Haluaisin siamilaisen rotukissan lemmikkikseni mutta meidän iskä sanoi niiden maksavan tuhansia markkoja. Ei tule kuuloonkaa, että saisin sellaisen. En huoli maatiaiskissaa.
Miksi rotukissat ovat niin kalliita?
Irmeli. 12.v
111164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tuolta "pyhäbirman hinta 1500..." otsikon alta (selvitys on persialaisesta mutta siitä näkee mitä kasvattajat maksavat pentujen teettämisestä).
Kasvattajat pistävät melkoisen määrän rahaa kiinni pentujen teettämiseen ja siitä muodostuu myytävien pentujen hinta tietysti pentujen ja vanhempien taso vaikuttaa asiaan.
Rotukissan pennuilla on myös takuu siitä, että ne ovat terveitä ja mikäli tällainen pentu sairastuu tai mahdollisesti kuolee on yleensä kasvattaja velvollinen korvaamaan joko lääkärikulut/-kuluja tai antamaan kuolleen pennun tilalle uuden tai maksamaan hinnan takaisin (tämä riippuu tietysti siitä onko sairaus ollut pennussa jo myyntihetkellä tai onko se esim. perinnöllinen. Uudessa kodissa tulleet sairaudet eivät aiheuta korvausmenettelyä).
mikä nk. maatiaiskissassa on vikana? etkö rakastaisi lemmikkiäsi, jollei se ole jotain hienoa rotua? vai haluaisitko rotukissan sen ulkonäön vuoksi? ovathan ne kauniita, mutta voin vakuuttaa, että kauniita kissoja löytyy myös sellaisten kissojen joukosta, jotka eivät ole mitään rotua. minulla on itselläni yksi nk. rotukissa ja yksi ihan tavallinen, ovat eläinsuojeluyhdistyksestä otettuja, kumpikin kauniita ja yhtä rakkaita.
Jos kissan rotu on sinulle tärkein asia, sinun ei kannata ottaa lemmikkiä lainkaan. Elävä eläin ei ole koriste, vaan kaveri, josta huolehtiminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Kannattaa myös tutustua eri rotujen muihin kuin ulkonäköön liittyviin ominaisuuksiin, esimerkiksi siamilaisella on aika kova ääni. Mitä jos kissastasi sattuisi tulemaan yövalvoja, jaksaisitko kuunnella sen nau'untaa? Mieti myös sitä, että parhaassa tapauksessa kissakaverisi elää yli 15 vuotta. Oletko valmis huolehtimaan siitä koko sen eliniän?
...on varmasti yhtä mukava lemmikki kuin rotukissakin. Miksi siis maatiainen ei käy?
Itselläni on 3 kk:n ikäinen maatiainen, enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta rotukissaan! Joissakin tapauksissa maatiainen on myös terveempi kuin eräät rotukissat, sillä niitä ei ole jalostamalla "pilattu".
Lemmikissä on monen vuoden vastuu, et voi ostaa sitä harkitsematta tarkoin jaksatko kantaa vastuun siitä ja kysy myös itseltäsi miksi haluat rotukissan.. Näytettäväksi muille vai omaksi iloksi? Iloa saat myös ei-rotukissasta... ja suloisiakin ne on!
Harkitse tarkasti!
Tahdoin ennen siamilaista, näin kuitenkin lehdessä otsikon "persialais kissoja myytävänä", kävin katsomassa ja ihastuin. Ei ollut edes kallis kissa kun ei sillä ollut papereita, (kannattaa siis katsella lehtien ilmoituksia, välillä on "sekunda rotukissoja" halvallakin myynnissä). Nyt haluaisin lisää kissoja mutta ajattelin tällä kertaa ottaa kauniin maatiaiskissan...
...en suosittele kenellekään. Paperit antavat edes jonkinlaisen takuun kissan laadusta ja vanhempien terveydestä. Paperiton rotukissa on periaatteessa sama kuin kotikissa, eli näyttelyissä se ei saa osallistua muuhun kuin kotikissaluokkaan. Rotukissalla on aina rekisterikirja. Kun persialaisista puhutaan, niillähän esiintyy perinnöllistä munuaistautia. Rekisteröidyn kissan vanhemmat on nykyisten rekisteröimissääntöjen mukaan pakko kuvata, ja vastuuntuntoiset kasvattajat käyttävät tietysti siitokseen vain terveitä kissoja. Rekisteröimättömän kissan vanhempien terveydestä ei ole mitään takeita. Jos haluatte rotukissan, niin ostakaa rekisteröity kissa!
muuten Daisyn kanssa, mutta tuo "paperittomat kissat näyttelyissä ovat kotikissoja" ei ihan pidä paikkaansa. Kotikissaluokka on nimenomaan tarkoitettu kotikissoille, tässä tapauksessa tavallisille maatiaiskissoille (sekä lyhyt-, että puolipitkäkarvaisille) ja selvästi rotukissat tai niiden jälkeläiset tuomarit "raakkaavat" pois.
Olen toki kiinnittänyt huomiota joissain näyttelyissä esillä oleviin rotukissojen jälkeläisiin ja mielestäni ne eivät sinne kuulu.
Yksi näyttelyiden tarkoitushan on valistaa ns. "suurta yleisöä", erottamaan rotukissat ja "rotukissat" toisistaan ja viedä jalostustietoutta eteenpäin. Kotikissat on myös aikoinaan otettu mukaan näyttelyihin jotta niiden asemaa saataisiin nostettua eikä suinkaan siksi, että joku alkaisi tehtailla paperittomia pentuja näyttelyitä varten.
Se että esim. Norskit suurelta osiltaan ovat lähtöisin puolipitkäkarvaisista kotikissoista ei tarkoita sitä, että kaikki Norskin näköiset voisivat osallistua näyttelyihin. Tämä oli vain tarkennus.
Olin itsekin ottamassa siamilaista ja rahapulan takia päädyin paperittomaan siamilaiseen. Se ei ulkonäöltään ole mikään näyttelysiamilainen, mutta kyllä sen siamilaiseksi tunnistaa. Parasta siinä on kuitenkin sen valloittava luonne. Minulla on aiemmin ollut maatiaisia ja ne eroavat tästä aivan totaalisesti. Eli luonne kuin siamilaisella. Hinta oli vain 400 mk. On ollut terve toisin kuin monet tuntemani puhdasrotuiset siamilaiset, jotka todellakin ovat selvästi herkempiä erityisesti hengitystieinfektioille. Olen toisaalta sitä mieltä, ettei paperittomia rotukissoja pitäisi kasvattaa tarkoituksella, mutta minä sain sellaisesta ihanan kaverin...
EI OLE OLEMASSA paperitonta rotukissaa!!!!
oikein, paperitonta kissaa ei luokitella rotukissaksi vaikka sen vanhemmilla (toinen tai molemmat) olisi täysin puhtaat paperit.
Haluan myös selventää eräitä väärinkäsityksiä joita jatkuvasti kuulee; kissaa EI voi rekisteröidä jälkikäteen (noviiseja lukuunottamatta eli eurooppalainen -ellei ole nyt poistunut, manx ja sokoke -uusi rotu). Paperittoman kissan jälkeläisiä EI myöskään rekisteröidä vaikka vanhemmilta paperit löytyisikin.
Joten jos joku myyjä näin väittää, hän tekee sen tahallaan, harhauttaakseen henkilön ostamaan pennun "halvalla".
että se on ainakin VIELÄ terve.
Miksiköhän sitä ei olla rekisteröity? ettei vain olisi isä päässyt tytärtään astumaan... Voihan se olla että kissa on terve mutta en ikinä ostaisi kissaa jolla ei ole papereita.
Syitä rekisteröimättömyyteen voi olla mm. sisäsiitos tai että naaraalla on jo ollut kahdet pennut vuoden aikana ja näin ollen kolmansia ei rekisteröidä!!! Niin että siitä vain pentutehtailijoita tukemaan!!!