan, Arponen sanoo.
Kännyköiden haittaohjelmat
* Tällä hetkellä tunnetaan noin 450 haittaohjelmaa
* Haittaohjelmia ovat muun muassa virukset, madot ja troijalaiset
* Leviävät bluetooth-yhteyden ja MMS-viestien välityksellä sekä saastuneen MMC-kortin kautta
* Voivat levitä mihin tahansa älypuhelimeen
* Suojautuminen virustorjuntaohjelmalla ja palomuurilla
* Haittaohjelmien lisäksi puhelimia uhkaavat vakoiluohjelmat
lähde:Kauppalehti

Vastaukset 2
Vanhimmat
sitä itteä.kaikki fbi.kgb,cia,säpo,ynnä muut samassa paketissa.
aika pitkälle,eli BT kiinni yleisillä paikoilla,ja jos tulee latausehdotus ni vastaat EI VITUSSA ! Vältät pornosivuja,vaikka kuinka tekis mieli... :)
Muutenkin latailet harvakseen,enempi makoilet...
Ryystät bisseä.