Äiti yritti vielä tänä viimeisenä iltana opettaa lastaan puhumaan ymmärrettävästi, sillä huomenna hän tiesi joutuvansa jättämään tämän vieraitten ihmisten hoitoon.
Ve-si hii-si si-hi-si his-sis-sä.
- Vesi piisi sipisi pississa, toisti lapsi.
Kun sama oli toistunut kyllin monta kertaa, äiti pyysi isää irrottautumaan viimein koneeltaan.
Isä päätti häiriintyneenä käyttää toista keinoa, jonka oli oppinut hänkin jo omassa lapsuudessaan. Äiti kun oli ollut mikä oli ja vaimo on mikä on.
Är-rän kier-rän sor-men ym-pä-ri, äs-sän pis-tän tas-kuun, hän lausui jokaista tavua erikseen painottaen lapselle.
- Arran kierran sormen ympari, assan pistan täskuun, toisti lapsi nopeasti, aina isänsä sanojen jälkeen, kerta toisensa perään.
Opetellessaan lapsi ehti rakentaa senastisen elämänsä korkeimman palikkatornin, karata vessaan ja käydä elämänsä ensimmäistä kertaa hyvin nopeasti ja omatoimisesti potalla sillä aikaa, kun isä kävi keittiöstä talouspaperia pyyhkiäkseen hien otsaltaan ja pysyä kuivempana kuin isänsä vielä silloinkin, kun onnistui piirtämään melkein pyöreän auringon, satuttaa vielä molemmat silmät, mustat pisteet sen naamataulua kuvaavan ihmeellisen umpinaisen kehän sisään ja vielä leveän, suupielet alaspäin roikkuvan suun.
Sano iskä! Patisti isä.
- Iska.
Sano sitten edes äiti! isä punoitti.
- Sitten aiti! lapsi yritti toistaa.
Sano nyt helvetti vie edes lapsi!
- Läpsi, parahti lapsi.
Kuului sivallus ja äidin korvia repivä huuto.
- Aiti, iska lapsii!!!
Isä tempaisi lapsen kainaloonsa, marssi kohti lastenhuonetta ja karjaisi lapsen iltavelliä hauduttavalle vaimolleen keittiöön:
- Ja sinä, vittu vie, et sitten tähän puutu!
- Aiti, isi lapsii!!!!! kuului vielä kiinni paiskatun oven läpi, moneen kertaan.
Äiti ei uskaltanut muuta kuin jatkaa omia tehtäviään. Hän purki hiljaa, palikka palikalta lapsen rakentaman tornin ja latoi osaset lelulaatikkoon. Hän repi ja rutisteli lattialta poimimansa sekalaisen kasan papereita ja hiipi viemään ne keittiön alakaappiin poltettavien roskien astiaan. Sitten hän siirtyi vessaan, kaiken varalta, lukitsi oven ja valeli kylmällä vedellä kyyneleisiä kasvojaan.
Lapsen syntymän jälkeen kaikki oli ollut niin toisin.
Hän tyhjensi ja huuhtoi ties kuinka monennen kerran jo lapsen potan. Kun hän oli nostamassa lattialta mytyksi hätäisesti sykerrettyä vaippaa, hän kuuli pahaenteisen tömähdyksen, joka tuntui pysäyttävän hänen sydämensä, mutta hän kykeni avaamaan lukon, syöksymään kohti lastenhuoneen ovea ja tempaisemaan sen kerrankin auki.
- Iskä! Meidän lapsi...!!! mutta kesken lauseen sanat kuristuivat hänen kurkkuunsa.
Lapsi silitti lattialla raajat levällään makaavan isänsä tahmean kosteaa päätä, jossa suu ammotti irvokkaasti auki niin kuin se olisi jähmettynyt hämmästyksestä levälleen jonkin kammottavan edessä.
- Heraa!!! Heraa!! Heraa! Heraa... heraa, lapsi toisti toistamistaan.
Äiti pudotti vieläkin kädessään roikkuvan märän vaipan miehensä kasvojen peitoksi, irrotti varovasti lapsen isästään ja juoksi kompuroiden keittiöön asti. Lapsi yhä sylissään hän valitsi kännykästään hätänumeron ja teki ilmoituksen ihmishengen vaatineesta kotitapaturmasta, jossa hänen miehensä oli menehtynyt äkillisesti.
Hän laski itkettyneen lapsen syöttötuoliin, sipaisi hellästi hänen hiuksiaan, siirsi puurokattilan syrjään levyltä ja katkaisi virran. Hän katsoi lastaan painaakseen ikuisesti mieleensä tämän hennon kiharaisten hiusten silkin, nukan hänen pyöreillä poskillaan, hänen pienet yhä pehmeät huulensa, jotka jo taipuivat hienoiseen hymyyn ja hänen silmänsä. Hän kääntyi äkisti ottamaan pakastimesta yhä punasilmäistä lastaan varten esille paketin juuri hänen mielijäätelöään. Sekin kylmäsi entisestään hänen käsiään, joista kaikki veri oli paennut.
Vaatisi se sitä tahansa, hän takaisi lapselleen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden.
- Sen pitää olla oikein, oikein hyvää, hän lepersi lapselleen ja jäi kiivaasti suunnitellen odottamaan myös jäätelön sulamista. Sellaiseksi lapsen suuhun sopivaksi.
Hän ojensi varpaansa ja sulki alakaapin oven, jonka yhdestä roska-astiasta näkyi vielä roikkuvan repeytynyt kulma yhdestä lapsen piirroksesta – puolikkaan auringonkeltaisen kaaren sisällä leveästi hymyilevä punainen suu.
Hänen viimeinen ajatuksensa oli, miksi kuvasta puuttuivat silmät...
Ve-si hii-si si-hi-si his-sis-sä.
- Vesi piisi sipisi pississa, toisti lapsi.
Kun sama oli toistunut kyllin monta kertaa, äiti pyysi isää irrottautumaan viimein koneeltaan.
Isä päätti häiriintyneenä käyttää toista keinoa, jonka oli oppinut hänkin jo omassa lapsuudessaan. Äiti kun oli ollut mikä oli ja vaimo on mikä on.
Är-rän kier-rän sor-men ym-pä-ri, äs-sän pis-tän tas-kuun, hän lausui jokaista tavua erikseen painottaen lapselle.
- Arran kierran sormen ympari, assan pistan täskuun, toisti lapsi nopeasti, aina isänsä sanojen jälkeen, kerta toisensa perään.
Opetellessaan lapsi ehti rakentaa senastisen elämänsä korkeimman palikkatornin, karata vessaan ja käydä elämänsä ensimmäistä kertaa hyvin nopeasti ja omatoimisesti potalla sillä aikaa, kun isä kävi keittiöstä talouspaperia pyyhkiäkseen hien otsaltaan ja pysyä kuivempana kuin isänsä vielä silloinkin, kun onnistui piirtämään melkein pyöreän auringon, satuttaa vielä molemmat silmät, mustat pisteet sen naamataulua kuvaavan ihmeellisen umpinaisen kehän sisään ja vielä leveän, suupielet alaspäin roikkuvan suun.
Sano iskä! Patisti isä.
- Iska.
Sano sitten edes äiti! isä punoitti.
- Sitten aiti! lapsi yritti toistaa.
Sano nyt helvetti vie edes lapsi!
- Läpsi, parahti lapsi.
Kuului sivallus ja äidin korvia repivä huuto.
- Aiti, iska lapsii!!!
Isä tempaisi lapsen kainaloonsa, marssi kohti lastenhuonetta ja karjaisi lapsen iltavelliä hauduttavalle vaimolleen keittiöön:
- Ja sinä, vittu vie, et sitten tähän puutu!
- Aiti, isi lapsii!!!!! kuului vielä kiinni paiskatun oven läpi, moneen kertaan.
Äiti ei uskaltanut muuta kuin jatkaa omia tehtäviään. Hän purki hiljaa, palikka palikalta lapsen rakentaman tornin ja latoi osaset lelulaatikkoon. Hän repi ja rutisteli lattialta poimimansa sekalaisen kasan papereita ja hiipi viemään ne keittiön alakaappiin poltettavien roskien astiaan. Sitten hän siirtyi vessaan, kaiken varalta, lukitsi oven ja valeli kylmällä vedellä kyyneleisiä kasvojaan.
Lapsen syntymän jälkeen kaikki oli ollut niin toisin.
Hän tyhjensi ja huuhtoi ties kuinka monennen kerran jo lapsen potan. Kun hän oli nostamassa lattialta mytyksi hätäisesti sykerrettyä vaippaa, hän kuuli pahaenteisen tömähdyksen, joka tuntui pysäyttävän hänen sydämensä, mutta hän kykeni avaamaan lukon, syöksymään kohti lastenhuoneen ovea ja tempaisemaan sen kerrankin auki.
- Iskä! Meidän lapsi...!!! mutta kesken lauseen sanat kuristuivat hänen kurkkuunsa.
Lapsi silitti lattialla raajat levällään makaavan isänsä tahmean kosteaa päätä, jossa suu ammotti irvokkaasti auki niin kuin se olisi jähmettynyt hämmästyksestä levälleen jonkin kammottavan edessä.
- Heraa!!! Heraa!! Heraa! Heraa... heraa, lapsi toisti toistamistaan.
Äiti pudotti vieläkin kädessään roikkuvan märän vaipan miehensä kasvojen peitoksi, irrotti varovasti lapsen isästään ja juoksi kompuroiden keittiöön asti. Lapsi yhä sylissään hän valitsi kännykästään hätänumeron ja teki ilmoituksen ihmishengen vaatineesta kotitapaturmasta, jossa hänen miehensä oli menehtynyt äkillisesti.
Hän laski itkettyneen lapsen syöttötuoliin, sipaisi hellästi hänen hiuksiaan, siirsi puurokattilan syrjään levyltä ja katkaisi virran. Hän katsoi lastaan painaakseen ikuisesti mieleensä tämän hennon kiharaisten hiusten silkin, nukan hänen pyöreillä poskillaan, hänen pienet yhä pehmeät huulensa, jotka jo taipuivat hienoiseen hymyyn ja hänen silmänsä. Hän kääntyi äkisti ottamaan pakastimesta yhä punasilmäistä lastaan varten esille paketin juuri hänen mielijäätelöään. Sekin kylmäsi entisestään hänen käsiään, joista kaikki veri oli paennut.
Vaatisi se sitä tahansa, hän takaisi lapselleen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden.
- Sen pitää olla oikein, oikein hyvää, hän lepersi lapselleen ja jäi kiivaasti suunnitellen odottamaan myös jäätelön sulamista. Sellaiseksi lapsen suuhun sopivaksi.
Hän ojensi varpaansa ja sulki alakaapin oven, jonka yhdestä roska-astiasta näkyi vielä roikkuvan repeytynyt kulma yhdestä lapsen piirroksesta – puolikkaan auringonkeltaisen kaaren sisällä leveästi hymyilevä punainen suu.
Hänen viimeinen ajatuksensa oli, miksi kuvasta puuttuivat silmät...
Vastaukset 2
Vanhimmat
...mutta uskottavuus puuttuu:
- miten se lapsi nyt tuolla tavalla ä:t a:ksi ja a:t ä:ksi. Ja ärrät kuitenkin sujui. Luetko itse ääneen repliikit? Niin tulisi tehdä aina repliikkien kohdalla.
- lapsi tappoi isänsä, se lienee ideana OK, ja jonkun verran käytettykin. Mutta ei se nyt ihan tosta vaan, paljain kaäsin onnistu.
Lisää kauhua, jännitettä ja logiikkaa ni alkaa skulaa...
sekoitettu puuro- ja vellikattilatkin? No on, muiden muassa.:)
Mitenkähän on? Ihminen johdatellaan näkemään pahaa siinä missä sitä halutaan nähtävän? Toisaalta ihminen näkee sen mitä haluaa, pahankin siinä missä sen kykenee/haluaa nähdä, tai on johdateltu näkemään, mutta ei siinä, missä se todellisuudessa on? Edes viattomassa tarinassa?