Vuosi nykyisen vuosituhannen vaihtumisen jälkeen astuin asepalvelukseen yhdeksäksi kuukaudeksi suorittamaan kansalaisvelvollisuuttani. Ja suoritinkin kunnialla loppuun.
En toki jäänyt sinne, kaukana sieltä olen konttorityössä taas kotipaikkakunnalla.
Mutta kun kuuntelen valtakuntamme homofobisimman ihmiskastin, eli kapiaisten suuria ylistyspuheita yleisestä asevelvollisuudesta, niin ne valheet ja vääristelyt ihan kuvottavat. Puolustetaan alokkaiden simputusta, valitetaan varusmiesten huonoa kuntoa ja paisutellaan armeijan tärkeyttä.
Miksi ei kerrota sitä ainutta hyvää syytä, miksi jokaisen miehen pitäisi käydä armeija?
Muistan kun olimme kaksi viikkoa leirillä, oli iltaisin kaikki miehet väsyneinä ja raukeina raskaan päivän jälkeen alushousuissaan teltassa ja puoliksi makuupussissa, hien kauniisti kostuttamat ylävartalot kelmeässä lyhdyn valossa iltahämärässä. Vieri viereen, tunsi kaverin muskelisen ja lämpimän käsivarren painautuvan omaan. Ja testosteronin tuoksu ihan leijaili ilmassa. Olimme kovista kovimpia ja rankoista rankimpia.
Ja kun tulimme leiriltä takaisin kasarmille, huuhdoimme itsestämme leirin koettelemukset pois, kuuma suihku tuntui järkyttävän hyvältä kahden viikon jälkeen, lähes kiihottavalta. Ja kun siellä saippuoitujen ja lihaksikkaiden miesvartaloiden keskellä tyytyväisenä pesin itseäni, ajattelin mielessäni, että tästä ei suihkutuokio enää parane. Me olimme sotilaita. Me olimme niitä MIEHIÄ. Niitä miehiä, niitä, niitä miehiä.... _niitä_ miehiä.
Ja kun suihkun jälkeen tuvassa vaseliinin tuoksuessa voimakkaana rasvasimme nahkaisia bootsejamme ja kaikki me komeat urhot laitoimme ryhdikkäänä univormun päälle ja suoristimme kaulukset, siirryimme iltavapaalle paikalliseen kuppilaan. Siellä joimme ja mukavaan pikku humalaan tultuamme halailimme toisiamme ja kerroimme, kuinka paljon pidämmekään toisistamme.
En voi siis muuta kuin yhtyä kapiaisten puheisiin ja todeta, että juuri armeija oli se, mikä teki minusta sen miehen, mitä minä tänään olen.
Go, puolustusvoimat! :D
En toki jäänyt sinne, kaukana sieltä olen konttorityössä taas kotipaikkakunnalla.
Mutta kun kuuntelen valtakuntamme homofobisimman ihmiskastin, eli kapiaisten suuria ylistyspuheita yleisestä asevelvollisuudesta, niin ne valheet ja vääristelyt ihan kuvottavat. Puolustetaan alokkaiden simputusta, valitetaan varusmiesten huonoa kuntoa ja paisutellaan armeijan tärkeyttä.
Miksi ei kerrota sitä ainutta hyvää syytä, miksi jokaisen miehen pitäisi käydä armeija?
Muistan kun olimme kaksi viikkoa leirillä, oli iltaisin kaikki miehet väsyneinä ja raukeina raskaan päivän jälkeen alushousuissaan teltassa ja puoliksi makuupussissa, hien kauniisti kostuttamat ylävartalot kelmeässä lyhdyn valossa iltahämärässä. Vieri viereen, tunsi kaverin muskelisen ja lämpimän käsivarren painautuvan omaan. Ja testosteronin tuoksu ihan leijaili ilmassa. Olimme kovista kovimpia ja rankoista rankimpia.
Ja kun tulimme leiriltä takaisin kasarmille, huuhdoimme itsestämme leirin koettelemukset pois, kuuma suihku tuntui järkyttävän hyvältä kahden viikon jälkeen, lähes kiihottavalta. Ja kun siellä saippuoitujen ja lihaksikkaiden miesvartaloiden keskellä tyytyväisenä pesin itseäni, ajattelin mielessäni, että tästä ei suihkutuokio enää parane. Me olimme sotilaita. Me olimme niitä MIEHIÄ. Niitä miehiä, niitä, niitä miehiä.... _niitä_ miehiä.
Ja kun suihkun jälkeen tuvassa vaseliinin tuoksuessa voimakkaana rasvasimme nahkaisia bootsejamme ja kaikki me komeat urhot laitoimme ryhdikkäänä univormun päälle ja suoristimme kaulukset, siirryimme iltavapaalle paikalliseen kuppilaan. Siellä joimme ja mukavaan pikku humalaan tultuamme halailimme toisiamme ja kerroimme, kuinka paljon pidämmekään toisistamme.
En voi siis muuta kuin yhtyä kapiaisten puheisiin ja todeta, että juuri armeija oli se, mikä teki minusta sen miehen, mitä minä tänään olen.
Go, puolustusvoimat! :D
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hauskasti toit armeijan arjen esiin, rupesi ihan tekemään mieli sinne... :)
Hienosti kirjoitettu. Kuvaat niin upeesti fiiliksen, jota ei saa pois mielestä. Noin se juuri on. Se fiilis miesten kesken on niin paratiisimainen. Totta tosiaan.
Oli ilo lukea hienoa tekstiäsi, se piristi päivää, sai mietteliääksi ja muistelemaan menneitä.
Minullakin on kulunut jo vuosia siitä, kun olin armeijassa. Toisin kuin sinä, en näe Suomen puolustusvoimia mitenkään homofobisena yhteisönä, suorastaan päin vastoin. Minusta armeija on hyvin homoeroottinen paikka, ja sinne upseeristoonkin muutamia meikäläisiä eksynyt. Olen jälkeenpäinkin saanut nauttia SA:n lihaksikkaiden upseerien miehekkäästä hyväilystä.
Itse olen tavannut armeijassa parhaat homoystävänäni. Vietämme vielä vuosienkin jälkeen aikaa yhdessä, erityisesti suurina juhlina, jopa joulut olemme yhdessä kuin perhe konsanaan. Lähdemme yhdessä lomalle ja juhlimaan ja tuemme toisiamme elämän iloissa ja suruissa.
En siis pidä armeijan tarjoamaa virallista substanssia kovinkaan korkeassa arvossa, mutta miehiä sieltä kyllä tulee, vaikka ei varmaan niin kuin kuin PE toivoisi, mutta kuitenkin. Näin jälkeenpäin voin vaan olla kiitollinen. Ja terveiset kaikille kullannupuille, jotka luette tämän!
No, saahan sitä haaveilla. Moni nuori ja miksei vanhempikin "homopoika" (näitä nelikymppisiä poitsujahan meissä homoissa piisaa...) on kehittänyt fetissin TosiMiehestä. Enemmistön kohdalla se myös jää elinikäiseksi haaveeksi. Osa porukasta roikkuu ikisinkkuna tässä haavekuvassa hautaan saakka riutuen kaipuusta - tai kun kyse on meistä homoista - katkeruudesta. Ei tullut prinssiä valkoisen ratsun (vai pitäisikö sanoa armeijan uniformussa) noutamaan alttarille. Nyyh.
Kumma kyllä näistä armeijaa koskevista muisteloista eivät koskaan nouse esiin armeijakavereiden kiimainen tussunkaipuu, puheet tyttöystävän megahinkeistä ja siitä, mitä seuraavalla lomalla tapahtuu (pannaan kuin jänikset), käynnit hetskubaareissa ja tiukkaaminen siitä, miksi et anna muijalle aisaa... Tietysti joka välissä tivataan, löytyy tyttöystävää ja kenen kanssa vietät aikaa lomilla, et kai sie jätkä vaan ole saastainen homo??? Ja sitten siihen päälle ne iänikuiset homovitsit, korollan tuunaus ja muut lukemattomat heterokliseet. Lieneekö aika kullannut muistot?
"Kumma kyllä näistä armeijaa koskevista muisteloista..." Toi kappale kuulostaa jo vähän yli-homolta jutulta. Fakta kuitenkin on se, että harva homo uskaltaa olla avoimesti homo armeijassa.
Noihan on aika perinteisiä juttuja jätkien välisessä keskusteluissa, ainakin heteroilla on. Mut ei ainakaan mun armeija aikoina aina vaan puhuttu muijista, naimisesta, viikonloppu panoista yms. Yleensä sitä vittuiltiin ihan yleisellä tasolla toisillemme, kerrottiin hauskoja juttuja lomien kohelluksista ja jauhettiin armeijaan liittyvää paskaa. Armeijaan liittyy niin vahvasti yhteisöllisyys, koetaan samoja asioita, ollaan hajonneena aamuihin ja juhlitaan iltaisista muutaman tunnin vapaista. Siellä autetaan toista ja pidetään muutenkin toisista huolta. Jokaisen yksilön onnistuminen vaikuttaa kuitenkin koko joukkueen onnistumiseen.
Ei multa tivattu mitään muija juttuja. Tein selväksi, että omista seurustelu/seksikuvioista en mielellään puhu, mut ei mua kuitenkaan homoksi haukuttu. Taisin itseasiassa saada aika pelimiehen maineen vaikkei se ollut tarkoitus. Homovitsit ja heterokliseet on ihan arkipäivää, eikä siitä mitään helvetin isoa numeroa tarvi tehdä.
Mulla on vielä viiden vuoden jälkeen muutama armeijakaveri, kenen kanssa ollaan yhteydessä ja mielellään lähtisin kertaamaan, jos vaan käsky kävis. Jätkät suihkussa, huhh se oli muuten HOTHOT ;)