tuo taivas puottelee vetisiä kyyneleitään vaikka suomi voitti ronssia ja kultaa ja pisteitäkin on rapissut?
Miksiköhän
helmeri helmi
8313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voisihan ne olla ilon pisaroitakin :).
Aika huomiotta on ohitettu, liekö ei toimittajien mieleisiä?
Iloitaan me satoi tai paistoi ;).
Olympia mitaleista tälläkään kertaa, koska nuo mitallit on voideltu tuhansien ihmisten verellä, tuhannet ihmiset pakotettiin rakentamaan suorituspaikkoja entisille omille asuisijoilleen, josta heidät oli kylmästi pakkohäädetty pois, antoihan se oma tilkku monille mahdollisuuden toimeentuloon,mutta vuokralle meno lopetti oman kasvimaan ja eläinten pidon, oli alettava maksaa ruuasta ja asumisesta, millä tuloilla?
Kisojen loputtua on paikallisten köyhien ihmisten turha toivoa että pääsisivät asumaan noihin urheilijoille rakennettuihin upeisiin kerrostaloihin, ne menee rikkaille ja niillä tehdään kovia voittoja, köyhät ihmiset joilta kaikki riistettiin matkaavat jonnekkin sivummalle ja köyhtyvät lisää.
Minä häpeän suomalaisia olympia mitaleita.
Kiinan hirmuhallinto on tappanut tuhansia rauhaa rakastavia munkkeja ja muita tiibetiläisiä, mahtavat olympiaadit ovat tuon kauheuden rinnalla irvokas ja prutaali näytelmä joihin ei pitäisi kenekään sivistyneen kansakunnan osallistua.
Jos maamme urheiluliitot, hallitus on tämän sallinut, eli osallistumisen se riittää minulle ent. urheilijalle.
Noi kaikki mitä luettelit on todella syvältä, mutta ei ole urheilijoiden syy, iloitsen siitä.
Aivan muut tahot hoitaa noita epäkohtia, jos hoitaa!?
Se ei ole mun suruni, vaan nautinto urheilusta !
Elämäsi lieneekin helppoa kun kaikki on puolestasi valmiiksi "pureskeltu" Ketkä on niitä muita tahoja? eikö ihmiset hoida asioitaan edustuksellisen demokratian keinoin, tai niinhän kiinassakin pitäisi olla, onko????
Sorry, mä en täysin ymmärrä mitä haet kyssärilläsi?
Eikö ole kansainvälisiä, useiden maiden liittymiä
jotka neuvottelevat tälläisistä epäkohdista?
Miten niin Kiinassa, tosi kommarivaltio, se ei Suomalaisen urheilijan korjattavissa.
Jokainen maa hoitaa asiansa, köyhänsa, sairaansa ja jos apua pyytää, uskoisin et saa.
Yhtään ei auttaisi, ettei urheilla saisi, osallistua kisoihin, jos Suomen hallitus sen hyväksyy, urheiluliitot jne.
Erota nämä asiat.
On paljon muutakin murhetta, kuin murehtia tuollaisia asioita, joille emme mitään voi.
että venäjä hyökkäisi suomeen, sinutkin olisi siirretty "jonnekkin leirille", täällä järjestettäisiin mahtavia urheilutapahtumia, mitaleita jaettaisiin kansa hurraisi, sinä siellä jossain piikilankojen takana eristettynä toivoisit?, niin mitähän sinä toivoisit? toivoisitko tuota samaa mitä haluaisit niitten "siirrettyjen" kiinalaisten toivovan ja ajattelevan?
samaan tilanteeseen kuin tuolla georgiassa on jouduttu?