Cuniculia????

Kertokaa olisiko mahdollista et uros-kani kantaa cuniculia? Viime kesänä teetin poikueen tällä uroksella ja tuli 5 nättiä poikasta, kaksi kuoli kuukauden päästä ja huomasin niillä lopuilla olevan epileptisiä kohtauksia, joten annoin axilur-kuurin. Kolme näytti toipuvan näistä kohtauksista, kuolivat kuitenkin muutaman viikon päästä. Oletin että emo oli tartuttanut näille cuniculin, toki tällä emolla ollut onnistuneita poikueita ennemmin ja ihmettelin asiaa. Nyt teetin samalla uroksella eri naaralle poikueen ja poikaset näytti olevan terveitä ja hyväkuntoisia. Nyt kuitenkin kolme neljästä kuoli, toki ilman epileptisiä kohtauksia. Kanit ovat kesät ulkona. Edellisessä paikassa asuessani ei 20:een vuoteen ole yhtäkään kaninpoikasta kuollut, nyt kaksi vuotta täällä asuessani on nämä molemmat poikueet epäonnistuneet. Kantaako uros cuniculia vai onko maaperässä jotain mikä voisi aiheuttaa kuolemat? Kertokaa mielipiteenne!!!
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen vain lukenut cuniculista, joten tuohon on vaikeaa antaa arviota...
Kuollut eläin kannattaisi kuitenkin tutkituttaa !?

Äänestä

Kokeilehan nyt ihmeessä vielä teettää lisää poikasia kanilla jota epäilet sairaaksi!??!!!!!! Julmaa tuollainen touhu. Ota selvää yhteytettävien kanien terveydellisestä tilasta ja taustasta ennen kuin alat yhtään poikasta teettämään! Surullinen kohtalo ollut pienillä kaneilla...Vastuullisempaa otetta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenkki kirjoitti:

Kertokaa olisiko mahdollista et uros-kani kantaa cuniculia? Viime kesänä teetin poikueen tällä uroksella ja tuli 5 nättiä poikasta, kaksi kuoli kuukauden päästä ja huomasin niillä lopuilla olevan epileptisiä kohtauksia, joten annoin axilur-kuurin. Kolme näytti toipuvan näistä kohtauksista, kuolivat kuitenkin muutaman viikon päästä. Oletin että emo oli tartuttanut näille cuniculin, toki tällä emolla ollut onnistuneita poikueita ennemmin ja ihmettelin asiaa. Nyt teetin samalla uroksella eri naaralle poikueen ja poikaset näytti olevan terveitä ja hyväkuntoisia. Nyt kuitenkin kolme neljästä kuoli, toki ilman epileptisiä kohtauksia. Kanit ovat kesät ulkona. Edellisessä paikassa asuessani ei 20:een vuoteen ole yhtäkään kaninpoikasta kuollut, nyt kaksi vuotta täällä asuessani on nämä molemmat poikueet epäonnistuneet. Kantaako uros cuniculia vai onko maaperässä jotain mikä voisi aiheuttaa kuolemat? Kertokaa mielipiteenne!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu