Onneksi omakin elämäni on ollut niin monimutkaista,että olen tarvinnut tällaisenkin väylän purkaakseni itseäni luomistuskisani ja "Weltschmerz"-ajatuksissani.Olen itseäni voinut purkaa,minulle oivallista terapiaa.Kirjoitan tätä todella spontaanisti,pilkkuja aattelemaatta.
Vihdoin saavuttaa jonkinlaista tasapainoa,joka ilmeisesti kuuluu elämään,vai voiko seikkailija olla lopun elämäänsä...niin?
Yleensä olen itseäni avoimesti purkanut,välillä "selvin päin" ja välillä "ei selvin". Mitataanko sillä jotain ihmisen arvoa.
Yhtäkkiä tiedän olevani valmis kirjoittamaan sen kertomukseni elämästä,mitä olen vain kuvitellut,kaikki hahmottui kuin ns. salama taivaalta.
Tapani mukaan kerron suorasukaisesti,että oma elämäni "alkoi" noin 18 vuotta sitten,avioeron jälkeen,lasten lähdettyä kotoa.
Itse tarvitsin oman kokoamisaikani,olen kertonut tästä uniterapiasta ja miten itsensä eteen on tehtävä työtä.Ja alkaneena ssada itsestäni ulos niitä asioita,mitä oli meihin velvollisuuksiin ja pakkoihin opetettuihin naisiin auktoritäärisesti pakptettu,olin valmis elämään hänen kanssaan hänen muutamat elinvuotensa.Annoin hänelle sitä rakkautta,mihin pystyin,mutta hänen läheisriippuvuutensa oli vaikea asia.
Ehkä jotkut ymmärtävät,että sellainen velvollisuustäytteinen jopa uhrautuva elämä on ollut kuin unta,itse selvittävä kaikesta.
Mutta ajatelkaas,minä alan olla vapaa.Rohkeus kokeilla kaikkea mikä kuuluu niinsanottuun elämään tekee ilmeisesti vapaan....näin olen,tällainen ihminen.
Vihdoin saavuttaa jonkinlaista tasapainoa,joka ilmeisesti kuuluu elämään,vai voiko seikkailija olla lopun elämäänsä...niin?
Yleensä olen itseäni avoimesti purkanut,välillä "selvin päin" ja välillä "ei selvin". Mitataanko sillä jotain ihmisen arvoa.
Yhtäkkiä tiedän olevani valmis kirjoittamaan sen kertomukseni elämästä,mitä olen vain kuvitellut,kaikki hahmottui kuin ns. salama taivaalta.
Tapani mukaan kerron suorasukaisesti,että oma elämäni "alkoi" noin 18 vuotta sitten,avioeron jälkeen,lasten lähdettyä kotoa.
Itse tarvitsin oman kokoamisaikani,olen kertonut tästä uniterapiasta ja miten itsensä eteen on tehtävä työtä.Ja alkaneena ssada itsestäni ulos niitä asioita,mitä oli meihin velvollisuuksiin ja pakkoihin opetettuihin naisiin auktoritäärisesti pakptettu,olin valmis elämään hänen kanssaan hänen muutamat elinvuotensa.Annoin hänelle sitä rakkautta,mihin pystyin,mutta hänen läheisriippuvuutensa oli vaikea asia.
Ehkä jotkut ymmärtävät,että sellainen velvollisuustäytteinen jopa uhrautuva elämä on ollut kuin unta,itse selvittävä kaikesta.
Mutta ajatelkaas,minä alan olla vapaa.Rohkeus kokeilla kaikkea mikä kuuluu niinsanottuun elämään tekee ilmeisesti vapaan....näin olen,tällainen ihminen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siis olen saanut alotetuksi tämän monimutkaiaen elämänkertani ja sukuunkin liittyvän kirjoittamisen ,vihdoin.
... samaistua. :)
ja ennen kaikkea uskallusta olla oma itsensä ilman pakotteita ja teeskentelyä, väkinäistä toisten hyväksynnän hakemista. Siitä se vapautumisen tunne tulee. Ja jos on ollut tiukassa paikassa monta kertaa elämässään ja niistä kuitenkin selvinnyt, huomaa jo vähän osaavansa nauttia nykyhetkestä ja olla "vapaalla".
Vapaa ihminen osaa sallia vapauden toisillekin. Ja kun on kämppäkaveristaan vapautunut, on vielä helpompi vapauttaa muitakin. Tämä on vähän sama kuin että maailma rakastaa rakastavaisia, vaikka päinvastoinhan se on: rakastava rakastaa maailmaa.
Hulluus on ruma sana. Luovuus riittää.
Vapautuminen on suhteellista. Vuorovaikutus tuo onnea. Rakastavaiset rakastavat enemmän muitakin ihmisiä, ovat anteeksiantavaisempia ja lohduttavampia kuin vertailuryhmä. Tosi on, että maailma voi pikemminkin kadehtia rakastavaisia.
Kyllä rakkautta soisi kaikille, jos sitä on itsellä. Se ei lopu, vaikka sitä jakaa, vaan se leviää.
Rakkaus säteilee ulospäinkin. Lapset kasvavat terveiksi ja rakastaviksi,jos heidän vanhempansa rakastavat toisiaan ja osaavat sen näyttää. Kodin ilmapiirillä on suuri merkitys.
muu melske,
mutta rakkauden äänet yleensä jäävät kuulumattomiin.
Se on kuitenkin se ihmiskunnan suurin voimavara.
Taiteilijat omivat itselleen julkisuuskuvan. Niin esiintyvät taiteilijat, mutta myös maalaustaiteen - ja muunkin - puolella. Tämä on ristiriidassa vapauden kanssa. Ihmisen voi vapauttaa vain ihminen itse. Ja muuntua kehittyessään. Lakien puitteissa.
kummin päin tämän kirjoitit?
Jos et ollut selvin päin, niin älä ota enempää. Taso on nyt hyvä meinaan...
Sama tunne.
Kun muista velvollisuuksista tuntee kokonaan vapautuneensa, alkaa oman elämän analysointi.
Sen hyvät ja huonot puolet asettuvat balanssiin ja on hyvä kirjoittaa avoimesti siitä mikä oli painavaa, siitä mikä vapautti ja siitä mille nyt tuntuu.
Oman itsensä tunteminen ja kunnioittaminen on elänmämme suurin koetinkivi, koska meillä naisilla on vain tapana alistua palvelemaan ja rakastamaan, vaikka se ei niin hyvälle aina tuntuisikaan.
Huomasin muuttuvani läheisriippuvaiseksi, sitä välttääkseni, siitä päästäkseni aloin kasvattamaan omaa luonnettani, olemaan minä silloinkin kun tuntui pahalle ja teki mieli soittaa läheiselleen ja pyytää taas olkapäätä.
Vaikka elämä kolhi meitä, se antoi samalla kypsyyttä kohdata itsemme, löytää itsestämme sitä voimaa joka auttaa nostamaan jlkaa vaikka jalassa olis rautasaappaat menneisyyden muistoina.
Nostetaan vain ihan pieni malja, kiitetään elämää mahdollisuuksista ja tästä päivästä jossa voimme seistä itsenäisinä, selkä suorana, kasvot kohti uutta päivää.
Oli aikoja, jolloin omista kipeistä asioistaan ei voinut puhua toisille eikä niitä tunnustaa, koska pelkäsi olevansa sitten jotenkin huonompi, jotenkin kai paljastavansa alamittaisuutensa tai jotain. Elettyä elämäähän nekin kipeiksi koetut asiat olivat ja nyt jo tietää, että asiasta kuin asiasta kyllä voi puhua. Asian kipeys hellittää, kun siitä uskaltaa puhua jollekin luotetulle.