Heip! Kanimme synnytti toissapäivänä neljä poikasta. Yksi enää hengissä ja se on nyt meidän ruokinnassa. Emolta ei tule maitoa lainkaan tai sitten vain aivan hitusen millä ei selviä kyllä hengissä. Kävin ostamassa apteekista kissojen äidinmaidonkorviketta ja siinä tulee mukana juuri passeli tuttipullo. Eilen syötin vielä tuttelia niin että pidin emosta kiinni ja mieheni ruikkasi lääkeruiskulla nänninpäälle samaan aikaan kun pikkuinen yritti lutsuttaa nänniä. Onnistui jotenkuten. Onko kellään kokemuksia? Kertokaa vinkkejä ja neuvoja, niitä kaivataan.
Emolta ei tule maitoa
enzee
311466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hei, luulenpa että teidän ei tarvitse laittaa sitä juomaan nännistä voisitte hoitaa asian suoraan lääkeruiskusta jos ei onnistu tehkää sama juttu kun nytkin,mutta koikeilkaa silloin tällöin juottaa ruiskusta.. Oletteko jo kokeilleet?
Juu ollaan kokeiltu. Tänään kävin ostamassa kissanpentujen äidinmaidonkorviketta apteekista ja siinä mukana tuli pieni tuttipullo. Pohdiskelinkin mistä niitä saisin, mutta nyt selvisi. Kunhan se ensin opettelee juomaan tutista niin toivotaan, että pikkuinen selviää. Ongelmana on vain se, että kun pupu on niin pieni ja heiluu koko ajan, maitoa menee sen nenään ja sittenhän aivastellaan. Toivottavasti se ei vilustu ja käy muuta. Olisiko kellään vielä joitain vinkkejä?
Kirjoitin näköjään vahingossa kaksi kertaa tuosta kissojen äidinmaidonkorvikkeesta. Mutta siis vastauksia kaivattaisiin lisää, kertokaa kaikki mahdollinen, haluan tehdä parhaani pikkuisen selviämiseksi. :) Niinkuin kerroin syötämme poikasta tuttipullosta ja poikanen nukkuu sisällä viltin päällä. Mutta käytän joka tapauksessa pikkuista emon luona ja emo kyllä nuolee puhtaaksi ja antaa pienen imeä tissiä. Onko hyvä, että käytän päivittäin poikasta emonsa luona vai pitäisikö kokonaan antaa olla pois sen luota?
Nyt on maha turvoksissa eikä ole suostunut syömään juurikaan mitään päivään. :/ Mikä neuvoksi??!!
Kyllä voit kaäyttää sitä emon luona. Emo kuitenkin hyväksyy poikasen ja huolehtii siitä.
Jokin suolisto-ongelma...?
Kyseleppä asiaa
http://kaniyhdistys.com/
/Foorumi
Tai soita pikaisesti jollekkin kasvattajalle.
(el.lääk.osaisi ehkä myös neuvoa)
Juu hyväksyy emo poikasen ja hoivaa sitä, nuolee puhtaaksi ja antaa imeä tissiä vaikkei mitään tulekkaan. Käytän päivittäin pientä emon luona, jos sitä maitoa vaikka sattuisi alkaa tulemaan. Luulen turvotuksen johtuvan tuttelista ja siksi enää annankin vain sitä kissojen äidinmäidonkorviketta.
Tästä tulee taas kauheat huudot, mutta totuus kun saattaa kirpaista.
Tässä on juuri se syy/esimerkki siitä, miksi kanien kasvatus pitäisi jättää vain osaavien kasvattajien käsiin!! (Ja tiedän, sinulla varmaan niinkuin muillakin aina selityksenä jonkunlainen vahinko.. selityksethän aina löytyy. Ja se tyypillisin kommenttihan on, ettei tarvitse tulla jälkiviisailemaan, kun vahinko on jo sattunut.)
Mutta jos et sinä "tunne" tarvitsevasi tätä ohjetta, niin varmasti joku poikasista haaveileva: Kaikki ei tosiaankaan aina suju itsestään ja silloin pitäisi osata toimia oikein. Palstoiltakaan ei aina saa oikeita ohjeita, kun vastaajana voi hyvin olla joku yhtä tietämätön. Eläimen hengellä leikkiminen on vastenmielisen epäeläinrakasta ja itsekästä, ja sitä mielestäni tietämättömien poikastenteettäjien toiminta on!
Ensinnäkin semmoinen asia, pennut tulivat ihan tietoisesti ja meillä on ollut eläimiä iät ajat, ne ovat meille yhtä tärkeitä kuin perheenjäsenet. Tiesimme etukäteen riskit ja pienokainen on hyvässä hoidossa ja saa tarpeellisen hoidon. Kai ihminen nyt apua saa kysyä, ei mitään opi jos ei kysy. Normaalistihan emo ne poikaset hoivaa, mutta sekin tiedettiin, että saattaa myös käydä jotakin muuta. Nyt valitettavasti kävi huonosti ja emolta ei sitä maitoa tullut. Ja semmoista ei ole meille koskaan käynyt ja siksi kysynkin neuvoa, sillä lääkäri vain sanoi, että antaa sen olla rauhassa emon luona ja että kuulemma ei ole mitään korviketta. Nyt tiedustelin asiaa ja ostin korviketta ja poikanen voi ihan hyvin tällä hetkellä. Jos lääkäriä olisimme kuunnelleet, tämäkin olisi kuollut. En tajua ihmisiä, jotka ovat noin ennakkoluuloisia ja negatiivisia ja samantien käyvät aukomaan suutansa mitään kummemin kyselemättä tai taustoja tietämättä. Sinunkin elämäsi olisi helpompaa, jos käyttäytyisit hieman erilailla.
Itselleni kun ei ole koskaan vielä käynytnoin..., mutta jos emo hoitaa poikasen hienosti, voisit kokeilla poikasta emon hoiviin 24/7.??
Ainoa "häiriö" olisivat nuo ruokkimiset...
Eli tarjoat maitoa usein, mutta annat emon hoitaa loput, sillä on selvästi hyvä äiti...
Stimulaatio (poikasen läsnäolo) ja imeminen voivat vieläkin lisätä maidon eritystä.
PS. Selvästi huolehdit, joten älä ota kirjoitteluita niin vakavasti... Aina ja jokainen kani/synnytys/poikaset ovat yksilöllisiä. =)
Tsemppiä !
Juu pidänkin poikasta emon luona aina kun on mahdollista ja olen itse miettinyt samaa, että jos maitoa tulisikin jossakin vaiheessa. Poikasen isä asuu meillä, emo mieheni siskolla korttelin päässä. Emo asustaa ulkona ja isä sisällä. Nyt emo on meidän ulkovarastossa juuri poikasen takia, sisälle emme emoa voi ottaa. Viileyden takia en voi kylmällä säällä poikasta pitää emon luona. Ja taas emon hoitaja ei voi ottaa pienokaista sisään, sillä hänen lapsi on allerginen. Meneepä vaikeaksi:D Mutta siis yritän pitää poikasta mahdollisimman paljon äidin luona. Onko kokemusta poikasen ja isän suhteesta? Minkähän ikäisenä he voisivät tutustua?
Mutta miksi et noin perusasiaa opetellut ennen kuin poikaset oli matkalla?
On se vaan kumma, että kun negatiivisen kommentin antaa, niin on aina maailmanloppu. Yksikään ei ole esim. ruvennut miettimään, että tulikohan nyt oikeasti toimittua väärin. Olisiko tosiaan pitänyt ottaa tälläinen perusasia selville ennen kuin alan tähän hommaan.
Etenkin se, että olet aikuinen, antaa tässä asiassa tosi huonon esikuvan lapsille!
Eläinten pitkään omistaminen ei riitä opiskeluksi!
En jaksa alkaa kanssasi jahkaamaan, kyllä varmasti itse tiedämme, että pupu on hyvissä käsissä. Ja ihan vastaisuuden varalta sanoisin sinulle, että kannattaisi joskus jättää toisten asiat rauhaan. Tunnut olevan ihminen, joka työntää nenänsä jokaiseten asioihin. Katsoppa vaikka tuota toista neuvojaa, kovin kiltisti neuvoi ja toivotti onnea. Mutta sitten sinä tulet sieltä ja mitään kyselemättä alat riitaa haastamaan. Tuonkin ajan minkä läpersit, olisit voinut käyttää vinkkiesi antamiseen.
Sinunko mielestä on huono vinkki, että on kanin etu että asiat opiskellaan etukäteen?
Sen tiesin, että sinä siitä rupeat nurisemaan (ihmisten kun on niin vaikea myöntää tehneensä virheitä), mutta joku toinen joka ei vielä ole sinun tilanteessa voisi tästä jotain oppiakin!
...hohhoijakkaa....
Siis mitä ihmettä nyt täällä paasaat kun ihan asiallisesti tässä on keskusteltu ja pyritty auttamaan apua tarvitsevaa. Vaikka kuinka asioista tietää niin yllättäviä asioita sattuu! Musta on ollut hienoa seurata kuinka tämän viestin aloittaja on toiminut ja yrittänyt parastaan auttaa pienokaista!!! Toinen vaihtoehto kuin olisi välinpitämättömyys ja antaa asia vaan olla. Että mitä siinä nyt saarnaat? Joko sulla on rakentavaa sanottavaa asiaan kuten viestin aloittaja on pyytänyt tai sitten kannatteisi pitää suuret aatteensa ominaan! Sen takia kai nämä palstatkin on olemassa että saa kysyä neuvoja. Tuo asenne ei varmaan auta ketään ja tokkopa ne kasvattajatkaan aina ovat onnistuneet ja aloittelijoita hekin alussa.
Tuli vaan mieleen että aikoinaan kun meillä oli kissanpentu joka oli liian aikaisin emästä vieroitettu, niin sillä turposi vatsa eikä pystynyt syömään. Eli kun hankasimme pennun takapäätä niin sai tarpeensa tehtyä. Sen jälkeen alkoi syödä taas. Eli luonnossahan eläinäidit nuolee pentujen takapään. Eli peseekä pupuemo vauvelin takapuolta?
Onnea pikkuisen kanssa!!! Meidän pupuvauvat täyttivät tänään 14 päivää!!! Aivan ihania vauveleita! Tsemppiä!!!
Ei kun kaikki teettämään poikasia ja opettelemaan asioita siinä samalla. Ei siinä mene kuin muutaman poikasen ja ehkä emon terveys tai henki. Kyllä minusta on hyvä nostaa asioita seinille, eikä aina vain mukisematta hyväksyä aikuisten tekemisiä.
Ja huom! Rakentava sanottava ei aina ole sitä että ollaan samaa mieltä. Täällä kun tuntuu, että yhtään poikkisanaa ei saa sanoa.
Pidän vain poikasten keinoruokintaa niin perusasiana, että se olisi ehdottomasti pitänyt opiskella etukäteen.
Eikä sillä, ettenkö uskoisi aloittajan tekevän kaikkensa, mutta nyt sitten tästä aikuisesta ottaa monta kymmenvuotiasta mallia kun ajattelevat, että kylhän mäkin voin kun toikin.
Samaa mieltä!!!!!!!!!!!!!! Lapsille aina saarnataan ja koulutetaan mut sit aikuiset tekeekin mitä huvittaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kärpäsestä härkästä!
Kukin on vastuussa tekemisistään ja järki pitää olla, mutta asiaton toisen, selvästikkin vastuullisen ihmisen, tylyttäminen ei mielestäni ole asiallista edes näin nimettömänä kun saa kirjoitella! Kyllä on vanhemmat vastuussa niistä eläimistä joita perheeseen otetaan alaikäisille!!! Tämä nyt pitäisi olla joka kodissa selvä asia!!! Kodeissa nyt varmaan pääsääntöisesti keskustellaan vanhempien kanssa eläinten hankinnoista ja eläinten lisääntyminenkin on vanhempien vastuulla! Mikä on ongelma? Sekun on vaan niin että kaikki ei aina mene putkeen ei synnytyksessä, ei kehityksessä jne. Silloin pitäisi olla lupa kysyä eikä jäädä vaan itsekseen pohtimaan asioita. Eikö sinunkin pitäisi olla tyytyväinen että tällaisiinkin tilanteisiin uskalletaan pyytää neuvoa...kas kun onneksi demokratiassa sekin on sallittua!!! Pupuvauvan omistaja on selvästikkin huolissaan ja arvaan että joka ikinen aamu ensimmäisenä tarkistaa onko pentu vielä hengissä! Tuohon tilanteeseen kun joku vielä tylyttää eikä edes halua ymmärtää mitään kuin vaan oman katsontakannan. Ja sitäpaitsi, sinä et kestänyt kritiikkiä! Sinulta ei ole tullut mitään rakentavaa tietoa vaikka sanot että poikasten keinoruokinta on perusasia joka pitää opiskella...no, etkö halua auttaa vai? Miksi ihmeessä panttaat tietoa jonka tunnut tietävän niin hyvin...vaan ihmettelen.
Kiva, että joku muukin on ymmärtänyt mitä tarkoitin tuon neatiivisen ihmisen puheilla. Juu olen hieronutkin kostealla liinalla pupun peppua ja masua joka syönnin jälkeen ja pupu oli emon luona koko eilispäivän. Nyt turvotus laskenut ja aamulla kakkaa peti täynnä. Ja aivan oikeassa olet, käyn ennen nukkumaan menoakin kymmenesti katsomassa, että pienokainen hengittää=) Ja tänään avautui pikkusen simmut melkein kokonaan!:) Luulen siis, että meidän pupukalle ei käynyt tutteli, ja sen olenkin nyt lopettanut ja syötän vain sitä kissojen äidinmaidonkorviketta. Kiitos tsemppailusta ja ymmärtäväisyydestä=)
jo tosi rohkaisevalta!!! Hieno juttu!!! Kyllä, tiedän tuon tunteen kun silmät aukeaa!!! Teistä tulee varmaan ylimmät ystävykset ja "koiramainen pupu" kaiken tuon huolenpidon jälkeen minkä pentu saa osakseen. Ilman sisaruksia kaipaa varmaan teidän seuraa ja huolenpitoa enemmän ja tulee läheisemmäksi kaiken kokemanne jälkeen!!!
Minkä värinen teidän pikkunen muuten on? Meidän puput on nyt tosiaan 2 viikkoisia ja pikkuisen jo maistelevat salaattia jne. Eli tosi huimaa on kehitys vaikka suurin osa aikaa meneekin pienokaisilla nukkuessa.
Hienoa että kaikki menee noin hyvin! Onnea vaavin johdosta!
Onneksi ette kuunnelleet eläinlääkäriä vaan välititte kääröstä!
Mutta kyllä mun on pakko kääntyä myös negatiivisen kommentoijan puolellekin. Aloittaja olisi hyvin olisi voinut myöntää että hieman soitellen tuli lähdetty sotaan. Että ensi kerralla lukee kasvattajan kokemuksia ja keinoja hankalista tilanteista selviämiseen jo ennakkoon. Nyt jäi itsellekin vähän sellainen maku että olisitte sitä mieltä että tässä järjestyksessä kuului toimia.
Elätkö ollenkaan samassa maailmassa kun me muut? Kumpa aikuiset oikeasti olisivatkin vastuussa lasten lemmikeistä! Mutta ihan liian paljon on näitä välinpitämättömiä aikuisiakin.
Mulle on ihan sama vaikka kritisoit tai pitäisit mua maailman ärsyttävimpänä. Mä tiedän, että mun maailmassa pitäis eläimet laittaa aina ihan ensimmäiseks ja ajan sitä asiaa vaikka kritisoitte kuinka!
Eikö sinusta muka poikasten keinoruokinta ole ihan perusjuttu jos poikasia teettää? Siis jos ajatellaan, että mikä voisi mennä vikaan ja mitä minun pitäisi silloin osata? En panttaa tietoa, mitä en itse tarvise. Sillä jotkut osaavat jättää kasvatus homman niille, ketkä sen osaa tai ovat opiskelleet eikä kuvittele kaiken menevän hyvin tai opettelevani siinä matkalla eläinten kustannuksella.
Mun mielestä rakentava kommentti on se, että muut osaisivat välttää aloittajan tilanteen. Jos se ei teitä miellytä, niin aivan sama mulle!
Meidän pikkuinen on ruskea, mutta masu on kokonaan valkoinen vielä. Tänään ikää tuli kuusi päivää ja maito ei kelvannut ollenkaa mutta salaattia yritti hirmuisesti syödä:)
Kiitoksia! Juu tuota koitin ennen kuin kysyin mitään asiaa niin etsiä tietoa tälläisestä tapauksesta, muttei löytynyt mitään saman tapaista tapausta. Ei olla sitä mieltä, että siinä järjestyksessä kuuluisi toimia, tottakai pienokaisen hätä on tärkein, ennen kuin tulee tänne kyselemään. Mutta tosiaan ei lääkäriltä saanut vastausta ja halusin kuulla muiden kertomuksia.
Mä taas käsitin et toi negatiivinen ihminen on kritisoinu siitä ettet opiskellut jo ennen kuin teetit poikasia? Siis ennen kuin pienokaisella oli hätä? Vai käsitinkö ihan väärin?
Juu et käsittänyt väärin. Itse sähläsin. Juu siis ollaan otettu selvää, mutta jokainen poikanen on yksilö ja halusin kertoa tapaukseni ja pyytää neuvoa. Tiesimme, että näin voi käydä ja selvää se oli, että silloin täytyy antaa poikaselle aikaa ja ruokkia sitä monesti päivässä. Mutta emme me kaikkia pieniä seikkoja tietenkään tiedetty ja lääkäri kun ei meitä neuvonut. Niin kysyin siis mm. täältä.
Selvästi on kyllä eläinrakas omistaja. Mutta pakko myöntää että täälläkin kävi mielessä josko muut poikaset olisi vielä hengissä jos asialla olisi ollut enemmän tietävä kasvattaja! : (
enzee!!!!
Nyt ollaan todella huomattu että ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan...
Kiitos sulle tiedosta! Nyt kun olet päässyt näin pitkälle on jokainen päivä voitto!!!! Onnea sulle kovasti!!!! Nauti hienosta kokemuksestasi pienen kanssa!!! Hienoa mitä olet kaikesta tiedostasi huolimatta tehnyt pienen pupusi hyväksi!!! Siinä näkee sen todellisen välittämisen mitä sinulla on ollut (äidin vaistoa)!!! Tänäänkin kun pidin omia pupujani (jotka muuten meinaan pitää kaikki vaikka olivatkin ns. yllätyksiä!!!-ja perheeni samaa mieltä asiasta!!!) sylissäni lasteni (alaikäiset) kanssa, niin ajattelin sinua enzee ja pidin peukkuja teidän vauvapupulle!!!!
Tähän mennessä kun olen päässyt huolehtimaan vaan hyljätyistä pupuista ja muistakin eläimistä näin maailmaa nähneenä keski-ikäisenä ihmisenä arvostan sitä että joku uskaltaa kysyä neuvoa!!! Hyvä sydän se ihmisen tekee ja todellinen välittäminen asioista jotka ovat hänelle tärkeitä!!!
Siispä enzee on parasta ettet enää edes vilkaise tälle palstalle että jaksat paremmin pienen kanssa, tietäen että täällä on muitakin sinun kaltaisia jotka eivät tiedä asioista kaikkea!!! Ei edes lasten kasvatuksesta!!!
Tulipas hyvä mieli kun on vielä ihmisiä, jotka ajattelevat toisia ja ovat aidosti ystävällisiä:) Kiitos kannustuksesta. Meillä voidaan ihan hyvin. Ollaan jo harjoteltu pomppimista ja salaatti maistuu kovasti. Pienellä on korvat päätä pitkin selkää päin ja heti kun antaa salaattia tai tapahtuu jotain mielenkiintoista niin korvat nousevat pystyyn ja sitten mennään;P
mietitään koko perheen joukolla nimiä näille meidän vipeltäjille!!! Tuossa olivat sängyllä äsken ja kun kaikki ovat niin eri värisiä ja kun ei vielä osaa varmuudella sanoa ovatko tyttöjä vai poikia, ollaan jo keksitty kahdelle nimi joka käy sekä pojille että tytöille. Pupuäiti voi täällä hyvin ja paimenkoiramme saaneet uusia paimennettavia!!! Kanit kun meillä tekee pesää koirien häntään tai muuten nukkuu vieressä. Yöllä ovat kyllä omissa koloissaan.
Juu meidän pupusesta tuli nyt sitten Vili. Eihän mekään varmuudella tiedetä, onko tyttö vai poika, mutta pojan puolelle kallistuu. Ja jos onkin tyttö niin saahan siitä muunnella sopivan nimen:) On ne puput kyllä hauskoja ja ihania ystäviä!