Olen naimisissa miehen kanssa jonka lapset asuvat meidän kanssamme. Me muodostamme oman yksikön. Lapsilla on äiti, joka jätti lapsensa, mutta joka saa tavata lapsiaan niin usein kuin hän haluaa. Siihen en puutu millään lailla. MUTTA on aivan turha tulla meille antamaan ohjeita miten arkipäivää tulisi hoitaa. Lapset voivat hyvin, he tapaavat äitiään silloin kun hänelle se sopii ja muuten he elävät meidän kanssa. En kuvittele olevani heidän äiti, mutta en myöskään kuvittele että ulkopuoliset puuttuvat meidän uusperheen elämään. äiti valitsee mitä haluaa ja jos lapset ei kiinnosta niin turha ruikuttaa.
Meidän perhe
Soopåå
4512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ovat aina asuneet minun kanssani. isä on saanut tavata lapsiaan niin paljon kuin olisi halunnut, mutta hän jätti lapset. Lapset voivat hyvin, mutta eivät tapaa isäänsä kun isä ei ole innokas tapaamisiin ollut koskaan.
Olen lasten oma äiti, enkä kuvittele että ulkopuoliset isän suhteet puuttuisivat meidän perheen asioihin millään muotoa, tai tulisivat säätelemään lastemme elämää. Isä valitsi oman elämän ja siihen ei perhe kuulu enää, kun lapset eivät kiinnosta, niin turha on enää ruikuttaa, lapset ovat kavaneet ohi kun tarvitsivat isää. Nyt eivät enää tarvi koska ovat eläneet suuremman osan elämästään ilman isää.
Lähivanhempana toivoisin myös etän ja tämän puolison kunnioittavan meidän arkea ja kunnioittavan niitä sääntöjä joita pyrimme noudattamaan pääosin arjessamme. Toisaalta on kiva saada palutetta lapsilta siitä, että on ihanaa tulla kotiin isän luota. Ei säännöt ja komentelu ole tehnyt minusta yhtään huonompaa vanhempaa lapsieni silmissä, ehkä hieman turvallisemman.
Toisinpäin? Ap. elää lähiperheessä kuten sinäkin.
useimmiten tahallaan. Haukutaan ja parjataan syyttä suotta. Nyksät eivät osaa erottaa omaansa ja toisten omaa. He vierastavat asiaa että miehellä on vastuuta ja hänell ei ole, ja siitä syntyy katkeruutta, kun itsellä ei ole mitään.