Olen suorittanut yhden tutkinnon ammattikorkeakoulussa ja nyt huvittaisi lähteä opiskelemaan avoimeen iltaisin. Luin avoimen sivuilta että korkeakoulututkinnon suorittanut ei voi osallistua avoimen väylään josta pääsisi suoraan tutkintoa suorittamaan kun 114op tulee täyteen.
Onko ainoa vaihtoehto siis käydä avoimen kursseja nyt sen verran kun huvittaa ja sitten pääsykokeiden kautta sisään ja toivoa että hyvittävät avoimessa suoritetut kurssit?
Uusi tutkinto avoimessa
2
827
Vastaukset
- Titie
Jyväskylän yliopiston "väylävaatimuksissa" sanotaan:
Tässä ryhmässä eivät voi hakea sellaiset henkilöt, jotka ovat jo suorittaneet yliopistollisen korkeakoulututkinnon tai joilla on tutkinnonsuoritusoikeus jossakin tiede- tai taidekorkeakoulussa.
Joten, kun olet suorittanut AMK-tutkinnon, niin se ei estä sinulta mahdollisuutta hakea yliopistoon ns. väylän kautta (ainakaan Jyväskylään). - -lukutoukka-
Yleensä kaikki avoimen puolella tarjotut kurssit on suoraan hyväksyttävissä sitten, kun pääset sisään kouluun. (Esim. HSE:n avoimen yliopiston kaikki kurssit ovat sellaisia).
HUOM! Kursseissa lukee erikseen jos sitä ei korvata tutkinto-opiskelija statuksen saatuasi.
PS: Kaikkiin näihin kysymyksiin saat vastauksen ihan sähköpostilla siitä avoimesta yliopistosta, jonka kursseja mietit :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244642
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774