Ajattelinpa kirjoittaa pienen tarinan tänne sivulle, koska olen huomannut, että joillakin ihmisillä on aika ihmeellinen käsitys lapsettomuudesta ja adoptiosta. Tämä kirjoittamani tarina on kirjoitettu sen vuoksi, että osaisimme ajatella sitä kolikon toistakin puolta, emmekä olisi ainoastaan tuomitsemassa samaltakädeltä vanhempia jotaka tahtovat adoptoida.
Siispä tarinaan...
Olet juuri syntynyt, sinä kaunis pieni lapsi, tyttö tai poika, tumma tai vaalean ihoinen. Sinut nostetaan äitisi vatsan päälle, mutta hän ei sinua siinä tahdo pitää vaan pyytää viemään sinut pois. Sinun on kylmä ja olet viluissasi, sinun on nälkä, mutta äitisi ei tahdo sinua imettää. Hoitaja ottaa sinut, pesee sinut, pukee sinut lämpimiin vaatteisiin ja antaa sinulle ensimmäisen ateriasi,tuttipullosta. Kun olet saanut syötyä sinut laitetaan omaan pieneen sänkyyn nukkumaan.
Kuukaudet ovat kuluneet ja sinut on siirretty lastenkotiin. Vanhempasi eivät sinua tahtoneet, äitisi ei halunnut sinua, tai he eivät kyenneet huolehtimaan sinusta. Olet edelleen kaunis lapsi vailla hellyyttä, vailla rakkautta jotka sinulle kuuluvat. Olet tottunut ääniin, moniin uusiin ääniin, mutta yksikään niistä ei tunnu tutulta, yhteenkään niistä äänistä et ole tottunut. Toisinaan itket nälkää, toisinaan ikävää ja yksinäisyyttä, ekäpä pelkoakin. Hoitajat käyvät pika pikaa sinut vaihtamassa kuiviin, syöttävät, saattavat hetken pitää sinua sylissä ja koskettavat hellästi pientä suloista ja pehmoista poskeasi ja taas kohta olet, yksin.
Eräänä päivänä saat vieraita. Sinua tullaa kaukaa katsomaan ja vain sinua. Olet kahden ihmisen suurin ja kaunein unelma mitä he olisivat voineet toivoa. Sinä kaunis pieni tyttö tai poika, tumma tai vaalea. Ympärilläsi on muitakin lapsia, yhtä suloisia ja rakastettaviea kuin sinä, mutta sinä olet heille se tärkein. He eivät välitä siitä mistä olet tullut, millaiset taustat sinulla on, he tahtovat rakastaa sinua ehdoitta sellaisena kuin sinä olet.
Tuleva äitisi nostaa sinut syliin, halaa sinua, suukottaa pientä poskeasi ja puhuu sinulle hellästi. Tuleva isäsi silittää pientä päätäsi ja juttelee sinulle hellästi. Vasta nyt tunnet ensimmäistä kertaa hellyyttää ja rakkautta, sitä mikä sinulta on puuttunut alusta saakka.
Alat itkeä. Ehkä sinun on nälkä, ehkä pelkäät sitä, että jäät taas yksin. Tuleva äitis syöttää sinut ja pitää edelleen sylissäsi. Hänellä ei ole kiire pois, hän tahtoo olla kanssasi...
Vuodet kuluvat ja olet edelleen heille se yhtä rakas ja tärkeä tyttö tai poika. He eivät ole sinua hyljänneet, vaikka olet heille huutanut, karjunut, välillä jopa vihannut. He rakastavat sinua ehdoitta, edelleen. Äidilläsi on saattanut olla paha olla, kun on sinullakin. Isäsi on saattanut komentaa sinua, mutta vain rakkaudesta sinua kohtaan.
Vaikka olisit tehnyt miten pahaa, he rakastavat sinua, ovat lähelläsi aina kun heitä tarvitset. Niin lapsena ollessasi kuin aikuisenakin. Olethan heille aina se suuri unelma, niin suurena kuin pienenäkin...Oma lapsi jota he niin kauan halusivat. Lapsi jota rakastaa, ehdoitta.
Siispä tarinaan...
Olet juuri syntynyt, sinä kaunis pieni lapsi, tyttö tai poika, tumma tai vaalean ihoinen. Sinut nostetaan äitisi vatsan päälle, mutta hän ei sinua siinä tahdo pitää vaan pyytää viemään sinut pois. Sinun on kylmä ja olet viluissasi, sinun on nälkä, mutta äitisi ei tahdo sinua imettää. Hoitaja ottaa sinut, pesee sinut, pukee sinut lämpimiin vaatteisiin ja antaa sinulle ensimmäisen ateriasi,tuttipullosta. Kun olet saanut syötyä sinut laitetaan omaan pieneen sänkyyn nukkumaan.
Kuukaudet ovat kuluneet ja sinut on siirretty lastenkotiin. Vanhempasi eivät sinua tahtoneet, äitisi ei halunnut sinua, tai he eivät kyenneet huolehtimaan sinusta. Olet edelleen kaunis lapsi vailla hellyyttä, vailla rakkautta jotka sinulle kuuluvat. Olet tottunut ääniin, moniin uusiin ääniin, mutta yksikään niistä ei tunnu tutulta, yhteenkään niistä äänistä et ole tottunut. Toisinaan itket nälkää, toisinaan ikävää ja yksinäisyyttä, ekäpä pelkoakin. Hoitajat käyvät pika pikaa sinut vaihtamassa kuiviin, syöttävät, saattavat hetken pitää sinua sylissä ja koskettavat hellästi pientä suloista ja pehmoista poskeasi ja taas kohta olet, yksin.
Eräänä päivänä saat vieraita. Sinua tullaa kaukaa katsomaan ja vain sinua. Olet kahden ihmisen suurin ja kaunein unelma mitä he olisivat voineet toivoa. Sinä kaunis pieni tyttö tai poika, tumma tai vaalea. Ympärilläsi on muitakin lapsia, yhtä suloisia ja rakastettaviea kuin sinä, mutta sinä olet heille se tärkein. He eivät välitä siitä mistä olet tullut, millaiset taustat sinulla on, he tahtovat rakastaa sinua ehdoitta sellaisena kuin sinä olet.
Tuleva äitisi nostaa sinut syliin, halaa sinua, suukottaa pientä poskeasi ja puhuu sinulle hellästi. Tuleva isäsi silittää pientä päätäsi ja juttelee sinulle hellästi. Vasta nyt tunnet ensimmäistä kertaa hellyyttää ja rakkautta, sitä mikä sinulta on puuttunut alusta saakka.
Alat itkeä. Ehkä sinun on nälkä, ehkä pelkäät sitä, että jäät taas yksin. Tuleva äitis syöttää sinut ja pitää edelleen sylissäsi. Hänellä ei ole kiire pois, hän tahtoo olla kanssasi...
Vuodet kuluvat ja olet edelleen heille se yhtä rakas ja tärkeä tyttö tai poika. He eivät ole sinua hyljänneet, vaikka olet heille huutanut, karjunut, välillä jopa vihannut. He rakastavat sinua ehdoitta, edelleen. Äidilläsi on saattanut olla paha olla, kun on sinullakin. Isäsi on saattanut komentaa sinua, mutta vain rakkaudesta sinua kohtaan.
Vaikka olisit tehnyt miten pahaa, he rakastavat sinua, ovat lähelläsi aina kun heitä tarvitset. Niin lapsena ollessasi kuin aikuisenakin. Olethan heille aina se suuri unelma, niin suurena kuin pienenäkin...Oma lapsi jota he niin kauan halusivat. Lapsi jota rakastaa, ehdoitta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli todella ihana. Minulle tuli kyyneleet silmiini lukiessani kirjoittamaasi tekstiäsi. Itsekin pitkän taistelun jälkeen lopulta luonnollisen joskin oman biologisen lapsen äiti, jolle jossain vaiheessa kävi adoptiokin mielessä, tällaiset jutut aina koksettavat. Aivan yhtälailla on oikein ja samanlailla adoption kautta tulla vanhemmiksi, vaikka varmaan, monesta on oikeutettua viedä lapsettomuutta eteenpäin myöskin erilaisten hoitojen kautta. Kaikki tähän maailmaan tulleet lapset ovat oikeutettuja rakastaviin ja huolehtiviin vanhempiin! Siihen turvan tunteeseen, jota jo he sieltä syntymästään asti tarvitsevat! Kenenkään päätökset "hoitaa" lapsetomuutta eivät ole arvosteltavissa. Jokainen löytää sen oman tiensä jota kulkea kohti sitä suunnatonta onnentunnetta, jonka se lapsi (biologinen, adoptio, keinohedelmöitys tvs.) tuo perheeseen!
Paljompa sait tunteita mahtumaan pieneen tarinaasi. Aikuiselle miehellekin tuli tippa silmäkulmaan.
Kaikea tuota ehti monelta kantilta pohtia silloin aikanaan kun haikara kiersi meidätkin liian kaukaa. Nuo tunteet tulivat taas niin elävästi mieleen. Nyt kuitenkin meillä tepastelee kaksi pientä tyttöä olohuoneen lattialla. Henkinen taistelu silloin aikanaan antaa voimaa valvoa yöt toisensa jälkeen. Tunnen olevani kaiken tuon jälkeen parempi ja ennen kaikkea valmiimpi isä. Kova koulu, mutta yhtään oppituntia en antaisi pois. Huonoinakin päivinä jaksaa rakastaa.
Joskus tuntuu, että lapset annetaan niille, jotka eivät niitä osaa arvostaa. kuinka epäoikeudenmukainen maailma voikaan olla. Adoptiolapsen asema on monesti parempi, koska tämä on todellakin haluttu lapsi, niin kuin tarinassasi kerroit.
Kyllä varmasti asia on näin, mitä itsekin kirjoitit. Itse ainakin ajattelen, että sen kovan taistelun läpikäyneenä arvostaa sitä lasta minkä omakseen saa. Sitä rakastaa yli kaiken, ehkä vielä enemmän, kun siihen on joutunut aikaa uhraamaan ja tasitelemaan siitä, että hänet on vihdoin ja viimein saanut luokseen. Monen vuoden odottamisen ja toivomisen jälkeen.
Kiitos vielä kerran viestistäsi ja hyvää syksyä sinulle=)