en minä halunnut omistaa
mutta kuitenkin tuntuu
minulta on otettu
en minä halunnut omistaa
minä vain halusin
että
sinä olet
käännän sivua
enkö enempää saanut
yhdelle sivulle lähtösi jälkeen
tänään minä tahdon omistaa
muistoa kannan
sen
vain sen
minä yksin
omistan
mutta kuitenkin tuntuu
minulta on otettu
en minä halunnut omistaa
minä vain halusin
että
sinä olet
käännän sivua
enkö enempää saanut
yhdelle sivulle lähtösi jälkeen
tänään minä tahdon omistaa
muistoa kannan
sen
vain sen
minä yksin
omistan
Vastaukset 2
Vanhimmat
olet jälleen kirjoittanut runon, jossa on aitoa
tunnetta ja kaipausta. Herkin piirroin kannat
muistoa ' minä vain halusin, että Sinä olet '
Kiitos koskettavasta runostasi, aina yhtä kaunis-
ta tekstiä.
En minä tahtonut olla
sinusta mustasukkainen.
Omistaa maatakin jalkojesi
alta.Ilmaa jota hengitit.
Miehen rakkaudessa sinä
vain muutuit niin tärkeäksi.
Tuntui se tuskalliselta ja
sattui minuun.Sillä taivas,
onko kahden välillä mitään
ilman luottamusta.Ja uskoa
että minä,mies,riitän sinulle.
Olen kylliksi.
Ja jos on koko ajan kiinni
riittämättömyyden tunteissa ja
elää epäluulossa,rakkaus
lahoaa ja katoaa pois.
Ja jäljelle jää kuivunut,
katkera runko.
Siksi me jaksoimme rakastaa
ja keskustella.Olla avoimia
ja uskaltaa.Käydä läpi
kipupisteet ja, kuvitelmat.
Ja me löysimme toisemme.
Ja sen että rakkaudessakin
elämä jatkuu.
Kiitos runostasi.
Ollaampas me tänäin syvällisiä?
Mutta eiköhän miehen rakkaus
olekkin lopulta aika filosofista ja pohtivaa.Syvää?
Sinun runosi ainakin herätti
minulta tällaisen vastausrunon.
Hyvä runo sinulta.Kiitos
ja ilman siirappia.
Kivaa päivää myös.