Mikä teistä on omatunto ja miten sen kanssa tulisi menetellä?
Onko se ehkä mieliimme iskostetun moraaliopin mekaanista älämölöä tai sitten syvimmän olemuksemme ohjaava ääni, vai mikä?
Estääkö se meitä vain toteuttamasta todellista tahtoamme vai ohjaako se meitä juuri siihen suuntaan?
Onko se ehkä mieliimme iskostetun moraaliopin mekaanista älämölöä tai sitten syvimmän olemuksemme ohjaava ääni, vai mikä?
Estääkö se meitä vain toteuttamasta todellista tahtoamme vai ohjaako se meitä juuri siihen suuntaan?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Omatuntohan on ihmisen Luojan, eli Israelin Jumalan antama sisäinen ääni, joka kutsuu ihmistä Jumalan yhteyteen, varoittaa vääristä ratkaisuista ja synnistä, puhuttelee ihmistä tavalla jos toisellakin, ihminen ei vain aina ymmärrä sitä Jumalan puheeksi.
Täällä keskustellaan lähinnä buddhalaisuudesta...
keskustelun aihe oli omatunto?? vai joko budha säikähti??
Jep.
> vai joko budha säikähti??
Tarkoitatko Buddhaa vai buddhalaista? Jos haluat käännyttää ihmisiä, niin suosittelen, että otat ensiksi edes pikkaisen selvää pelastustyösi kohteista ja heidän käsitteistöstään. Meinaan siis, että te kait olette saaneet lähetyskäskyn, ette tumpeloimiskäskyä.
Miksi muuten sanoit, että "joko XXX säikähti"? Tuohan nääs tarkoittaa, että oletat keskustelukumppanisi säikähtävän jossain vaiheessa. Kertoisitko, että mikä sen säikähdyksen tuottaa: sinä (kristitty), sinun uskontosi (kristinusko) vai jumalasi (Jeesus/Isä/Pyhä Henki)? Luulin ennen sinun postausta, että uskontonne olisi pelastuksen uskonto, ei säikähdyksen uskonto, ja luulin että jumalanne olisi rakkauden jumala, ei säikähdyksen jumala. Ehkä olin väärässä, vai ei kai se säikäkdyttävä vika ole sinussa, uskovaisessa?
_______
PS: Älä Ava ainakaan heti tuhoa tätä keskustelusäiettä! Pliis! Tästä voi tulla hauskaa (joskaan ei säikäyttävää).
Luulen, että tuo mun reagointi oli aika turhaa, eikä johda mihinkään järkevään. Mutta tuo HaHin vastaus on myös aika typerä. Ja lyön tietysti nyt lisää vettä myllyyn... ;) Ego pitää siitä, jos se huomaa olevansa oikeassa ja sen jälkeen se kannustaa vähättelyyn tai halveksumiseen. Paras tapa suhtautua ns. käännyttäjiin on tunkea pumpulia korviin, kuunnella niiden puheet mantrana ja antaa olla. :) Mutta voihan tietysti olla, ettei kyseessä ollut mikään käännyttäjä tai kiihkeä uskovainen. Ehkä se halusi vaan tuoda oman näkökulmansa esille ja hyvä niin...
> Mutta tuo HaHin vastaus on myös aika typerä.
Kyllä.
> Paras tapa suhtautua ns. käännyttäjiin on
> tunkea pumpulia korviin, kuunnella niiden
> puheet mantrana ja antaa olla. :)
Parhaimmuudesta en tiedä, mutta hyvä (ja buddhalainen) tapa se ainakin on.
Toinen tapa, ehkä hieman huonompi, on sitten keskustella käännyttäjän kanssa, samalta tasolta. Silloin molemmat saattavat oppia jotakin, itsestään ja toisista. Tämäkin on buddhalainen tapa, sillä se on kommunikaatiota, ei eristymistä.
"Toinen tapa, ehkä hieman huonompi, on sitten keskustella käännyttäjän
kanssa, samalta tasolta. Silloin molemmat saattavat oppia jotakin,
itsestään ja toisista. Tämäkin on buddhalainen tapa, sillä se on
kommunikaatiota, ei eristymistä."
Joo. Se voi toimia, mutta yleensä on vaikea päästä samalle tasolle, koska toinen perustelee kaiken uskolla Jumalaan ja Jumalan sanaan. Sitten kun alkaa monologi siitä miten Jeesus pelastaa on aika heittää valkoinen valhe ja siirtyä takavasemmalle. :-) Pitää tosin muistaa, että käännyttäjät on vaan pieni osa kristityistä ja viisaita, järkeviä kristittyjä löytyy, mutta heillä ei ole tarvetta julistaa sanaa kaduilla. Ehkä kaikkein viisaimmat buddhalaisetkin löytyvät niistä, joilla on aitoa nöyryyttä eivätkä työnnä itseään aina esiin.
Omatunto herää vasta syvän meditaation jälkeen - ei koskaan ennen sitä. Vain hyvin harvoilla ihmisillä koko maailmassa ja koko historian aikana on ollut tietoisuus ja omatunto. Molemmat sanat tarkoittavat samaa, mutta uskonnollisten ihmisten tähden kaikissa muissa kielissä paitsi ranskassa on näille sanoille luotu erilaiset merkitykset. Vain ranskankielessä omatunto ja tietoisuus ovat sama sana ja tarkoittavat samaa asiaa.
Heti kun ihminen hyväksyy jotain, hänessä syntyy väärä omatunto, joka käskee toistamiseen: Älä tee tätä, tee tätä. Se ei ole tietoisuutta. Tietoisuus yksinkertaisesti tietää mitä tehdä ja mitä olla tekemättä. Kysymys ei ole lainkaan valinnasta. Tietoisuus on tila ilman valintaa -- ihminen vain tietää, mikä on oikein.
Kokeillaanpa pikku kielitiedettä tässä asiassa:
Omatunto on englanniksi "conscience". Tietoisuus on englanniksi "consciousness". Samaa juurta siis.
Omatunto on ranskaksi "conscience". Tietoisuus on ranskaksi "conscience".
Viroksi omatunto on "südametunnistus".
"Omatunto herää vasta syvän meditaation jälkeen - ei koskaan ennen sitä."
Sitten puhumme eri asiasta. Kyllä kaikki ihmiset varmasti tietävät tunteen joka saattaa hälyttää jonkin valinnan jälkeen ja sanoa: "ai ai, olipas huonosti tehty", tai sitten sanoa että: "soo soo, tekisitpä mielummin näin..."
Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan tällainen omatunto perustuu enemmänkin tunteeseen ja se saattaa ohjata sekä valitsemaan lyhyellä aikavälillä mukavamman vaihtoehdon, mutta myös pidemmällä aikavälillä paremmalta tuntuvan vaihtoehdon, mutta silti tätä tunnetta vastaan saattaa puhua eräänlainen järjen ääni.
vastakohta niille ratkaisuille, jotka perustuvat menneisyydessä opittuihin toimintamalleihin. Mekaaninen ihminen ei ole yhteydessä omatuntoon.
Vain aniharvojen ihmisolentojen voidaan sanoa olevan yhteydessä omatuntoon. Toisin sanoen vain harvat ovat elämässään toden teolla tietoisia. Näitä yksilöitä kutsutaan usein "valaistuneiksi".
Omatuntoinen ihminen on yksilö. Tavanomainen ihminen on laumaeläin, jossa ihmisyys pilkottaa enemmän tai vähemmän heikosti, sillä ihmisyys tarkoittaa yksilöllisyyttä; yksilöllisyys on ihmisyyden mitta.
Ehkäpä buddhalaisuudessa omantunnon "äänen" voisi liittää etiikkaan. Muiden buddhalaisten harjoitusten ohella on etiikka keino yltää lähemmäs päämäärää, eli tyyntä ja realistista, iloista, mistään riippumatonta läsnäoloa, ts. valaistumista, buddhuutta.
Voisi ajatella, että "omantunnon ääneen" on kiinnitettävä suurempaa huomiota ryhtyessämme tietoisesti pyrkimään kohti kokonaisvaltaisempaa tiedostamista; mitä lähemmäs valaistunutta tilaa pääsemme, sitä vähemmän meidän tarvitsee kiinnittää tietoista huomiota "omantunnon sanelemien" eettisten sääntöjen tarkoitukselliseen noudattamiseen, sillä jatkuvan harjoituksen "hedelmät" kypsyvät, ja alamme vähä vähältä toimia "automaattisesti" omaa ja muiden hyvinvointia huomioivalla/lisäävällä/säilyttävällä tavalla.
Buddha itse sanoi nelisäkeessään :"Tyynnytä, kouluta mielesi." Ennen kuin olemme saavuttaneet tuon mielenrauhan ja -tyyneyden, on mielestäni hyödyllistä kiinnittää huomiota "omantunnon ääneen" ja omaksua yleishyödyllisiä eettisiä periaatteita harjoituksiksi, tietoisesti. Tietenkään ei ole järkevää ryhtyä noudattamaan fanaattisesti ja joustamattomasti joitain muotosidonnaisuuksia tai pikkutarkkoja sääntöluetteloita; tärkeää on tarkkailla omia mielentiloja ratkaisuja tehdessä ja pohtia, kuinka ratkaisut vaikuttavat paitsi meihin, myös muihin, ja myös pidemmällä aikavälillä. Kuuntelemmeko "omantuntomme" todellista ääntä, vai pyrimmekö ehkä vain tyydyttämään jonkin turhan mielihalumme mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvalla - tiedostaen ehkä hyvinkin selkeästi, että teemme sen muiden hyvinvoinnin kustannuksella?
Ratkaisevaa on siis tekojemme taustalla oleva mielentila, ts. se, mitä "omantunnon ääni" meille kertoo erilaisia ja eri asioihin liittyviä valintoja tehdessämme; etiikan harjoittaminen on siis jotain, jonka voisi ehkä rinnastaa "omantunnon" harjoittamiseen.
Monet kristityt ja monet muut lännen ihmiset ajattelevat yleensä (eivät aina), että ollakseen eettinen on noudatettava tiukkoja sääntöjä, jotka on antanut korkeampi taho: vanhemmat, yhteisö, esimiehet, kirkonmiehet, Jumala. Buddhalainen etiikka sen sijaan kehottaa meitä päättämään aktiivisesti millaisia haluamme olla, millaista "omantunnon ääntä" tahdomme kuunnella ja millaista moraalia noudattaa. Meidän on päätettävä ja tämän jälkeen on sitten pyrittävä elämään päätöksemme mukaisesti.
Jos me päätämme olla buddhalaisia, se tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että henkisen kasvun kohti valaistunutta tilaa pitäisi olla elämässämme tärkeällä sijalla siinäkin tapauksessa, että halumme keskittyisi etupäässä muiden olentojen vapauttamiseen. Ajattelen että meidän tulisi pyrkiä elämään elämää, joka edistää myönteistä kasvua, elämää joka on yhtä kuin eettisten ihanteiden vapaaehtoista, iloista ilmaisua ilman ryppyotsaista fanatismia ja/tai esteisiin juuttumista, takertumista.
Vastaatko nyt varsinaisesti kysymykseen: "Mikä on omatunto?"
> Mikä teistä on omatunto ja miten sen kanssa
> tulisi menetellä?
Se on mielen osatekijä, ja muiden mielen tekijöiden lailla, sen neuvoja tulisi noudattaa silloin kun se neuvoo tekemään hyvää, ja olla noudattamatta silloin kun se neuvoo tekemään pahaa.
> Onko se ehkä mieliimme iskostetun moraaliopin
> mekaanista älämölöä tai sitten syvimmän
> olemuksemme ohjaava ääni, vai mikä?
Nuokin ovat mielen osatekijöitä, joten niidenkin kanssa tulisi menetellä samoin kuin yllä.
> Estääkö se meitä vain toteuttamasta todellista
> tahtoamme vai ohjaako se meitä juuri siihen suuntaan?
Todellisesta tahdosta en tiedä, mutta tahto on mielen osatekijä, ja niinpä sen kanssa tulisi...
"> Mikä teistä on omatunto ja miten sen kanssa
> tulisi menetellä?
Se on mielen osatekijä, ja muiden mielen tekijöiden lailla, sen neuvoja tulisi noudattaa silloin kun se neuvoo tekemään hyvää, ja olla noudattamatta silloin kun se neuvoo tekemään pahaa."
Minulle hyvää eikä pahaa ei ole.
> Minulle hyvää eikä pahaa ei ole.
Mutta toimintasi kohteille ilo ja kärsimys ovat olemassa, ja niinpä "hyvän ja pahan" kriteerit tuleekin asettaa sen mukaan.
Se mikä on hyödyksi itselle ja muille on hyvää,
se mikä on haitaksi itselle ja muille on pahaa.
"Mutta toimintasi kohteille ilo ja kärsimys ovat olemassa, ja niinpä "hyvän ja pahan" kriteerit tuleekin asettaa sen mukaan."
Joskus saavuttaakseen jotain mitä tuntee oikeaksi, täytyy luopua ilosta osaksi ja kärsiä vapaaehtoisesti, tämä ei vielä riitä määrittelemään sitä mikä on hyvää ja mikä pahaa, tai mikä on oikein ja mikä on väärin.
"Se mikä on hyödyksi itselle ja muille on hyvää,
se mikä on haitaksi itselle ja muille on pahaa."
Hyöty on käsite joka on täysin riippuvainen päämäärästä -> se mikä ajaa päämäärää on hyödyllistä. Eri ihmisillä on erilaisia päämääriä, joten on vaikea sanoa yleispätevästi jotain haitasta ja hyädystä.
Vai mitäs tuumit?
>> Se mikä on hyödyksi itselle ja muille on hyvää,
>> se mikä on haitaksi itselle ja muille on pahaa.
>
> Hyöty on käsite joka on täysin riippuvainen
> päämäärästä -> se mikä ajaa päämäärää on
> hyödyllistä. Eri ihmisillä on erilaisia
> päämääriä, joten on vaikea sanoa yleispätevästi
> jotain haitasta ja hyädystä.
Kaikki haluavat onnellisuutta, ja välttyä kärsimykseltä.
> Vai mitäs tuumit?
Sitä, että liiallinen filosofointi elämän perusasioitten kanssa johtaa ainoastaan älyllisiin ongelmiin.
"Kaikki haluavat onnellisuutta, ja välttyä kärsimykseltä."
Eri ihmiset näkevät onnen tulevan eri asioista.
"Sitä, että liiallinen filosofointi elämän perusasioitten kanssa johtaa ainoastaan älyllisiin ongelmiin. "
Totta!
Taidan olla niin yliälyllinen luonteeltani että menen itseni kanssa ihan solmuun.
Hyvin sanottu.
Omatunto on henkilökohtainen, mutta muuttumaton.
Moraali taas on yhteinen,ja muuttuu.
Joten jossain vaiheessa omatuntonsa mukaan toimiva ihminen toimii moraalittomasti.
Hyvä omatunto rauhoittaa,
Hyvä moraali motivoi.
Hyvä omatunto on herkkä,se ei ole tunnoton.
Omaatuntoa ei voi oppia, se voi ikäänkuin syntyä, siinä vaiheessa kun ihminen käy läpi omat tekonsa ja motiivinsa,ja tämä on edessä kaikilla ihmisillä, vaikka enemmistö pyrkiikin sitä välttämään.
Jos ihmisellä on huono omatunto, hän voi pyrkiä hyvyyteen, ja saada hyvän omatunnon, se vain vaatii pahojen tekojen hyvittämistä.
Hyvä omatunto todellakin rauhoittaa, ja siksi estää ja vaikeuttaa ihmisen toimtaan, nykyisessä kulttuurissa paljon.
Hyvä omatunto vaikuttaa ulkopuolisen mielestä usein järjettömältä tai tyhmyydeltä,koska hyvän omantunnon antama sisäinen rauha on jotain mitä ei pysty toiselle selittämään eikä sitä halua menettää, joten se ohjaa vahvasti ihmisen toimintaa
Alla oma arvaukseni, joka ei todellakaan perustu mihinkään buddhalaiseen tekstiin:
Omatunto voi olla sekä moraaliopin älämölöä, tai syvimmän olemuksemme ohjaava ääni. Eri henkilöillä varmaankin eri suhteessa.
Mielestäni tavallisen henkilön kohdalla omatunto on pitkälti opittua moraalia. Kun henkilö rikkoo yhteiskunnan käyttäytymissääntöjä vastaan, alkaa nalkutus soida päässä. Kenties hän kokee häpeää, kenties pelkoa asian paljastumisesta.
Omatunto voi olla myös sitä, että toista olentoa tavalla tai toisella vahingoittaessa tajuaa alitajuisesti, ettei kukaan halua kärsiä - tajuaa käyttäytyvänsä väärin.
Vapautumisen saavuttaneet olennot lienevät asia erikseen. Koska tällainen henkilö ei enää kuvittele olevansa erillinen muista, toimii hän toisten hyväksi kaikissa tilanteissa. Eroa itsen ja toisten välillä ei ole. Koska vapautunut olento toimii jo kaikessa luonnollisella tavalla, en usko hänen omatuntonsa juurikaan ilmoittavan itsestään. Arkielämän tilanteet jättävät vähemmän jälkiä varastotajuntaan, ja niinpä menneet tai nykyiset asiat eivät häiritse omassatunnossa tai unissa.
Miten omatunnon kanssa tulisi menetellä? Mielestäni omatuntoa tulisi pääpiirteissään :-) noudattaa. Pääpiirteissään siksi, että toisinaan yhteiskunnan säännöt ja inhimillisyys ovat ristiriidassa keskenään, ja silloin mielestäni kannattaa valita jälkimmäinen.