kasvattajat

Älkää hyvät kasvattajat myykö pentujanne rivitaloon (esim pyrrejä)! Täällä yksi louskuttaa aidatulla pihamaalla yökaudet ja poliisikaan ei saa menoa talttumaan... Kyselkää vähän millaisiin paikkoihin pentunne joutuu ja ottakaa vähän vastuuta. Pyrre on mukava kaveri mutta kuuluu paikkaan missä on tilaa juosta ja etenkin perheeseen jossa liikunta puolikin hoidellaan...
5613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meilläpäin just koitetaan saada yksi immeinen tajuun et norjanharmaa ei ole rivitalokoira joka on heti pennusta yksin päivät.Ihminen ei edes jaksa viedä poikaansa kävellen vajaata kilsaa hoitoon. Miten jaksaisi ulkoiluttaa koiraa kun on aikuinen. Vaikka todennäköisesti laittaa pennun eteenpäin jo aika pian. Koiran kun pitää osata kaikki taidot ja temput samantien.Tosiaan kasvattajat kyselee tosiharvoin mihin pentu on menossa

Äänestä

kasvattaja pysty lähteä katsomaan millaiseen paikkaan koira muuttaa!
jos ostaja sanoo että tilaa ja lääniä riittää ja iso omakotitalo vielä lisäksi, niin kyllä se melkeen on niin että ostajan sanaan on luotettava.
tietenkin olen samaa mieltä , kasvattajan vastuusta, mutta se ei vain oikein toimi eikä syy ole välttämättä kasvattajan.

Äänestä

harvemmin kielletään että kun pentu on ostettu, ei rivitaloon saa muuttaa ollenkaan. voihan koira olla otettu oktaloon, mutta minkäs teet jos on muutto eessä..

Äänestä

Mulla laumis rivarissa. Tähän mennessä hyvin menny, toki haukkuu ohi menijät, mut se kuuluu asiaan. Outo juttu miten koirista valitetaan mut sit esim. autojen ja moottoripyörien huudatusta siedetään.

Mut tosiaan asiaan, meillä palkitaan hiljaaolosta ja jos ei onnistu koira sisään, sit loppuu haukkuminen... varsinkin pimeellä. :)

Äänestä

minulla on pyrre rivaris ja hyvin onnistuu sen kaa oleminen.... vaikkakin haukkuu ja vartioi pihaansa.. kun menee joku koira ohi.. ja illalla myös alkaa se "vahti vuoro" mutta kun pidetään sisällä illalla niin ei hauku pihalla, tietysti annetaan sen käydä ulkonakin jos haluaa ja jos alkaa haukkua otetaan se sisälle takaisin. on jo melkein oppinu että illalla ei saa haukkua... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tympääntyneet kirjoitti:

Älkää hyvät kasvattajat myykö pentujanne rivitaloon (esim pyrrejä)! Täällä yksi louskuttaa aidatulla pihamaalla yökaudet ja poliisikaan ei saa menoa talttumaan... Kyselkää vähän millaisiin paikkoihin pentunne joutuu ja ottakaa vähän vastuuta. Pyrre on mukava kaveri mutta kuuluu paikkaan missä on tilaa juosta ja etenkin perheeseen jossa liikunta puolikin hoidellaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu