Oppikirjoihin laitettu raha vaihtelee eri kunnissa merkittävästi, kertoo YLEn sivuilla oleva uutinen. Opetus- ja sivistystoimen hallituksen jäsen kommentoi, että oppilaat ovat tämän vuoksi eriarvoisessa asemassa eri kunnissa, sillä "oppikirja on oleellisin opetusväline".
Höpö höpö! Perusopetuksessa opetuksen oleellisin rakennusväline on opetussuunnitelma. Kun luokassa on ammattitaitoinen opettaja, eivät oppilaat välttämättä tarvitse ainuttakaan oppikirjaa. Kyllä maailmassa materiaalia riittää muutenkin.
ei oppikirjoja tarvita!
4
635
Vastaukset
Ei meillä ollut ammattikoulussa eikä opistossa läheskään joka aineelle oppikirjoja, joko niitä ei ollut olemassa tai niitä ei muuten vaan käytetty. Monisteet, prujut ja muistiinpanot olivat toki ahkerassa käytössä.
Kuitenkin, tiedätkö yhtään peruskoulua tai sen yksittäistä opettajaa, jolla olisi periaatteenaan opettaa ilman oppikirjoja? Homma asiantuntevalta osaajalta taatusti toimisi, ehkä jopa paremmin kuin kirjoja tihrustamalla mutta uskoakseni ja ihmismielen tuntien olisi älämölö opettajainhuoneessa ja vanhempainilloissa melkoinen! ;)- yläkoulun ope
Tunnen itse asiassa useitakin yksittäisiä opettajia, jotka eivät käytä oppikirjoja ainakaan kaikkien opetusryhmiensä kanssa. En ole koskaan kuullut, että sen paremmin opettajakunnan kuin vanhempienkaan taholta olisi tullut tästä mitään sanomista.
En väitä, että kirjat olisivat haitallisia. Heikkotasoisten tai vaikkapa hyvin suurien opetusryhmien kanssa ne voivat jäsentää opetusta ja oppimista paljonkin. Mutta normaalitilanteessa opetuksen voi aivan mainiosti järjestää hyvin myös ilman kirjoja - ainakin useimmissa oppiaineissa.
- tarkentaa?
Olen opettanut yli 20v. matemaattisia aineita yläkoulussa. Tarvitsen kirjan, jossa on laskutehtävät muutoin tehtävien ylöskirjaamiseen menee liikaa aikaa ja matematiikan tunnit muutuvat kirjoitustunneiksi. Sitäkin olen nimittäin kokeillut. Sain heti vanhemmilta negatiivista palautetta.
- yläkoulun ope
Totta, tilanne on varmasti erilainen eri oppiaineissa. Omat opetettavat aineeni ovat reaaliaineita, joten en tullut ajatelleeksi esim. matematiikan kannalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3083044Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233