Nikkeilyteema pysäytti, kun luin siitä tuolla alempana ketjussa.
Kun ajattelen risuja, joita vaihdellaan puolelta toiselle. Eikö niistä voitaisi luopua, ovatko ne ihmisen jokapäiväisiä huolia, suurempia ja pienempiä.
Niistä ei pääse irti, täytyy kaiken aikaa olla rutisemista, kun ei itse asiaa ole.
Sitä ei voi vilpittömästi myöntää olevansa tyytyväinen.
Jos minä sanoisin olevani tyytyväinen työhöni, palkkaani, terveyteeni, itseeni, minuahan pidettäisiin jälkeenjääneenä, vanhanaikaisena, tyhmänä, poroporvarina, aikani eläneenä. Minusta tuntuu että tänä päivänä täytyy olla risuja, jopa halkojakin taakkana tullakseen hyväksytyksi nykyaikaisena ihmisenä.
Mietin näitä, tulin tulokseen, ettei näin tarvitse olla.
Miksi ei voisi olla vilpittömästi onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä (kun on terveet kädet, voin kirjoittaa), yhtä hyvin voisin olla halvaantunut, kädetön, mieleltäni sairas tms.
Onko tässä elämässä jouduttava katastrofiin, ennen kuin tajutaan ainutkertaisen elämän merkitys.
Miksi pitää kadehtia, pystyä sanomaan nasevasti ja pirullisesti, miksi etsiä vikoja sen sijaan että välittömästi kiittäisi?
Onko oltava kuoleman kanssa vastakkain ennen kuin mittaa elämänsä arvoa?
Onko tultava jokin räjähdysonnettomuus, ennen kuin huomataan, että naapuriakin voisi jotenkin hoivata.
Omalla kohdallani haluan pyrkiä siihen että risut olisivat mahdollisimman pieniä. Elämä jokaisella on jo niin iso kokonaisuus, miksei sitä voisi keventää hyväksymällä ja sopeutumalla ilman vihamielisyyttä ja turhanpäiväistä murehtimista.
Toivonkin kaikille hyvää mieltä alkavalle viikolle!
Kun ajattelen risuja, joita vaihdellaan puolelta toiselle. Eikö niistä voitaisi luopua, ovatko ne ihmisen jokapäiväisiä huolia, suurempia ja pienempiä.
Niistä ei pääse irti, täytyy kaiken aikaa olla rutisemista, kun ei itse asiaa ole.
Sitä ei voi vilpittömästi myöntää olevansa tyytyväinen.
Jos minä sanoisin olevani tyytyväinen työhöni, palkkaani, terveyteeni, itseeni, minuahan pidettäisiin jälkeenjääneenä, vanhanaikaisena, tyhmänä, poroporvarina, aikani eläneenä. Minusta tuntuu että tänä päivänä täytyy olla risuja, jopa halkojakin taakkana tullakseen hyväksytyksi nykyaikaisena ihmisenä.
Mietin näitä, tulin tulokseen, ettei näin tarvitse olla.
Miksi ei voisi olla vilpittömästi onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä (kun on terveet kädet, voin kirjoittaa), yhtä hyvin voisin olla halvaantunut, kädetön, mieleltäni sairas tms.
Onko tässä elämässä jouduttava katastrofiin, ennen kuin tajutaan ainutkertaisen elämän merkitys.
Miksi pitää kadehtia, pystyä sanomaan nasevasti ja pirullisesti, miksi etsiä vikoja sen sijaan että välittömästi kiittäisi?
Onko oltava kuoleman kanssa vastakkain ennen kuin mittaa elämänsä arvoa?
Onko tultava jokin räjähdysonnettomuus, ennen kuin huomataan, että naapuriakin voisi jotenkin hoivata.
Omalla kohdallani haluan pyrkiä siihen että risut olisivat mahdollisimman pieniä. Elämä jokaisella on jo niin iso kokonaisuus, miksei sitä voisi keventää hyväksymällä ja sopeutumalla ilman vihamielisyyttä ja turhanpäiväistä murehtimista.
Toivonkin kaikille hyvää mieltä alkavalle viikolle!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olipa kaksi niin samantapaista aihetta kahden otsikon alla että jouduin oikein miettimään kumpaan vastaisi, vai olisiko parempi olla vastaamatta kumpaankaan, sillä "risuja" kuitenkin tulee.
Tuosta nikkeilystä mainitsen vain senverran, että nikkeilijöitä me kaikki olemme, joko yhdellä tai kymmenellä. Kuitenkin jos esim. minä, tai joku toinen, haluaisi olla toisille "ystävä" tällä palstalla kirjoitellessaan, niin siinä tapauksessa olisi kai järkevää käyttää samaa nikkiä.
Tätä asiaa on pohdittu melkoisesti, eikä siitä sen selvempää koskaan taida tulla.
Jokunen, joka osaa, on toki yrittänyt pitää yllä asioihin perustavaa kirjoittelua, mutta kuinka onkaan heidän kohdallaan käynyt. Haukkuja ovat saaneet osakseen he samalla tavoin kuin minunkinlaiseni, joka ei osaa pohtia muuta kuin jotain arkipäiväistä asiaa.
Tyytyväisiähän emme koskaan osaa olla, ihminen on sellaiseksi luotu. Kun jotain saavuttaa haluaa vielä lisää, ja uudelleen taas lisää.
Jos jossain sattuu kohdalle henkilö joka ei omista tätä maallista materiaa, katsotaan tuollainen saamattomaksi. Jos taas tapaamme henkilön joka ei halua enää mitään lisää, saavat toiset ehkä sellaisen kuvan mainitusta, ettei "sen asiat eivät enää taida olla ihan kohdallaan".
Anteeksi , kun tämä kirjoitukseni meni tällaiseksi höpinäksi, mutta kun minulla on tuollainen pakonomainen halu jotain kirjoitella, niin tuppasinpa taas itseni alttiiksi uusille tyytymättömyyksille.
Taisin pilata Sinun hienon avauksesi kokonaan.
lämminhenkisestä kirjoituksestasi. Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää, ei todellakaan. Kirjoituksesi on ok. Eikä tähän mitään suurta kirjoitustulvaa varmaankaan tule, koska tämä on näitä kuivia asiapitoisia juttuja.
Huomasin kirjoitettuani, että joku toinenkin oli kirjoittanut aiheesta.
Uskoisin, että tästä varsinaisesta nikkeilystä ei kannata enää porista ees-taas.
Kyllä tämä tästä alkaa sujumaan, eli katsomme mitä tuleman pitää.
Arkipäiväisistä täällä onkin ihan järkevää kirjoittaa, jolloin useat voivat osallistua arjen toimintaan, unohtamatta juhlavampiakaan aiheita.
Oppilaille annettiin "Aiheeksi kirjoittaa Seitseman maailman ihmettä"
Useat olivat laittaneet listalleen seuraavat:(Erikseen ne vanhanmaailman 7ihmettä)
Egyptin Pyramiidit
Taj Mahat
Panaman Kanaali
Grand Canyon
Empiere State Building
ST.Peters`s Basilica
Kiinan muurit
Ope odotti yhden oppilaan valmistumista..johon nuori vastas,että on niin paljon ihmeellistä..
Nähdä
Kuulla
Koskettaa
Maistaa
Tuntea
Nauraa
ja Rakastaa
Kunpa mekin jokainen osaismme arvostaa näitä kaikkia,olisimme Onnellisia!!
päivänäkin tapahtuu kaikenlaisia ihmeitä. Nytkin palstalla taitaa riehua riitaisuutta, jospa rauha laskeutuisi sitä odotellessa.
Rauha rakentaa, sota hajoittaa!
Ensin tulee kuitenkin käydä se sota, jonka jälkeen alkaa rakennushommat.
noin olis hyvä jokkaisen joskus aatella, et on terve ja pystyy kirjottammaa.
olisko niin et ihmisel ko on asiat hyvin hää rutisee sillo enenpi,ko ain on jottain puuttuvinnaa.
minnuu kyl nauratti tuo ko sanoit et jos sie olisit tyytyväinen elämää niin sinnuu piettäs jälkeejääneenä,vanhanaikasena,tyhmänä,poroporvarina ja aikansa eläneenä. noinko se on nyky maailmassa.
mie oon aika vähä ihmisten kans tekemisis. mut ne ketkä mie tunnen on hyvinkii tyytyväisii elämäänsä ja onnellisia. en kyl paljoo ole muien ihmisten kans pitempää juttusil ,ko toivon ja vaimonsa,teinitytön ja häne äitinsä.
ja hyö on ihan erikoisen tyytyväisii elämäänsä.
mutt on semmosii joien kans tullee puhuttuu vaa ilmat ja kuulumiset ,ei syvempii.
yks ilta ko olin eläkeläisten juhlas ja kottii tulles poikkesin bupin tuttua ovimiestä katsomas.
hää kerto mite hyvillää on ko on ovimiehen iltatyö,päivät hää on muualla töissä.heil ko on raha tarpeen lapsen sairauen vuoksi. vaik joutuu tekemää töitä muutaman tunnin yö unella ,hää oli tyytyväinen kun oli töitä.
niin, miks pittää aikuisen ihmisen toiselle aikuiselle ees risuja antaa. jos toine risuttellee niin sannoo vaa nätist takasin,ei hää kauaa viitsi yksinää touhuta.
kauanhan tääl ollaa nahisteltu nikkien kans. minnuu se ei häiritse,lopetan het lukemisen jos siin on riian siemenii, tääl ko voip valita lukemisensa.
jospa jotkuu tykkääkin nahistella se antaa heille potkua päivää;) tämä nyt on sitä lyylin huumorii:)
vaik mistäs sitä tietää.
tekkeehän jossain otteluissakin,silviisii että läpsivät itseää,että saavat vähä pontta itteensä,jospa siin on jottain saman sortista:).
sinul näköjää on hyvän mielen avaimet,ja vissii käytätkii niit elämässä. onha se niin et vain itse voi tehhä ittensä onnelliseks. kaik alkaa omasta ajatuksesta.
minust tuntuu et mie oon maailman onnellisin ihminen. lapsuus män ilman jälkisairauksii,vaik oltii monast niin huonol ruualla olis voinnu tulla semmosii jotka nyt tulis essii.
pääsin hyvän miehen vaimoksi, saatii ellää pitkää yhessä,ain oli leipää pöyässä ja viel särvintäkkii.
leskeks jäätyy ko surusta tokenin, minul alko uus elämä tekniikan maailmassa. ja nyt viel lopuks saan tulla mummoksi pikkuiselle.
voiko tämän enenpää ennää pyytää. tätä ei minun älyl olis järjestetty, siin on suuremmat voimat kysymykses.
en voi ko kiittää elämää ja sen muistankin tehhä joka päivä,koska miehän en tiiä vaik aamulla nousisin viimesee päivään.
teveisiä lyyli
tai minkä lie hakua.
Ehkä minun tuli kirjotettua liiaksi nykyaikaista tekstiä joillekin, en tiedä. Mutta noinhan se varmaan menee tänä aikana joillakin.
Minua tahtoo hymyilyttään liian kanssa, kun luen kirjoituksiasi tuolla tyylilläsi.
Kaikki ei vaan ossoo moista tyylii, vaik kuinka miekin yritän tämmösen lausekkeen tähän väliin heittää.;)
Lempeätä illanjatkoa lyyli. Muista pitää jalat lämpiminä tähän aikaan.
kiitos sinulle ko panit tuon powerin oikee kirjotettuna,mie vähä eppäilinkin ettei se noin kirjoteta mite mie sen panin.
sehä enlgantis on et kaik kirjotettaa erilailla ko lausutaa,siks siin joutuu opiskellee kielenkii kahtee kertaa,ensi mite puhutaa ja sitte mite kirjotettaa,voi ko on vaikeeta.
mie oon alkanu viljelee tuota nykyaikan käytettyy sanaa poweria,se tarkottaa vipinää kintuihin suunnillee,sitä ko ihmiset tahtoo joka paikkaa sykettä, mikkää tavallinen ei ennää kelpaa.
nyt on minun maata meno aika, oikee hyvää yötä sinulle,on mukava lukkee sinun kirjotuksii oot viehättävä ihminen.