Kissamme oli viime viikolla n.
-28asteen pakkasella ulkona ja sen korvat ilmeisesti paleltuivat(paleltumat ilmestyivät vasta tällä viikolla ).Korvien päät ovat lurpallaan ja lisäksi muuttuneet väriltään ihan mustiksi! Koko korva ei ole musta, mutta kärjet ovat. Tänään kissa sitten oli ulkona lähes tunnin ennenkuin tuli sisään, ulkona lämpötila 2, ja kärkien tumma alue oli laajentunut. Sisällä kissaparka ravistelee päätään, eikä anna koskea korviinsa. Yritimme keksiä jotain kissan oloa helpottavaa, sillä korvia varmasti särki. Kokeilimme laittaa varovasti Orudis-geeliä ja kissa kehräsi tyytyväisyydestä, antoi jopa varovasti koskea korvaankin, eikä enää ravistellut päätään. Teimmekö oikein? Eläinlääkäriin emme vielä ole yhteyttä ottaneet, koska olemme tarkkailleet tilannetta. Paleltumat tosiaan ilmestyivät vasta muutama päivä sitten ja tänään illalla olivat pahimmillaan..Olisiko jotain mitä voisimme vielä tehdä, eläinlääkärin lisäksi?
Paleltumat korvissa, apua!
6
3878
Vastaukset 6
- Sisäkissa
Korvalehdet ovat jo todennäköisesti kuoliossa ja se vain leviää, ellei kuollutta osaa leikata pois. Että eikun eläinlääkärille ja paljon tuohta taskuun..
- Cat
kissa oli pihalla vaan n. 20 min, ja sen korvat paleltui. Onneksi paleltumisesta seurasi vaan vesirakkulat, ja nyt niistäkin on vaan ruvet jäljellä. Sen jälkeen kissa ei ole edes halunnut pihalle, nytpä tiedän, että ei kannata päästääkkään. Olisi kannattanut heti ottaa yhteyttää eläinlääkäriin, mutta viimeistään nyt. Ei taida olla tosiaan muuta vaihtoehtoa, kuin kuolioon menneen palan leikkaaminen pois..
Korvathan muuten paleltuivat jo silloin "viime viikolla", mutta eivät ne saman tien kuolioon mene. Orudiksen sopivuudesta kissalle en osaa sanoa, ei ainakaan kannata antaa nuolla. Mutta nyt PIKAPIKAA sinne eläinlääkärille!!!- Ei enää niin kauhistunut
Kiitokset teille molemmille vastauksistanne! Orudis-geeli jota laitoimme kissan korvaan ilmeisesti tehosi, korvat eivät ole enää lainkaan mustia kärjistä ja kissa ei juurikaan aristele niitä..pari rupea on korvissa muistona. Amputaatio tuskin lienee enää tarpeen, onneksi!
- Cat
Ei enää niin kauhistunut kirjoitti:
Kiitokset teille molemmille vastauksistanne! Orudis-geeli jota laitoimme kissan korvaan ilmeisesti tehosi, korvat eivät ole enää lainkaan mustia kärjistä ja kissa ei juurikaan aristele niitä..pari rupea on korvissa muistona. Amputaatio tuskin lienee enää tarpeen, onneksi!
kannattaa kuitenkin käyttää kissaa eläinlääkärillä, varmuuden vuoksi! Ja kannattaa käydä nimen omaan pieneläinlääkärillä, koska "lehmälääkärit" väheksyy tuollaisia ongelmia. Muistathan myös, että nyt kissan korvat paleltuvat paljon helpommin uudestaan! Onneksi ei käynyt pahemmin :) !
- sisäkissa
Cat kirjoitti:

että kyllä ne voivat vieläkin tarvita hoitoa, vaikka näkyvin vaurio onkin poissa! kissasi korvat ovat nyt "vammautuneet", elikä eivät enää ikinä entisen veroiset! ne ovat nyt paljon herkemmät ja voivat vaatia jatkuvaa lääkitsemistä. Vain eläinlääkäri tietää varmaksi.
- Ulkokissojen omistaja
sisäkissa kirjoitti:
että kyllä ne voivat vieläkin tarvita hoitoa, vaikka näkyvin vaurio onkin poissa! kissasi korvat ovat nyt "vammautuneet", elikä eivät enää ikinä entisen veroiset! ne ovat nyt paljon herkemmät ja voivat vaatia jatkuvaa lääkitsemistä. Vain eläinlääkäri tietää varmaksi.
Meillä on ollut monta ulkokissaa jotka on asuneet pihalla ja olen kysynyt kyseistä asiaa, orudista ei suositella kissalle koska kissa saattaa pestä sen pois ja sitä ei saa nauttia sisäisesti. itse hieron kissojen korvalehtiä ,varsinkin niiden kärkiä niin että ne lämpiävät. kissat tykkää, veri kiertää ja lehdet pysyy paremmin lämpíminä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501