Kevätkummussa

Paljon mitäänsanomattomampaa aluetta kuin keskusta, vaikken kyllä viihdy Porvoon keskustassakaan erityisemmin. Kaipaisin joko Helsingin tai Järvenpään kaltaista paikkaa. Järvenpäässä se viihtyvyys mielestäni paljon parempaa, ihmiset avoimempia ja ympäristö kauttaaltaan kauniimpaa. Hesassa taas löytyy kaikkien mahdollisten alojen liikkeitä ja sieltä saa melkein kaiken mitä Suomessa voi ostaa. Olen siis työpaikan takia asunut Kevätkummussa jo vuoden ja se tuntuu hyvin pieneltä, K-kauppa, kiska, pankkiautomaatti, Lidl, Robin Hood, Hellun pulla, Valintatalo ja sen kyljessä joku toinen kauppa, nepalilainen baari, se kiskan vieressä oleva kapakka sekä joku turkkilainen pizzeria. Nuo lähinnä muistuvat päällimmäisinä mieleen. Missä muuten kulkee alueiden 1 ja 2 raja? En ole edes varma, kummassa niistä itse asun.
7990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että sun kannattais lähteä täältä kurjasta porvoosta ennenkuin tulee itsetuho ajatuksia!

Äänestä
  • kyllä on pienet murheet teillä siellä porvoossa kun asuinpaikastaan pitää jatkuvasti nurista. Mikä perkele teitä siellä sit pitää jos ei paikka ole hyvä? luen palstaanne siksi kun olen siellä kauan asunut ja viihtynyt mutta työnvuoksi pois sieltä kulkeutunut viitisen vuotta sitten. Tulkaa pois ja todetkaa alle vuoden et porvoo oli helvetin hyvä asua. Totuus riipasee mut kiitos kun luit loppuun.

    Äänestä

  • takas tulisin jos alani töi... kirjoitti:

    kyllä on pienet murheet teillä siellä porvoossa kun asuinpaikastaan pitää jatkuvasti nurista. Mikä perkele teitä siellä sit pitää jos ei paikka ole hyvä? luen palstaanne siksi kun olen siellä kauan asunut ja viihtynyt mutta työnvuoksi pois sieltä kulkeutunut viitisen vuotta sitten. Tulkaa pois ja todetkaa alle vuoden et porvoo oli helvetin hyvä asua. Totuus riipasee mut kiitos kun luit loppuun.

    "Mikä perkele teitä siellä sit pitää "

    Töiden takia täällä asun, kuten sanoin, työpaikkoja ei kasva puussa

    Äänestä

  • pitää täällä kirjoitti:

    "Mikä perkele teitä siellä sit pitää "

    Töiden takia täällä asun, kuten sanoin, työpaikkoja ei kasva puussa

    Voithan sä kulkea töihin Porvooseen vaikka Helsingistä tai J-päästä?

    Ei sua täällä mikään pidättele, muuta pois...

    Äänestä

Keskustasta tultaessa nepalilaisesta mestasta vasemmalle ja olet kevari ykkösessä. Ostareilla olet kakkosessa...

Äänestä

Osa palveluista on muuttanut Tarmolan suuntaan esim. Robin Hood ja Lidl, vai onko Porvoossa 3 Lidliä ? Myös osa palveluista on teollisuus alueella kaukana esim. kevari kolmosesta.

Äänestä
  • Saatas vielä poikkeen tuo mopoporukka. Ja saahaanha se, ku pistetään kapuloita rattaisiin.
    Sitten vielä kun nuoret ja "Pörssilupilaiset" siivoisivat jälkensä niin a´vot.
    Voishan ne kissatki pittää sisällä ja koiran pas.... siivota.
    Ja sitte ..............

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole oikeen mitään kirjoitti:

Paljon mitäänsanomattomampaa aluetta kuin keskusta, vaikken kyllä viihdy Porvoon keskustassakaan erityisemmin. Kaipaisin joko Helsingin tai Järvenpään kaltaista paikkaa. Järvenpäässä se viihtyvyys mielestäni paljon parempaa, ihmiset avoimempia ja ympäristö kauttaaltaan kauniimpaa. Hesassa taas löytyy kaikkien mahdollisten alojen liikkeitä ja sieltä saa melkein kaiken mitä Suomessa voi ostaa. Olen siis työpaikan takia asunut Kevätkummussa jo vuoden ja se tuntuu hyvin pieneltä, K-kauppa, kiska, pankkiautomaatti, Lidl, Robin Hood, Hellun pulla, Valintatalo ja sen kyljessä joku toinen kauppa, nepalilainen baari, se kiskan vieressä oleva kapakka sekä joku turkkilainen pizzeria. Nuo lähinnä muistuvat päällimmäisinä mieleen. Missä muuten kulkee alueiden 1 ja 2 raja? En ole edes varma, kummassa niistä itse asun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu