mättää

Nyt alkaa olla kiintiö täysi tuon nukkumisen kanssa.
Luultavasti en tarvitse kahdeksaa tuntia, mutta kun sais nukuttua yhtäjaksoisesti edes 5 tuntii.
Olen yrittäny valoa vähän pitempään, mut kun kymmenen aikaan käy nukuttaa, niin minkäs teet.
Sit heräänkin jo yhden aikaan, nukahdan taas ja herään neljältä tai puoli viideltä. Vessassa pitää käydä joka kertaa.
Kello soi puoli kuudelta ja kun sen tiedostan, niin jään aivan kuin odottamaan sen soittoa, uni ei tule, vaikka väsyttää.

Iltapäivällä töissä alkaa sitten väsyttää ja töitten jälkeen en jaksais mitään. Ei kuitenkaan voi käydä päikkäreille, tai sitten menee ne viimeisetkin yöunet.

Joitakin vuosia sitten käytin nukahtamislääkettä, mutta seuraavana päivänä oli sitten olo kuin oin krapula ollut, pää kipee jne.
Voisin kyllä kokeilla jotain miedompaa, jos sellaista saa ilman, että tarttee lääkärille lähteä.

Tai onko arvoisilla ”kollegoilla” antaa hyviä vinkkejä?

Ei tätä tällaista jaksa...
1225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suosittelen lääkäriin menemistä. Esimerkiksi monenlaiset mielialaläkkeet auttavat uniongelmiin ilman että seuraavana päivänä olisi tokkurainen olo. Ja varmasti on mietojakin unilääkkeitä olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


50 v. kirjoitti:

Nyt alkaa olla kiintiö täysi tuon nukkumisen kanssa.
Luultavasti en tarvitse kahdeksaa tuntia, mutta kun sais nukuttua yhtäjaksoisesti edes 5 tuntii.
Olen yrittäny valoa vähän pitempään, mut kun kymmenen aikaan käy nukuttaa, niin minkäs teet.
Sit heräänkin jo yhden aikaan, nukahdan taas ja herään neljältä tai puoli viideltä. Vessassa pitää käydä joka kertaa.
Kello soi puoli kuudelta ja kun sen tiedostan, niin jään aivan kuin odottamaan sen soittoa, uni ei tule, vaikka väsyttää.

Iltapäivällä töissä alkaa sitten väsyttää ja töitten jälkeen en jaksais mitään. Ei kuitenkaan voi käydä päikkäreille, tai sitten menee ne viimeisetkin yöunet.

Joitakin vuosia sitten käytin nukahtamislääkettä, mutta seuraavana päivänä oli sitten olo kuin oin krapula ollut, pää kipee jne.
Voisin kyllä kokeilla jotain miedompaa, jos sellaista saa ilman, että tarttee lääkärille lähteä.

Tai onko arvoisilla ”kollegoilla” antaa hyviä vinkkejä?

Ei tätä tällaista jaksa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu