terveystiedon lopputyön aiheeksi? Aiheen pitäisi liittyä terveyteen, liikuntaan tai ruokavalioon..
KIITOKSIA!!
KIITOKSIA!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no esim syömishäiriöt liittyvät kaikkiin kyseisiin aiheisiin
Juu, syömishäiriöt liittyvät kaikkiin aiheisiin tavalla tai toisella. Voisithan ensimmäistä (?) kertaa tehdä työn, joka valaisisi nimenomaan sitä puolta, miksi tähän sairauteen sairastutaan. Se ei varmastikaan suurimmassa osassa tapsuksia ole laihuuden ihannointi tai terveellisyyden vaatimus terveellisyyden itsensä takia, syyt ovat aina paljon syvemmällä yksilössä. En vaan tiedä sitten oletko lukenut psykologiaa yms. Yli kahdeksan vuotta sairastaneena olen nyt lopultakin päättänyt parantua ja teen kaikkeni. Tovioisin vaan että joskus syöishäiriöistä kirjoitettaisiin muutenkin kuin kiinnostavan salaperäisenä prinsessatautina. No joo, meni aiheen ohi.
Tässä sulle ajakohtainen aihe: Riippuvuus. sehän on aikamme ilmiö! Ja se on laaja katseinen tutkimus aihe, sillä riippuvuutta on laidasta laitaan. Myös ruokaan ja liikuntaan ja syömättömyyteen etc. Aihe on ajankohtainen, mutta myös tarpeellinen tutkia. Sitä on tutkittu paljon aikuisilla, mutta vähemmän nuorilla ja niillähän sinun mainitsemien alueiden kohdalla tutnuu olevan paljon puhetta ja siinä vaiheessa riippuvuutta voidaan vielä ehkäistä!
Tsemppiä,
Sieltä se iso-G syntyy
Marjo