lomalla

mies24,

LOMALLA





Olemme tälläinen nuori aviopari. minä 29v ja vaimo(Mervi) 25v. Lapsia ei ole ja naimisissa olaan oltu pari vuotta. Yhdessä jo 7 vuotta. Vaimoni on mielestäni kaunis, vaalea hiuksinen ja muuten hoikka mut takapuoli on sillai sopivasti pyöreä.


Olimme suunnitelleet jo pitkään asunto auto reissua kesäksi. Kiertäisimme pitkin suomea eri leirintä alueilla. Auto oli jo valmiiksi vuokrattu ja juhannuksen jälkeen piti lähteä reisuun. Pahaksi onneksi juuri ennen juhannusta menetin ajokorttini pienen ylinopeuden takia. No Mervi tietysti suuttui siitä ja sanoi et ala sit hommata kuski, mut reissua ei jätetä. Meilla oli ollu jo jonkin aikaa pientää kinaaa ja seksikään ei oikeen merville maistunu. taukoa oli ollu jo ainakin muutaman viikon. Nyt toivottiin sit et tämä reissu korjaisi tilannetta.
No sit mietittiin et miten ratkaistaan tää ajamis puoli. Päivää ennen kuin piti lähtee reissuun, niin mervi sanoi et ongelma on ratkaistu. Hänen työpaikalla on yksi ville 18v. joka on luvannu lähteä meille kuskiksi. vastustin, koska minua ei todellakaan kiehtonut ajatus et mukana olisi joku kolmas ihminen. mut mervi ei antanu periksi joten lopulta suostuin pitkin hampain. tosin sillä hetkellä tiesin et tulee seksitön loma kun on koko ajan yksi ylimääräinen mukana ja asutaan pienessä asuntoautossa. harmitti pirusti kun oli ostettu kaikkia seksi alusvaatteita joita mervin oli takoitus reisussa käyttää minun kanssani. No sit tuli perjantai ja mervi tuli töistä kotiin villen kyytissä. ville tuntui ihan kivalta kundilta, ketoi pelaavansa jalkapalloa ja harrastavansa muutakin urheilua. ja sen kyl huomasi päällekkin päin. oli ihan treenatun oloinen kaveri.
No sit ville hyppäsi puikkoihin ja mervi mei etupenkille ja minä auton takaosaan aluksi. ajeltiin noin tunnin verran kunnes pysähdyttiin eräälle huoltoasemalle pienelle tauolle. minä menin käymään vessassa, ville ja mervi odottivat autossa. kun tulin takaisin niin yllätykseksi mervi oli riisunut kaikki muut vaatteet pois, ainoastaan bikinit oli päällä. ihmettelin ensin, mut ajattelin et onhan nyt kuuma päivä.
Sit jatkettiin matkaa ja mervi istui edelleen edessä, kun heillä tuntui sitä juttua riittävän. huomasin kyl et ville vilkuilee vaimoani aika-ajoin. no onhan mervi näyttävä nainen.
Parin tunnin päästä tultiin ensimmaiselle leirintä alueelle johon oli takoitus leiriytyä. Pistettiin leiri pystyyn ja villekin otti oluen. me oltiin jo muutama matkan aikana mervin kanssa juotu. It mervi tuli syliini ja kuiskasi korvaani, et panettaisi. vastasin et itsehän raahasit villen mukaan ettei oikeen voida. mervi hymyili ja puristeli jalkoväliäni ja kuiskasi korvaani et missä se on ku ei tunnu. oliko se tosiaan näin pieni?

Sit lähdettiin katselemaan josko jostain löytyisi sauna. no löytyihän se. sit mentiin villen kans saunaan joka olio yhteissauna jonka pystyi varaan puoleksi tunniksi omaan käyttöön. saunassa pistin merkille villen kohtalaisen kookkaan kalun. kohta mervi ilmestyi ovi aukosta ja ilmoitti liittyvänsä seuraan. kun mervi kaveli kohti lauteita, niin huomasin et hänen katseensa pysähtyi hetkeksi villen jalkoväliin ja olin kuulevinani hiljaisen ohhoh hänen huuliltaan. itseäni kyl suoraan sanottuna hvetti ja nolotti, koska villellä oli velttona isompi ku minulla seisokissa. Istuimme noin vartin verran saunassa ja lähdimme sit syömään.

Syönnin jälkeen mentiin takaisin autolle ja mietittiin et jos lähdettäisiin tanssi lavalle kun kellokin oli jo melkein 11 illalla. lavalla otettiin muutama kalja tai vähän enemmänkin. sit ville katosi johonkin, varmaan etsimään seuraa. hetken päästä mervi sanoi et häntä väsyttää, et hän lähtee nukkumaan. itse jäin vielä joksikin aikaa isumaan ja jutteleen ihmisten kanssa. Noin puolen tunnin kuluttua päätin itsekkin lähtee autolle, oli hieman mielessä et jos mervi jaksaisi harrastaa seksiä, ennen kun ville tulee.
Kun pääsin autolle niin yllätyin kun mervi ei ollutkaan siel, mut puhelin oli joten hetken mietittyäni arvelin hänen menneen käymään vessassa. Noin vartin kuluttua mervi tuli. kysyin et missä olit, niin hän vastasi vain et tuolla kävin hieman kävelyllä.
No sit mentiin sänkyyn. aloin hetken päästä vähän lämmitellä merviä ja kerroin et tekisi hieman mieli. mervi vastasi et hänellä ei haluta nyt yhtään vaan on tosi tyytyväinen olo. ihmettelin hetken ja yritin työtää kättäni mervin housuin mut häsiirsi sen vain rauhallisesti pois. Sit mervi tuli kainaloon ja työnsi kätensä mun housuun ja kertoi et voi kyl runkata ku ei oikeestaan väsytä yhtään. sit mervi vaan otti seisovasta kikkelistäni kiinni ja alkoi runkata. samalla hän sanoi et on se kyllä aika pieni ja siksi hällä ei oikeen ole viime aikoina haluttanut. sit viel sanoi villellä on kyl iso paljon isompi ku mulla. sanoin et ei sitä silti tiedä tuntuuko se hyvältä. mervi hymyili vaan ja jatkoi runkkaamista. justiin kun mulla tuli niin ville aukaisi auton oven ja sanoi jotain lypsämisestä. mervi räjähti nauraan ja sanoi et se sopii hyvin tuohon hänen käteen. no sitten noustiin ylös ja juotiin viel porukalla muutamat oluet. mulla kusetti ,mut ajattelin et kestän aamuun ja menin sit hieman edeltä nukkumaan. kohta mervi tuli viereen ja herätti mut. sanoi et vittu oletko sä kussu sänkyyn. no olinhan minä. kyllä hävetti. sit mervi sanoi et saat nukkua yksin kusi sängyssä, hän menee villen viereen. Sit mervi vaan kömpi yläpedille villen viereen. itse vaihdoin kuivat vaatteet ja lakanat ja menin sit sänkyyn pieni vitutus mielessä.
Yläpediltä kuului jonkin aikaa supatusta joka sit hiljeni, joten ajattelin alkaa itsekkin nukkumaan. kohta kuulin kuitenkin tuttua raskasta hengitystä, jonka tiesin olevan mervi. ensin ajattelin et hän nukkuu mut sit näin et heidän peitto liikkuu oudosti. ensin suutuin kun tajusin et mitä tapahtuu, tunsin musta sukkaisuutta, mut sitten päätin vain seurata et mitä tapahtuu. leikin muka nukkuvaa. Kohta näin et ville liikkuu jotenkin mervin päälle ja peitoo alkoi rytmikkäästi nousta, olin todella musta sukkainen ja mietin et mitä mervin päässä oikeen liikkuu, ei hän ennen ole muista ollut kiinnostunu. en halunnu tehdä itsestäni naurettavaa joten en muka ollu huomaavinaan. liikettä jatkui noin vartin verran ja sit kuulin villen urahtavan. sit kuulin kun mervi kysyi hiljaa et tuliko sulla? ville vastasi et joo, sulla tosi ihana pimppi. mervi vastasi et hyvä, se tuntui aivan uskomattoman hyvälle. sit kuulin ku mervi kertoi et on ollu jo pitkään puutteessa. sen jälkeen tuli hiljaista ja mulla seisoi tosi kovana, en voinut olla runkkaamatta. muutaman vedon jälkeen laukesin ja päätin alkaa nukkumaan.

Aamulla kun heräsin niin ville oli lähteny johonkin ja mervi nousi juuri ylös. ensin ei puhuttu mitää, keitin kahvit. yhtä äkkiä mervi tuli taakseni ja sanoi et anteeksi rakas ku jätin sut yksin nukkumaan. sit hän sanoi et näin kun runkkasit yöllä. ja hymyili. itse kysyin et mitä sä teit? mervi vastasi et en mitään. ehdotin sit merville seksiä johon hän sanoi et ei haluta, katotaan sit kun päästään kotiin. nyt ei haluta kikkeliä yhtään. kysyin et miksei? mervi vaan sanoi et ei vaan haluta. sit sanoin et näin mitä yöllä tapahtui. mervi meni ihan punaiseksi ja sanoi sitten että no sit sun ei tarvis ihmetellä et miksi ei haluta. kysyin et miksi teit sen. mervi vastasi että kun halutti kikkeliä ja villellä oli niin iso. kysyin et mullehan sanoit illalla ettei haluta. johon mervi vastasi et niin sun kikkeliä ei haluta. kysyin et mitä nyt sit tehdään? mervi sanoi et mietitään.

Vähän ajan päästä mervi kysyi et haluanko erota? vastasin etten missään tapauksessa halua menettää sitä. mervi sanoi et sit tehdään näin. Hän nukkuu loppuloman villen vieressä ja minä nukun yksin. Kysyin et aiotko vieläkin antaa sille, johon mervi sanoi et eiks tää ole seksiloma ja virnuili päälle. Sanoin et kai mullekkin annat, johon mervi sanoi etten tule pääsemään hänen jälkoväliinsä tällä reisulla, se on nyt varattu villelle. vastustelin, johon mervi sanoi et sitten saat lähtee meneen ja haetaan loman jälkeen eroa. olin hiljaa, jolloin mervi tuli mun luokse ja sanoi et kai sä kulta sen kestät et hän saa tämän yhden loman ajan kunnon seksiä. sit sen jälkeen ei enää ikinä. vastasin et jos jos annnat mullekkin, johon mervi sanoi et en anna, se on varma. sä voit runkata, mut tee niin ettei hän näe. ku en halua muistaa maillainen sul on. silti rakastan sua. no lopulta suostuin, kun ajattelin ettei ne nyt kovin monta kertaa mitään tee. sitten mervi sanoi viel et villelle ei saa kertoa et minä tiedän. vastasin et ok.
Iltapäivällä ville tuli takaisin ja minua vitutti kun tiesin et toi nuori jätkä saa panna vaimoani ja minä en ja vaimoni viel haluaa sitä, mut ei mua. Kohta mervi tuli mun luokse ja antoi parikymppiä rahaa ja käski mennä kaljalle niin ettei ville kuullut. sit viel sanoi et pysy ainakin tunti pois.
Lähdin vastahakoisesti, kun tiesin et mitä siel tapahtuu. no tunnin päästä tulin takaisin, mervi makasi yksin sängyllä jossa minä nukuin ja villeä ei näkyny missään. kun menin sisään niin mervi levitti jalkojaan ja sanoi et kato. mervin pillu oli turvoksissa ja sieltä valui spermaa. järkytyin ja sanoin merville et muista että et käytä enää pillereitä johon mervi vaan sanoi et se näin helposti tule raskaaksi. sen jälkeen kehui et ei ole ihan vasta saanut yhtä hyvää kyytiä ja kehui estoitta villen kyrpää et kuin se on mahtava.
Samaa jatkui koko viikon, kunnes lähdettiin ajamaan kotinnpäin, olin helpottunut kun se olisi nyt ohi. Parikymmentä kilometriä ennen kotia mervi käski villen pysähtyä yhdelle huolto asemalle ja käski mun mennä hakeen pizzat sieltä. pizzaa odotellessani mieleeni tuli et perkele, ei kai ne taas pane. no menin autolle takaisin ja haistoin heti mitä oli tapahtunu, lisäksi mervin pikkuhousut sängyllä kertoi kaiken. Sit syötiin siinä autossa ne pizzat ja sit mervi kuiskasi et halutako kulta käydä viel runkaamassa? sanoin et en, ku ollaan kohta kotona. mervi katsoi kysyvästi ja sanoi et ai, no ei sit.
Kun päästiin kotiin niin ville lähti ja aloin puhuun merville, et mitä jos nyt saisin pillua, mut mervi sanoi et ei haluta, runkkaa vaan viel. alkoi toisissaan vituttaa. sit meni jotain pari viikkoa eikä mervi ikinä lämmenny seksille, kunnes yhtenä iltana hän sanoi et haluatko työntää pippelisi mun pilluun. no olin tietty heti valmis. mentiin sänkyyn ja työnsin sisään, ja muutaman vedon jälkeen laukesin. sit mervi sanoi et meille tulee vauva. sanoin et täi? mervi sanoi vaan et niin, hän on raskaana...

3

10667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sesar

      Tarina oli hyvä mutta kyllä aika paljon oli kirjoitusvirheitä. Kaikenlaisia naisia ja miehiä niitä riittää. Tarina..

    • oliko...

      se sittenkin Mia?

    • Graavilohi

      Hyi helvetti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe