mitä tutkintoa luet tai mistä oppiaineesta olet suorittanut tutkinnon?
akateemiset lesbot
älykäs nainen on seksikäs
394167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Valmistunen pian filosofian maisteriksi.
Pääaine on se yksi erittäin lesbinen.
HTM (hallintotieteiden maisteri) ja työ samaa alaa. Itselleni ei kuitenkaan akateemisuus tuo ihmisenä minkäänlaista lisäarvoa, vaan on osa minua ja omaa intressiä. Ja toisaalta antaa mahdollisuuden tehdä sitä työtä mitä haluan. Naisessa toki arvostan tietynlaista älykkyyttä ja kiinnostusta itsensä kehittämiseen, mutta toisaalta se elämänviisaus on tärkein viisaus. Älykkyyttäkin on monenlaista, sekä sitä opittua ja luettua, mutta myös ihmisestä itsestään kumpuavaa, tilannetajua, tunneälyä ja niin edelleen.
Olen opiskellut muutamia aineita. Onkohan mullakin ollut sama aine? Ainakin lähes kaikki miesopiskelijat olivat naisellisia. Lesboja en kuitenkaan ko. laitoksilla ole nähnyt. Tosin en kyllä ole seurannutkaan.
vaikka useampikaan akateeminen loppututkinto, jos huumorintaju, tilannetaju ja maalaisjärki loistavat poissaolollaan. Kuka sitten tahollaan arvostaa mitäkin, mutta koulutus ei ainakaan takaa minkäänlaista kemiaa kahden ihmisen välillä.
nata valita ketään, jolla on peruskoulutasoinen
koulupohja eikä mitään muuta. Jos itse on nähnyt paljon vaivaa, ja toinen ei ole välittänyt paljon mistään, ero on usein liian suuri. Vaikka kaikki olisi ollut helppoa, niin minä ainakin haluan älykkäämmän tai älykkään ihmisen elämääni jakamaan. Poikkeuksia on tietysti, eikä rakkaus kysy koulupohjaa. Rakkaus ei usein vaadi mitään. Rakkaus on sokea?
Muuta ei tule mieleen.
Eikö mikään muu koulutus muka vaadi vaivannäköä kuin akateeminen? Ammatillista kunnianhimoa, kuten myös sen puutetta, esiintynee kaikilla tasoilla. Mieluummin kunnianhimoinen, ammattiaan aidosti rakastava puuseppä kuin esimerkiksi vain rahan tai muiden kunnioituksen takia akateemisen loppututkinnon suorittanut tyyppi.
Mun rakkaus vaatisi kyllä moniakin asioita, mutta se koulutustausta yllättäen ei kuulu luetteloon. Ja toisaalta, akateeminen loppututkinto ei kysy sellaista älykkyyttä josta minä pidän.
että älykkyyttä voi opiskella? Tai että kaikki älykkäät hankkivat akateemisen loppututkinnon?
Se että joku ei ole opiskellut sitten peruskoulun, ei välttämättä tarkoita, että elämä olisi ollut helppoa - itse asiassa kyse voi olla tasan päinvastaisesta. Ehkä monikin olisi opiskellut pitemmälle, jos elämäntilanne olisi ollut hieman helpompi.
...naistutkimus?
niin, tai joku taiteiden tutkimuksen laitokselta?
kannatan kyllä minäkin tota naistutkimusta
kuka tahansa voi opiskella ja olla kirjaviisas, mutt a ihmisestä itsestään kumpuavaa älykkyyttä ei kaikilla oo.
Minulla ei ole yliopistosta hankittua hienoa titteliä. Tarkoittaako se että olen mielestäsi jotenkin keskimääräistä tyhmempi?
Onko mieleesi tullut että kaikilla ei ole mahdollisuutta istua montaa vuotta koulun penkillä opiskelemassa itseään vaatimustasojesi vertaiseksi "neroksi"?
Mistä sitten johtuu että minulla on ystäviä jotka opiskelevat yliopistossa? Ovatko he vain näennäisiä ystäviä jotka tekevät ehkä jonkin asteista tutkimusta meistä tavallisista kansalaisista joiden älykkyys ei ylitä juuri kengän numeroa?
Koska en käy yliopistoa tarkoittaako se etten myöskään saa lukea kirjoja jotka kuuluvat vain akateemisille henkilöille?
tulevan. Mä olen lakinainen, varatuomari. Nämä tiedot on opittava eikä siihen riitä pelkkä peruskoulu.
Täytyy olla yleisarvosanana laudatur, kun haluaa päästä opiskelemaan.
Peruskoulupohjaisilla ei ole mitään sanottavaa minulle. Mua kiinnostaa muukin kuin ruoka ja vaatteet. En istu ravintoloissa.
Ihmisen älykkyys näkyy käytöksestä, siihen ei tarvita mitään muuta.
Pitäisikö älykkään arvostaa kaiken maailman heikkoja ja suorastaan laiskoja vätyksiä.
Arvostan kyllä fiksuja ihmisiä - oli koulutus mikä tahansa tai teki mitä työtä tahansa, mutta valitettavasti kaikkien kanssa ei kannata edes keskustella.
Et ole törmännyt sanontaan: "everyone makes mistakes, but it takes a genius to be a total idiot."
Onneksi en ole nero. Tiedän muutaman sateenkaarijärjestöjyrän älykkyysosamäärät. Minun ÄO:ni on siitä porukasta pienin, mutta minä olen saanut eniten heistä aikaan poliittisella rintamalla. Se johtuu siitä, että pystyn ymmärtämään ihmisiä, jotka eivät ole niin kovin älykkäitä. Älykkyysjakaumalla minulla on paljon "naapureita". En ole tyhmän ylpeä sillä tiedän, että mahdollisuus minua fiksumman ihmisen tapaamiseen on suuri ja sellainen näkee fuulan läpi.
Liika äly muodostuu ansaksi:
""Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. 20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? 21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. 22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. 23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, 24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. 25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi." (1.Kor.1:18-25)
Tässä ilmiselvästi puhutaan ihmisistä, jotka ovat joutuneet oman häikäisevän älynsä sokaisemiksi.
>> Pitäisikö älykkään arvostaa kaiken maailman heikkoja ja suorastaan laiskoja vätyksiä.
-- mutta valitettavasti kaikkien kanssa ei kannata edes keskustella. > Peruskoulupohjaisilla ei ole mitään sanottavaa minulle. Mua kiinnostaa muukin kuin ruoka ja vaatteet. En istu ravintoloissa.
haluan tavata sut.sun ajatukset kolahtaa minuun.olen lesbo ja älykäs.
Olen itse älykäs lesbo.enempää en kerro tässä.jos kiinostaa niin meilataan.oletko turusta?olen oulusta.
että älykkyys näkyy muutenkin, eikä sitä tarvitse mitenkään osoittaa.
niin, että älykkyys näkyy muutenkin, eikä sitä tarvitse mitenkään osoittaa.
Musta se kyllä jotain osoittaa. Kaikki eivät pääse edes lukioon, mikä saattaa joskus johtua siitä, ettei ole lukenut läksyjään.
Älykkyys on lahja.
Mä olen graafinen suunnittelija. Musta se on aika seksikäs ammatti. Kaikesta epäakateemisuudestaan huolimatta.
En ole suorittanut peruskoulun oppimäärää enkä viitsi mennä töihin. Olen älykäs, keski-ikäinen ja erinomainen rakastaja, pärjään hyvin.
yliopistossa ja jatkoin matkaani. Opiskelin 3v pohjoismaista ja romaanista filologia, mutta menetin kiinnostukseni itse KIELEN opiskeluun. Tylsääkin tylsempää - blaah. Lähdin työelämään ja matkailualalla menikin sitten seuraavaa vuotta.
Nykyään onkin sitten jo aivan muut kuviot: uusi ala ja yksityisyrittäjä. Olen iloinen, että on tullut koettua elämää enemmänkin horisonttaalisesti kuin että oisin kiipinyt kohtisuoraa jonnekin jo 20-vuotiaana. Minun tieni :).
Hyvin alhaisesti koulutettu, mutta sisäsiisti nainen kuitenkin..!;)
Ja nopea oppimaan uusia asioita..! ;)
pilliä käyttäen ihan kiltisti. Tarvitsetko esiliinan ja pitääks potut kuoria?
Nooh, mulle et kelpaisi olet miten söpö otus tahansa. En huoli en en. Mitä uutta oot viimeks oppinu, ryystämään jotain soppaa, vai?
tissä. Joku kuvittelee, että älykäs vaatii jonkun yliopistotutkinnon suorittamista. Vain pahvi puolustaa omaa kouluttamattomuuttaan.
Älykkyys näkyy.
akateemista tutkintoa eikä akateeminen tutkinto ole älykkyyden tae. Suomi on pullollaan surkeita maistereita!
mittaa vain tietyn tyyppistä älykkyyttä.sosiaalinen / tunne älykkyys on kovassa kurssissa nykyään.sellaista ei olekkaan kaikilla.monesti ns älyköt on tosi tumpeloita ja kökköjä töks töks ihmisiä sosiaalisissa taidoissa ja niillä on vaikeuksia arkielämässä.en kadehdi semmosia!
Mensan 2% vastaa 133:a, mainitsemasi 148 on vain mensan markkinointia kun 133 kuulostaa niin surkean pieneltä.
Mainitsemasi 148 on aika lähellä yksi tuhannesta-rajaa joka on 150.
voidaan esitää miten tahansa, mutta tilanne on sama. ”keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100, saadaan Mensan jäsenyyden vaatimukseksi elokuussa 2007 käyttöön otetulla testillämme 131. Tämän tuloksen voi saavuttaa 2 % väestöstä”
Tuloksen 148 tai 131 saavuttaa vain 2% väestöstä. Testi oli mielestäni helppo. Testi on sama kaikkialla.
toisella tavalla.
Älykkään ihmisen on pakko ottaa huomioon kaikki tumpelot ja siinä jos missä kehittyvät sosiaaliset taidot, mikäli niitä ei ole oppinut jo kotona ja kouluissa.
Tumpelot voivat kyllä huolehtia kaikista muista tumpeloista, vertaisistaan.
Oikeat älykkyystestit on rakennettu niin että keskiarvo on 100 ja keskihajonta (sigma) 15.
Kahden sigman sisälle mahtuu normaalijakaumassa 95.4% tapauksista joten Mensan rajana 130 on aika tarkasti oikein. Puolet niistä jotka eivät mahtuneet olivat niitä alle 70 iq -tapauksia.
ei älykkyys syö tunneälyä tai sosiaalista elämää tee olemattomaksi. Mutta tässä maassa kun on pakko aina löytää jokin helvetinmoinen miinus sille että ei ole samasta puusta veistetty kuin itse on, niin tietysti älykkyyden miinuspuoli on kökkö tunne- ja sosiaalinen elämä.
Mä en ole koskaan törmännyt ongelmiin älykkäiden ihmisten kanssa olemisessa, ongelmat syntyy kun on ihmisiä joilla se äly jää vähän lyhkäiseksi.
Suurin osa ihmisistä: ÄO on välillä 80 - 90. Älykkyys on lahja.
Todennäköisesti kuulut ryhmään 70 - 90 ja tässäkin vielä alimpaan ryhmään, koska olet jumiutunut tänne. Homot heittivät sinut sieltä jo ulos.
- jota en jaksanut ihan kokonaan lukea, tunnustettakoon ...
Vaikuttaa siltä, kuin monellakin olisi ongelmia suhtautumisessaan oman älykkyytensä tasoon, ikään kuin sitä pitäisi puolustaa, jotta henkikulta säilyisi tai jotain. Miksi? Onko se tärkeää? Kumpi on tavoiteltavampaa, saada älykkyyteensä kohdistuvaa kunnioitusta vai olla tyytyväinen tai onnellinen?
Tuo oli ehkä naiivia, mutta taidan sitten olla naiivi, kun minusta onnellisuus ja tyytyväisyys tuntuvat paljon houkuttelevammilta kuin oikeassaolon tai älykkyyden yleinen tunnustus.
Akateemisia ei näytä olevan paljoa tässä foorumissa, ilmeisesti siksi koska heillä ei ole aikaa/halua siihen.
Kun tämän viestiketjun lukee "ulkopuolisena", täytyy todeta, että aggressiivista tekstiä. Aloittaja kysyi kysymyksen, johon tuskin kukaan vastasi. Sen sijaan ketju pullistelee vastauksia, joissa yritetään todistella, että älykkyyttä riittää, vaikkei loppututkintoa yliopistosta olekaan. Aloittajan nimimerkkikö tällaisen puolustautumisreaktion aiheutti? Hänen on syytäkin olla epätoivoinen.
Itse opiskelen yhteiskuntatieteitä. Sosiaalityötä, psykologiaa, naistutkimusta. Ihmisenä olen mielestäni melko ristiriitainen: analyyttinen, mutta myös käytännönläheinen.
Selkeimmin havaittava koulutuksen mukanaantuoma asia on mielestäni kriittisyys: kyky katsella asioita ikään kuin etäämmältä, "tutkia" ja analysoida niitä ja esittää rakentavaa kritiikkiä. Asioiden kyseenalaistaminen, analyyttisuus ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat asioita, jotka mielestäni kehittyvät koulutuksen myötä.
Itse olen kokenut, että koulutuksen myötä olen oppinut hahmottamaan ja ymmärtämään maailmaa ja siinä esiintyviä ilmiöitä laajemmin. Se on syy siihen, että opiskelen. Olen kokenut elämässäni monenlaisia vaikeita asioita, ja koulutus on tuonut nimenomaan tieteen avulla tutkittuja vastauksia siihen, miksi maailma ja ihmiset ympärillämme ovat sellaisia kuin ovat. En opiskelisi, jollen oppisi.
Minä en tunne täältä ketään. Kukaan ei tunne minua. Ketjusta jäi mieleeni se, että jotkut kirjoittajat yrittävät osoittaa olevansa älykäs. Tässä sitä ei pysty kukaan osoittamaan.
Menkää Mensan testiin, jos varman tuloksen haluatte. Tuloksen arvaa kyllä jo etukäteen. Se näkyy jo peruskoulussa. Kohdallani se piti paikkansa.
Mensan testi on roskaa, mensa on bisnes joka perustuu siihen että taviksille uskotellaan niiden olevan älykkäitä.
Oikeita testejä:
http://www.eskimo.com/~miyaguch/hard_iq.html
Valitettavasti mega-testi on poistunut verkosta.
Siinä alaraja oli 100, eli tavis ei saanut yhtään vastausta oikein. Mutta onhan tuolla muita, tosin useimmiten naurettavan helppoja ei-englantilaiselle.