Pieni

Eksyin tälle palstalle, joka on kai tarkoitettu Steiner-koulun mollaamiseen tai puolustamiseen.

Kysyisin kuitenkin vain ystävällisesti, että mitä niiden vanhempien päässä liikkuu, jotka selvästä kieltomerkistä huolimatta ajavat Jyväskylän Steiner-koulun pihaan lasten joukkoon, vaikka se on liikennemerkillä selvästi kielletty? Viereinen leveä umpikatu soveltuu aivan hyvin lasten jättämiseen ja noutoon. Nyt teitä joudutaan vahtimaan kuin pieniä lapsia.

Tosin suuri osa noista piittaamattomista taitaa olla lukiolaisia kuljettavia.
2555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sama ongelma. Muutama vuosi sitten päättivät ekaluokan vanhemmat näyttää mallia, etteivät aja autoilla koulun portille asti, että olisi turvallisempi ympäristö tulla kouluun. Paljon ei auttanut yhden luokan panos ja vaikeutti kai sekin, että samassa rakennuksessa on ollut aina milloin mikäkin toinen koulu remonttievakossa ja pahin autorumba oli silloin, kun evakossa oli päiväkoti. Silloin päiväkotilaisia haettiin autolla jopa ajamalla koulun pihan läpi!

Roskikset onneksi saatiin vaihdettua lähemmäs porttia, koska roska-autokin jostain syystä kävi aina juuri siihen pahimpaan ruuhka-aikaan, vaikka joutui aina peruuttelemaan oppilaita täynnä olevaan pihaan.

Äänestä

Ihmettelen että miksi sen umpikadun (Okkerinkatu?)toisella puolelle ei sallita 15 minuutin pysäköintiä. Käytännössähän siinä monet odottavat lastaan. Katu on tarpeeksi leveä molemminpuoliseen pysäköintiin. Tuo nykyisin laiton paikka on paljon parempi kuin lähimmät vapaat paikat Välikadun, Keskikadun tai Voionmaankadun takana. Noilla kaduilla on vilkas liikenne. Pitäisikö tehdä aloite jonnekin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys. kirjoitti:

Eksyin tälle palstalle, joka on kai tarkoitettu Steiner-koulun mollaamiseen tai puolustamiseen.

Kysyisin kuitenkin vain ystävällisesti, että mitä niiden vanhempien päässä liikkuu, jotka selvästä kieltomerkistä huolimatta ajavat Jyväskylän Steiner-koulun pihaan lasten joukkoon, vaikka se on liikennemerkillä selvästi kielletty? Viereinen leveä umpikatu soveltuu aivan hyvin lasten jättämiseen ja noutoon. Nyt teitä joudutaan vahtimaan kuin pieniä lapsia.

Tosin suuri osa noista piittaamattomista taitaa olla lukiolaisia kuljettavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu