Ehkä takaisin Suomeen

Johany

Olen ausut Ruotsissa kohta 24 vuotta, työelämää pitäisi vielä olla jäljellä yli 20 vuotta. Viimeisten 2:en vuoden aikana olen yhä useammin miettinyt takaisin Suomeen muuttoa ja haluaisin mielelläni kuulla/lukea muiden mielipiteitä asiasta. Sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia mutta asiallisia kiitos.

Omasta tilanteestani sen verran että minulla on kavereita sekä tosi ystäviä molemmin puolen Lahtea ja Suomessakin on toimiva sosiaalinen verkosto. Olen tyytyväinen elämääni Ruotsissa mutta Ruotsalaisen vaimoni kuoltua on paluumuuttoajatus vähitellen vahvistunut.

Miten suomalaiset suhtautuvat paluumuuttajiin? Olen lukenut muutaman "katkeran" tilityksen oheisesta asiasta. Toisaalta ainoalla tuntemallani paluumuttajalla (hän tosin muutti takaisin jo 80 - luvun lopulla) ei asian kanssa ollut ongelmia. Entäpä työelämässä? Kun muutin tänne 80 - luvun puolivälissä niin "management" tyylissä oli eroa maiden välillä. Suomessa pomo oli enemmän pomo, kun taas Ruotsissa päätökset ankkuroitiin hiukan laajemmin. Hoitaessani yhteyksiä suomalaiseen jälleenmyyjäämme olen huomaavinani että tässäkin asiassa maat ovat ajautuneet lähemmäksi toisiaan. Muutenkin olen saanut sen käsityksen että elintaso ja sosiaalinen turvaverkosto on molemmissa maissa jotakuinkin samantasoinen.

Niinkuin yllä mainitsin niin muuttoajatuksen syy on tunneperäinen. Olen kiitollinen kaikista mielipieistä ja vastauksista.

2

1312

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oi, oi ja voi,voi

      siellä Ruotsissa.
      Kuinka selviätkään ilman palstakirjoittajien taustatukea? tulee vielä pupua ikävä ja palaat takaisin

    • kokemusta on

      Unohda koko asia. Olen kuullut monia ikäviä kokemuksia. Mukaanlukien omani. Se on turhaa haihattelua se paluumuutto. Ne hyvät kokemukset liittyvat nuoruuteen. Nyt olet vanhempi. Ei virheitä menneiden haihattelun perusteella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1424
    2. 114
      1373
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      198
      929
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      327
      875
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      231
      809
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      723
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      687
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      671
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      591
    Aihe