Vaarallista?

Kissani, pian nelivuotias kastraatti
saa joskus "yskimis"kohtauksia.
Tai onko se nyt yskimistä, mutta kissa
menee matalaksi lattialle ja ikäänkuin
"puhaltaa" kuonoa/kurkkua puhtaaksi
jostain ärsyttävästä.
Eläinlääkärikäynneillä, (perustarkastukset ja rokotukset)ei
ole mitään sairauteen viittaavaa ilmennyt.
8533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä on samanlaisia ilmiöitä, yleensä riehuntatuokion päätteeksi tai kun muuten ollaan tohkeissamme.

Matokuuria kannattaisi kokeilla, se auttoi meillä.

Äänestä

Meidän neiti saa samanlaisia oireita varsinkin silloin kun karvaa tuntuu lähtevän enemmältikin. Olen päätellyt sen johtuvan siitä, että kurkussa tai nenässä on karva joka ärsyttää.

Äänestä

Meillä oli ihan samanlaista, kunnes sitten yhtäkkiä alkoi hengityskin olla vaikeaa. Lääkäri otti röntgenin ja kissallani todettiin astma. Olimme juuri eilen lääkärillä ja parin vuoden tauon jälkeen otettiin taas röntgen, onneksi on parempaan päin, vaikkei koskaan tauti pois lähdekään. Loppuelämänsä kissani joutuu syömään pillereitä. Yskiminen usein tulee juuri rasituksen jälkeen, esim. kun leikitään ja juostaan ympäri huushollia. Toivottavasti kohdallasi ei näin ole, vaan ihan normaalia karvapallojen yskintää, mutta ota asiasta selvää.

Äänestä
  • on käynyt mielessä itselläninkin.
    Pitääpä tilata röntgen.
    Tosin tätä tapahtuu aika harvoin, noin
    kerran/kaksi kuukaudessa.
    Ja kissa lopettaa välillä kakomisen,jos
    se huomaa vaikka jotain kiinnostavaa.Ja jatkaa taas tai sitten ei.
    Kohtaukset ei muutenkaan kestä kovin
    kauan n.5-10 sekuntia.

    Kissa on sisäkissa ja madotetaan säännöllisesti 2x vuosi (Flubenol)

    No, meen nyt kuitenkin (toivottavasti)
    sulkemaan sen astman mahdollisuuden pois.

    Äänestä

tekee samaa, joskus ennen oksentamista. Saattaa olla karvapallo jäänyt johonkin, tai jotain muuta.

Äänestä
  • Kissani tekee silloin tällöin samaa.Kyyryssä,kurkku pitkällä niinkuin "kakoo" mut mitään ei tuu. (Eli ei oksenna)
    Lääkäri sanoi ett se on hengen ahdistusta,ei oksentamista. Epäili astmaa.Se on yleistä nykyään kissoillakin.Siihen on kyl lääkkeitä,jos pahaksi äityy.

    Äänestä

  • Juuska kirjoitti:

    Kissani tekee silloin tällöin samaa.Kyyryssä,kurkku pitkällä niinkuin "kakoo" mut mitään ei tuu. (Eli ei oksenna)
    Lääkäri sanoi ett se on hengen ahdistusta,ei oksentamista. Epäili astmaa.Se on yleistä nykyään kissoillakin.Siihen on kyl lääkkeitä,jos pahaksi äityy.

    meillä on kissa joka joskus kako joskus oksensi nojaa meillä se kyllä loppui onneksi sillä olin aina sydän sykkyrässä kun pieni okei iso vanha ja läski kulta pojulimme yski

    ps. rakastan kissaani ja se on vielä hengissä

    Äänestä

Tervehdys!

Meidän toisella kissalla oli sama ongelma ja on vieläkin. Käytin sitä 1997 ensimmäisen kerran eläinlääkärillä ja silloin se sai ilmeisesti pitkävaikutteista kortisonia ja jotain muuta lääkettä. Kortisoni auttoi noin 3 vuoden ajan ja sitten oireet tuli takaisin. Käytin sitä eläinlääkärillä 2000 syyskuussa ja silloin sai myös kortisonia ja selvisi myös sairauden laatu joka oli rasitusastma. Viimeksi se sai kortisonia joulukuussa 2000. Sinun kissallasi saattaa olla sama. Oletko jo käyttänyt sitä eläinlääkärillä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mörkö kirjoitti:

Kissani, pian nelivuotias kastraatti
saa joskus "yskimis"kohtauksia.
Tai onko se nyt yskimistä, mutta kissa
menee matalaksi lattialle ja ikäänkuin
"puhaltaa" kuonoa/kurkkua puhtaaksi
jostain ärsyttävästä.
Eläinlääkärikäynneillä, (perustarkastukset ja rokotukset)ei
ole mitään sairauteen viittaavaa ilmennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu