HEI, SUUTELEEKO MUSTALAISNAINEN TOISIA NAISIA TELEVISIOKAMERAN EDESSÄ? PTHYI.
MIRKULLE
"MYRKKY"
582096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
tv-kameran edessä vai takana. Saman äjäyksen antaa. En kyllä ymmärrä ollenkaan....missä mustalais-lesbot sitten muka suutelee?
kertoo enemmän sinusta itsestäsi. Mietippä sitä.
ettei käy kateeksi, etkö tiedä että nytten on nykyaika ja tunteita voi näyttää vaikka keskellä toria.
NYKYAIKAA, SE SOPII SULLE.
Usko nyt Einari, ettei se ole kaaleitten sen paremmin kuin puolikkaittenkaan vika, että EU leikkaa tukia maataloustuottajilta. Minä ymmärrän Einari, että Sulla on hillitön katkeruus siitä, että heilut paskalapion varressa ja heittelet heinäpaalia päivät pitkät, ja vielä pitää nousta kello viisi aamulypsylle...
Mutta itsehän olet osasi valinnut, ja asuinpaikkasi. Olen usein ajanut Läyliäisten ohi, ja nimenomaan ohi, koska mikään ei houkuttele pysähtymään, mutta eikö siellä ole kebab-kuppila, jossa voisit ottaa pari neuvoa-antavaa olosi helpottamiseksi...?
Ja mitä pussailuun tulee, niin halaan ja pussailen kaikkia ystäviäni, rotuun, uskontoon ja kansallisuuteen katsomatta, miehiä ja naisia. Eikä siinä ole mitään lesboilua, se on vain ystävyyden osoitus.
Ymmärrän hyvin, että kaltaisesi perussuomalainen turvejuntti - jos sallit ilmaisun - ei sitä tajua. Mutta se on tänä päivänä EUROkäyttäytymistä.
Mutta Einari: jos Sulla on noin hillitön tarve purkaa katkeruuttasi, järjestä kaikin mokomin vaikka traktorimarssi Hesaan maataloustukien puolesta. Se voisi olla ihan hyvä manööveri. Mutta please: kun ajat kylätietä traktorillasi, älä käytä sitä Hankkijan vanhaa oranssia lippalakkia nurinpäin päässäsi, se antaa turhan turvejuntin vaikutelman, laita lippa oikeinpäin.
Ja onhan se turhauttavaa, sen myönnän, ettei miehellä ole muuta morsianta kuin ne lehmät ja hiehot siellä navetassa. Mutta yrittäisit löytää latotansseista hyvän maalaistytön, joka tarttuu talikkoon ja paskalapioon yhtä suurella innolla kuin Sinä itse.
t. Mirkku
Just niin Einar parka kuuluu niihin tavallisiin juntteihin viä,,,,,,,heh heh mutta huumoriihan tää vain on,vai mitä Einari siihen kommentoisi???
Kuten toisen viestiketjun yhteydessä totesin, hän vihaa kaaleita ja yleensä kaikkia muita, paitsi kaltaisiaan maanviljelijöitä ja karjankasvattajia. Siitä huolimatta hän HALUAISI olla kaalo. Hän on suunnattoman kateellinen jopa meille vaivaisille puolikkaille, joilla sentään on jonkin verran kaalon verta.
Ajattele nyt itsekin: Einari jyristelee traktorilla pitkin tietä ja näkee, kun kaaleet pyyhältää mersulla ohi...no, kuka moisesta ei katkeroituisi? Sen vuoksi hän muistaa minua tällä palstalla, vaikka mulla ei suinkaan ole mersua, ainoastaan maastobemari.
t. Mirkku
xDDDD!!
NÄITTEN VIESTIEN PERUSTEELLA PUHU MITÄÄN EINARISTA, SÄ TAAS SYYTÄT VAIKKA ET TIEDÄ MISTÄÄN MITÄÄN. SEN VANNON VAIKKA MINKÄ KAUTTA ETTÄ TÄÄLLÄ EI KIRJOTA EINARI NYT EIKÄ NOITA EDELLISIÄKÄÄN
Tunnistan sofistikoituneen arroganssisi missä tahansa. Mutta tietääkseni myös Läyliäisissä toimii kansalaisopisto, missä voisi oppia itseilmaisun taitoa vähän paremmin. Se auttaisi sanoman selkiinnyttämistä.
t. Mirkku
meillä on kolme, ja lisäksi ukon urheiluauto. Iskinkö suoraan hermoon?
t. Mirkku
MINUA EI PERSAUKISTEN KEHUMISET HEILAUTA SUUNTAAN EIKÄ TOISEEN LOL
älä nyt kiihdy suhteettomasti, mutta tietäisitpä..ollaan Iltasanomien "Mitä naapurisi tienaa" listalla..
t. Mirkku
polkupyörä on siellä aitan alla, käyppä kattomassa.Siis se vaari-vainaan pyörä
Eikka on roudannut sen liiteriin. Kun hän enimmäkseen ajelee sillä traktorilla. Mutta ajattelin ehdottaa Einarille, että hänkin pikku hiljaa opettelisi tuota eurokäyttätymistä.
Sen voisi aloittaa pussaamalla lehmiä turpaan. Sitten laajentaa aluetta naapuriinsa Penttiin. Pena olisi varmasti mielissään, kun tavanomaisen murahduksen sijasta saisi lämpimän halauksen ja pusun molemmille poskille. Se varmaan syventäisi heidän keskustelujaan lietelantalan eduista ja haitoista ja syksyn satonäkymistä.
Pentti puolestaan levittäisi euroaatetta Teuvoon, Teuvo Jussiin jne. Kuka tietää, vaikka ensi vuonna Läyliäinen nimettäisiin Suomen eurokäyttäytyvimmäksi kunnaksi!
t. Mirkku
TON SYYTTELEMISEN TAIDON, ENSIN ERNO NYT EIKKA TAI MIKÄ LIE EINARI (ONKOHAN VELJES) ÄLÄKÄ TYRKYTÄ TAPOJAS.
Sinussa ja Ernossa ei ole muuta yhteistä kuin etunimen alkukirjain. Erno on hieno kaveri ja hänen kanssaan ollaan selvitetty asiat.
Ja miten olen Sua syytellyt? Minähän sanoin, että ymmärrän katkeruutesi ja sen syyt. Jopa autoin kanavoimaan sen vihan tunteen oikein ja järkevästi, eli traktorimarssiin.
Mutta mene Einari tänään sinne pubiin ja ota Pentti mukaan. Ihana päivä, kiva istua terassilla ja puhua sadonkorjuun ongelmista. Ehdit hyvin vielä ennen iltalypsyä.
t. Mirkku
JO SEN VINKKUPULLON, ENNEN AA-KERHON KOKOUSTA???
Ajattelin jättää iltaan, kun katsotaan hyvä leffa tyttöjen kanssa. Mutta Sua todella kehoittaisin vähän löysäämään. Kun on hermot noin kireällä, niin siinähän kohta vetää narun navetan kattohirsiin ja lypsyjakkara alle...
Ja kuka ne lehmät sitten aamulla lypsää? Kestää ainakin muutaman päivän, ennen kuin Pentti tulee katsomaan, missä Einari luuraa. Silloin karjan mylvintä kuuluu jo Läyliäisten Osuuspankille asti.
t. Mirkku
MISSÄ KENENKI NAVETTA SIJAITSEE ;)
Sinun navettasihan on lääninkuulu, ja niin myös karjasi. Sen vuoksi huolehdinkin hermoistasi, että pystyisit pitämään asiasi ainakin yhtä hyvällä mallilla kuin tähänkin asti. Mutta nyt näytät olevan raiteiltasi menossa. Sen takia kehotankin Sinua ihan vakavasti välillä rentoutumaan. Jos joudutkin nousemaan viideltä lypsylle, voit ottaa nokoset päivällä. Se on maatalousyrittäjän ammatin hyvä puoli.
Ja mene tosiaan huomenna nuorisoseurantalolle tansseihin. Ei sitä koskaan tiedä...
t. Mirkku
PÄÄLLÄ, SEURAAVAN KERRAN KU HIIPPAILET SIELLÄ NAVETASSA. NÄIN EINARIKI TIETÄÄ KETÄ LYPSÄÄ. :)
hiippailla navetoissa, sen paremmin kuin muuallakaan. Jos liikun, liikun avoimesti. Ja Einari saa tyytyä lypsämään lehmien utareita, hänellä on siihen koulutus ja valmiudet. Ja hän on niin kokenut, että varmasti osaa käyttää Tummelia.
t. Mirkku
SEN TIEDÄT PARHAITEN, EIKÖ VAAN. (;
Viisaus piilee siinä, että kuuntelee itseään viisaampien neuvoja, Einari.
t. Mirkku
Ja oikia mustalainen jolla on itsetunto kohdillaan, näkee vaivaa normaaleista ystävänpusuista? Mikä sinä olet näkemään vaivaa siitä mitä viiskymppinen akka tekee? Kuule eiköhän se ole niin, että sinä näät vaivaa tasan omista tekemisistäs ja piät siitä mustalaisuudesta kiinni, ymmärrätkö mitä tarkotan?
Ehkäpä ne on kaaleilla harvinaisempia mutta kyllä se ihan eurooppalainen tapa on. Tosin sitä käytetään muuallakin. Menin kerran Baltian maihin erään ystäväperheen luokse ensimmäistä kertaa. Perheessä oli sitten venäläinen äiti, joka muiskautti minua molemmille poskille.
Olen itse ollut idänkaupan kanssa parikymmentä vuotta tekemisissä, ja siinä on moiskauteltu puolin ja toisin pusuja, naiset naisille ja miehet miehille, ja päinvastoin.
Se on todella ystävyydenosoitus, ja lämmön ja läheisyyden osoitus. Ja tänä päivänä myös yleiseurooppalainen käytäntö.
Kun tapaan kaalonaisystäviäni, moiskautamme pusut poskille ja halaamme. Eipä siinä tule kenenkään mieleen, että olisi jotain muuta. Sitten otamme wähän winkkua, juoruamme tutuista ja haukumme miehet...ihan normaalia naisten illanviettoa. Kuten kaksi viikkoa sitten, oli kaaleen naisia kylässä ja yötä, pidimme hauskaa, ja osoitin vieraanvaraisuutta tarjoamalla ruokaa, viiniä, yösijan..
meillä oli tosi mukavaa.
t. Mirkku
Kerrotko Mirkku itsestäs hieman enemmän,olet tosi mielenkiintoinen nainen?
Kiitokset!
Kerron kernaasti kaiken.
..aiot jatkaa tuota ItsekehuMinäMinä-yksinpuheluasi?
Tuo aiempi viesti oli SATIIRIA!
Ei vaan, jatka vain höpinöitäsi, kai niitä joku vielä jaksaa. Sama mitä "nerokasta" tähän vastaat, mä menen KESKUSTELEMAAN älykkäiden ja oikeasti huumorintajuisten ihmisten kanssa.
Koitahan parantua, heippa :D
mee nyt, kelle mä sit pääsen loistaa älykkyydelläni. (NYYH) Voi jumprehuit jos kaikki mut nytten jättävät. Ukko ja pennut on täysin kypsiä mun loistoon, mutta että sinäkin. (NYYH) Einari onneks ymmärtää, taidankin heti mennä sinne.
Vaikka oon korkeesti koulutettu, ja on korkeaarvoisia ystäviä, niin työpaikkaa mulla ei oo. Kumma juttu vaikka mulla on suhteita sinne tänne ettei ketään ota töihin. Noh, onhan mulla toi ukko millä on huipputienistit (onneks) se ostelee mulle sit aina kaikkee kivaa. Sain just uuden auton, MEILLÄ ON AUTOJA 3!!!. Miettikääs sitä. Talo on laitettu ihan viimesen päälle (kadehtikaa köyhät) ja muutenkin menee hyvin. Mulla on tuolla Läyliäisissä 1 tosi hyvä ystävä, Einari nimeltään, sillä on iso navetta missä käyn aina aamuisin auttelemassa (joskus vähän venähtää toi aika) Tänään lähen Einarin kanssa tansseihin. (Apua, heräänköhän aamulla navetasta) Siinä nyt oli pikkusen tietoa, mutta nyt lähen silittelee essua jonka laitan tansseihin. Heipparallaa vaan kaikille.
Kiva että sinulla on kaikki noin hyvin..olen iloinen puolestasi.
vaikka et oo oikeestaan kuullu viel mitään. Mulla on semmonen rotukoira (tosi kallis) käyn sen kans aina lenkillä tuolla Läyliäisissä, välillä musta tuntuu niinku toi koira ammuis ku lehmä (en tiiä oon varmaan viettäny liikaa aikaa siel navetassa) mutta muuten se on oikeen kelpo yksilö (no, tietysti onhan se MUN) Mulla ois niin paljon kerrottavaa että menis viikko siihen, kysy ihmeessä jos haluut jotain tietää vastaan enemmän ku mielelläni.(Täytyy mennä taas, tais toi essu kärähtää, ku tuli semmonen outo haju, vaikka voihan se olla toi koirakin) Heipparallaa vaan.
On rikollista esiintyä toisen nimissä. Itse esiinnyn vain omalla nimimerkilläni.
t. Mirkku
On rikollista esiintyä toisen nimissä. Kirjoitan vain omalla nimimerkillä.
t. Mirkku
sun nimees? Jokainen joka tätä palstaa käyttää tietää että laitat nimen viestis perään.
nimees!!!!!!!!!!! Sekin on rikollista, kun syyttelet täällä ihmisiä. Sillä Läyliäisen hepulla ei oo näitten kans mitään tekemistä. MIHIN SUN NOKKELUUS NYT KATOS?
mutta esiintynyt minuna. Sekin on kiellettyä.
t. Mirkku
Sinulle lähetetyt viestit eivät olleet minulta peräisin. Joku on esiintynyt nimissäni. Se on ehdottoman kiellettyä.
Olen tällä palstalla kertonut aika turhankin paljon itsestäni. Olisiko jotain erityistä, mitä haluat tietää. Silloin kun lähettäjä on Mankkaan Mirkku, viesti on minulta. Käytän aina ja ainoastaan omaa nimimerkkiäni.
t. Mirkku
sun nimissäs ei oo kukaan esiintynyt edelleenkään. Oot maininnu jo aikasemmin tosta että esiinnyt omalla nimimerkilläs NIIN ETTÄ EIKÖHÄN SEN KAIKKI TAJUNNU ETTÄ KIRJOTTAJA ET OLLU SINÄ.
myös Hämeen mies ymmärsi sen. Aina on parasta varmistaa asia. En ymmärrä, miksi kiihdyt siitä noin. Et kai itsekään haluaisi, että nimissäsi kirjoitettaisiin mitä hyvänsä puppua?
t. Mirkku
en. Enkä halua että kutsut Einariksi, mulla on ihan eri värkit kun Einarilla. Eiköhän hämeen mies lukea osaa, enkä usko että sillä on ymmärryksessäkään pahemmin häikkää. Sen takii kiihdyn sanoin sulle tuolla aiemmin että en oo mikään Einari muttet näytä uskovan, pidät vaan lujasti siitä kiinni että oisin. Eiks sekään mee sulle jakeluun että nimissäs EI oo kirjotettu mitään. Sinä saat täällä vaan syytellä ulkopuolisia, toiset vaietkoot, niinkö?
Kerro joskus lisää, kun kiireiltäsi kerkeät, olen todella halukas kuulemaan "onnellisen" ihmisen elämästä ja siitä kuinka hyvin asiat todella voivat olla.
Mirkku!
Älä välitä näistä palstalla pyörivistä "hörhöistä" joilla ei ole parempaa tekemistä kuin kytätä toisten mustalaisuutta tai viljellä typeriä kommentteja.
Sulla on hyviä ajatuksia ja hyvä asenne moneen asiaan, mitä täällä olen nähnyt. Huumorilla osaat suhtautua moniin sellaisiin asioihin - se on hyvä, moni ei siihen pysty. Luulen että sulla on hyvä itsetuntemus, koska osaat "esiintyä" täällä korostamatta itseäsi. Tämä näkyy ottavan joitakuita pattiin, mutta väliäkös tuolla.
Kertoisin kernaasti pari sanaa itsestäni tässä näin sulle mutta kun tällä palstalla joutuu aina ihmisten hampaisiin. Ehkäpä jotain sähköpostia kuitenkin voitaisiin laitella, koska minusta olisi todella mukava jutella sun kanssa muuallakin kuin täällä palstalla.
Taas teit ton, että kirjotit itelles viestin! Eipä siinä mitään jos se jotenkin "lohduttaa". Kohta sulta tulee vastaus, ettet se ollut sinä. Uskokoon ken tahtoo.
Katkeroiduitko noin kovin, kun en lähtenytkään kanssasi tansseihin? Ei ole kovin miehekästä Einari. Sydänsurutkin tulee kestää perussuomalaisen miehen tavoin. Uskon, että sieltä tansseista löydät unelmiesi naisen.
Sitä toivoen,
Mirkku
.. Miten sää Mankkkaan Mirkku oot lähteny tämmöseen typerään viestiketjuun (yli 60 viestiä)mukaan? Ei oo sun tapastas mutta vaikeehan sitä lienee on sitte katkasta ku monta päivää on jatkunu...Tuntuu siltä niiku sulla ois oikeesti ollu jossain mutkassa "jotain säpinää" (Einarin kaa?)kun viestiesi rivien välistä huokuu
-huumorista huolimatta, jotain semmosta että ei olis puhtaat jauhot pussissa? Sit vielä lopuks tipsi sulle; Rekisteröi nimimerkkis, kyllä sun äly pitäis siihin riittää ku osaat kaikkee muutaki maan ja taivaan väliltä. Mäkin osaan kirjoittaa "Mankkaan Mirkku" nimimerkin kohalle, ja viestis perusteella se riittäis takaamaan että juuri sinä olet silloin ollu kirjoittaja.
Terv. Yks kaalo
NAISTA EN LÄHDE TANSSEISTA HAKEMAAN. ONHAN MEILLÄ TOISEMME, EIKÖ NIIN? LÄHTIESSÄNI KÄVIN VIELÄ NAVETAN PUOLELLA, NO EIKÖS SIINÄ OLLUT "MIINA". LIUKASTUIN JA NIIN JÄI TANSSIT VÄLIIN TULI PYYKKI ILTA. KATOTAAN JOS VAIKKA ENS VIIKONLOPPUNA LÄHETTÄIS JONNEKKIN. NIILLE TYTÖILLES HOMMAAT LAPSENVAHDIN HYVISSÄ AJOIN, ETTEI SEN TAKIA JÄÄ MENEMÄTTÄ. TÄYTYY OTTAA PIKKUTIRSAT, KOHTA TÄYTYY LÄHTEÄ NAVETTAAN. OTAN SUHUN VIELÄ YHTEYTTÄ,ENNEN VIIKONLOPPUA TÄLLÄ SAMALLA SIVULLA. HYVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI, KAUNIITA UNIA.
ja joskus sitä haluttaa kirjoittaa ihan puhtaasti huumorimielessä..varsinkin silloin, kun joku heittää ihan päätöntä herjausta.
Minulla on ollu aivan suurenmoisen hauskaa kirjoitella Einarin kanssa. Kas, kun sen junttimaisempaa nimeä on vaikea kuvitella. Ja vielä asuinpaikkana Läyliäinen.
Mutta kyllä Einarin kanssa toimeen tullaan, vaikeampi tapaus ovat nämä kaalot, jotka eivät minua suvaitse.
t. Mirkku
koska täysin selväksi olen tehnyt sen, että olen yhden miehen nainen. Mutta ikävää,että tahrit kenkäsi...mäntysuovalla lähtee.
Mutta laita herätyskello viideksi Einari, itse meinaan koisia ainakin kello 10 asti.
Tytöille en hommaa lapsenvahtia, kun itse olen kotona. Miten voisin jättää heidät vieraan hoitooon? Ja Einari: kysy Pentiltä, miten laitetaan CapsLock -toiminto päältä. Pena varmaan tietää. Eikä meillä ole toisiamme, nyt olet taas fantasian puolella, minulla on oma ukkoni, ja Sinun vaan pitää etsiä se toinen puolisko muualta.
Etkä mennytkään tansseihin`? Vaikka varta vasten kehotin. Voi Sua Einari,olet turhan vaatimaton. Sinun sinisenharmaisiin silmiisi voisi ihastua kuka vainen.
t. Mirkku
on rekisteröijä nimimerkki ----eikäö koskaan kirjoittaa sieltä rekisteröidyn nickin takaa???
ja sama ihminen huutaa täällä että älä kirjoittele mun nimimerkillä tai ainaki syyttelit jotain sinuna esiintymisenä täällä.
siel ei kyllä tällä mirkullakaa aina järki päätä paljon pakota.
kaikki ne ois tekemässä idänkauppaa hih
et tee idänkauppaa, viestistäsi päätellen. Siihen nimittäin tarvitaan JÄRKEÄ ja LOGIIKKAA.
t.Mirkku
ETTÄ, SINÄ MIRKKU NIMITÄT MINUA JUNTIKSI. HAUKUT VIELÄ ASUINPAIKKANIKIN. KYLLÄ TULI PAHA MIELI HETI AAMUSTA.
ETTÄ OLET YHDEN MIEHEN NAINEN, RAKAS ON VAAN SANA JOTA VOIS KÄYTTÄÄ USEIMMINKIN. NIINHÄN SINÄKIN VILJELET TUOTA RAKASTA ESIM. SANZO BANZOLLE (JOTENKI NOIN SE NIMI MENI). TANSSEIHIN EN MENNYT, ODOTAN VIIKONLOPPUA NIIN MENNÄÄN YHDESSÄ. PENA EI YMMÄRRÄ KONEITTEN PÄÄLLE MITÄÄN, SAMA KU KYSYIS TUOLTA NAVETASTA. MIRKKU, VAATIMATTOMUUS KAUNISTAA (:
MIKSI ET KÄYTÄ SITÄ NIMIMERKKIÄ.SEHÄN ON HIENO
EIHÄN TÄÄ PENA YMMÄRRÄ MITÄÄN MISTÄÄN CAPS LOCKISTA, TÄSSÄ ON NYT MENNY PARIPÄIVÄÄ KU OLLAAN SITÄ MIETITTY, ETTÄ MITEN SEN SAA POIS PÄÄLTÄ. TAIS TOI LEHMÄ MENNÄ TAAS TONNE NAAPURIN PUOLELLE, KOHTA SE PENA VARMAAN HERMOSTUU JA OTTAA TUSSARIN. KYLLÄ SE ON NYT MENTÄVÄ HÄTIIN, KOHTAHAN SE ON TAAS NOUSTAVA LYPSYLLE. HYVÄT YÖT SITTEN VAIN.
Nythän on tälläkin palstalla "asiallinen" viestiketju,jatkakaa samaan malliin,,,))