Olemme suunnitelleet miesystävän kanssa yhteisen asunnon (ok-talon) ostamista. Ongelman asiassa tuottaa se, että molemmilla on murrosikäisiä lapsia, jotka eivät halua muuttaa "syrjäseudulle", kun kaverit ja city-elämä jää sitten paitsioon. Minun lapset tulevat miesystävän kanssa tosi mahtavasti juttuun, kuten myös miesystäväni lapset minun kanssa. Kuten myös lapset keskenään.. Itse olen ollut yh-äitinä jo liki kymmenen vuotta ja asunut muutamia vuosia kerrostalossa (joka ei ole minun juttuni). Haluaisin oman talon ja pihan, jossa olisi tekemistä. En ole "kaupunki-ihminen" vaan maalla kasvaneena haluaisin omaa rauhaa ja mullan möyrimistä ja lumitöitä :) Välillä tuntuisi, että haluaisi ajatella myös itseään, eikä elää aina lasten ehdoilla, mutta.. Onko kokemuksia samanlaisesta tilanteesta ja miten olette ratkaisseet asian?
Muutto?!
Kajsa
2417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei meillä muutto mennyt kivuttomasti ainakaan Tosin yksi lapsista oli siitä innoissaan ihan kamalasti..
Vaikka lapset on otettava huomioon niin lopulta aikuiset päättää asioista. Vaikka muutatte vähän syrjemmälle niin ainahan kulkemana pääsee jos tahtoo ellei nyt asu todella isossa kaupungissa. Muutto ei siis tapa ystävyyssuhteita vaan teke ene ehkä hankalammiksi vähän, mutta ei mahdottomasti. Suuri osa kavereistakin luultavasti on niitä jotka roikkkuu mukana ja jää pois kun tulee uusia tilalle jos ei muuton niin muiden elämänmuutosten myötä ja jos näin ei käy niin sehän lujittaa ystävyyttä entisestään vain!
Siihen kannattaa sitoutu aettä on valmis kuskaamaan tai hankkimaan bussikorttia tms systemiä joilla kaverisuhteet toimii edelleenkin. Yövieraitakin on pakko sietää luultavasti enemmän..
Ja kun kaikki ei voi saad amitä halua aniin jos on pakko muuttaa ihan korpeen niin katsokaa että nuo kulkuyhteydet toimii hyvin niin se asunnon sijainti ei ole niin paha juttu. Ja jos on vaihtoehtona asua jossain taajamassa kuitenkin niin että kaikki saa jotain niin tehkää niin.
Niin ja meillä jotkut kaverit pysyivät ja jotkut katosivat. Onpa nähty jo erilleen kasvaminenkin eli kaverukset alkoivat kiinnostua niin eri asioista, että ystävyys lakkasi vähitelleen. Ja jotkut taa spalasivat kun aikanaan koulu vaihtui tai opiskelupaikka ja tavattiin uudelleen..
Muuton syistä on syytä keskustella lasten kanssa, mutta asia on kuitenkin niin, että aikuiset tekevät näin isot päätökset. Aina ei voi "miellyttää" kaikkia. Itse muutin juuri 12-vuotiaan lapseni kanssa. Vastustus oli aluksi kova, mutta nyt 2 viikkoa muutosta hänellä tuntuu menevän ihan kivasti. Koulua hänen ei tarvinnut vaihtaa sillä koulumatka on n. 3 km joten hän jatkaa vanhassa koulussa.