Moro!
Löytyiskös täältä "kohtalotovereita"? Meinaan meidän poika 6kk on koko pienen ikänsä ollut kovin vaativainen ts. viihtyy vain pari minuuttia itsekseen/samassa paikassa ja taas pitäisi tapahtua ja maiseman vaihtua. En mä mitään sohvalla löhöilyä ole odottanutkaan kun rakkaan vauvan vihdoin sain, mutta mulla meinaa välillä olla voimat aikas lopussa paljosta kantelusta ja leikittämisestä. Yksinkertaisesti en meinaa keksiä tai jaksaa viihdyttää koko aikaa... mitä kaikkee puuhailette päivisin? Mä koitan käydä puistossa ja parissa kerhossa. Onhan tää homma jo vähän helpottunu, mut nyt alkaa olla mun kuppi täynnä;). Poika istuu aika mukavasti ku vähän tukee ja masulla ollessaan punnertaa kädet ylös, mutta ei vielä liiku. Tavaroita ottaa käsiin ja siitä sitten tietenkin suuhun, mutta eipä nekään paria minuuttia enempää kiinnosta. Onks jotai vialla vai hermoilenko turhaan? Ruokaa ja unta yritän tarjota säännöllisesti, joten ei kai siinäkään vika? Mites muilla, millon on alkanu viihtyy paremmin? Mä vaikka pitäisin sylissä niin mielellään vaikka kuinka kauan, mut kun sekään ei hyvä...
Löytyiskös täältä "kohtalotovereita"? Meinaan meidän poika 6kk on koko pienen ikänsä ollut kovin vaativainen ts. viihtyy vain pari minuuttia itsekseen/samassa paikassa ja taas pitäisi tapahtua ja maiseman vaihtua. En mä mitään sohvalla löhöilyä ole odottanutkaan kun rakkaan vauvan vihdoin sain, mutta mulla meinaa välillä olla voimat aikas lopussa paljosta kantelusta ja leikittämisestä. Yksinkertaisesti en meinaa keksiä tai jaksaa viihdyttää koko aikaa... mitä kaikkee puuhailette päivisin? Mä koitan käydä puistossa ja parissa kerhossa. Onhan tää homma jo vähän helpottunu, mut nyt alkaa olla mun kuppi täynnä;). Poika istuu aika mukavasti ku vähän tukee ja masulla ollessaan punnertaa kädet ylös, mutta ei vielä liiku. Tavaroita ottaa käsiin ja siitä sitten tietenkin suuhun, mutta eipä nekään paria minuuttia enempää kiinnosta. Onks jotai vialla vai hermoilenko turhaan? Ruokaa ja unta yritän tarjota säännöllisesti, joten ei kai siinäkään vika? Mites muilla, millon on alkanu viihtyy paremmin? Mä vaikka pitäisin sylissä niin mielellään vaikka kuinka kauan, mut kun sekään ei hyvä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä on ihan samanlaista, vaikka vauva on "jo" 10kk. Lattialla ei ole viihtynyt koskaan yksin, tosin nyt kun istuu kunnolla ilman tukea saattaa mennä huomaamatta kymmenisen minuuttia leluja katsellen. Mitään ei ole ainakaan lastenlääkärin ja terkkarin mukaan vialla, onpahan vain seurankipeä lapsi. =D
Me ulkoillaan PALJON (kaksi tai kolme kertaa päivässä, tunnista kahteen kerrallaan), vaunuilla ja liinassa; kyläillään lähes joka päivä; kierretään muskarit, vauvauinnit ja värikylvyt; luetaan ja lauletaan, sotketaan soseilla paperia; Leikitään yhdessä esim. pallolla.
Kantoliina on oiva apu, ilman sitä me asuisimme sikolätissä, ja mamma olisi seinähullu! =D
vasta vajaa vuoden ikäisenä leikkimään vähän itsekseenkin. V***tti kun mies valitti jatkuvasti etten tehnyt päiväsaikaan kotitöitä vaan illalla niin että hänen täytyi sitten katsoa vauvaa sen aikaa... Kun sanoin että vauva vaatii niin paljon huomiota ettei ehdi niin vastaus oli että ei sille pidä kaikkea haluamaansa antaa... Juuust... Ehkä se koskee sitten niitä uhmaikäisiä, mutta selitäppä se tälle isukille. Aargh!
Ihan kiva kuulla, että jollain muullakin samanlaista viihdyttämistä koko päivä vaikka tietty sitä toivois vähän vähemmällä pääsevän;). Me kans ollaan käyty lääkärissä ihan siitä syystä että poika niin vaativainen ja kitisevä, mutta kun (onneks) ei mitää allergiaa löytyny niin siihen sitten jäi selvittelytkin. Meidän pojalla on tosiaan lyhyt pinna myös niissä "kivoissa tekemisissä", tosin ei puolivuotiaalta voi ihmeitä vaatiakaan. Imuroinnin saan hyvin tehtyä niin, että poika on rintarepussa, mut muuten kyl mies osallistuu ihan kiitettävästi kotihommiin, ei valittamista, ja muutenkin on vapaa-aikanaan pojan kanssa ihanasti. Mut mä vaan alan silti olla aikas puhki, plääh. Pakko kai vaan tsempata ja toivoo, et kun itsekseen osaa istua ja pääsee liikkeelle niin sitten viihtyy hetkiä myös itekseen leikkien;). Ja ihan selvennykseksi vielä, et toki sitten tulevaisuudessa mielellään pallottelen ja leikin, piirtelen ym, kunhan ei ihan koko ajan tarvis viihdyttää, hyppyyttää, kannella... Tsemppiä teillekki!!!!
Esikoisen kanssa oli ihan samanlaista kuin teillä. Huuto alkoi siinä muutaman viikon iässä ja sitä riitti siihen asti, kunnes neiti alkoi itse kävellä 9,5 kuukauden iässä. Eli missään ei todellakaan viihdytty yksin eikä edes syli kelvannut, jos istuin paikoillani. Liikettä, toimintaa, vatkaamista ja hytkytystä. Eivätkä omat lelut voineet vähempää kiinnostaa.
Nyt mulla on reilu pariviikkoinen vauva, joka on aivan erilainen ainakin näin alkumetreillä! Tänään säikähdin kuollakseni, kun kurkkasin äp-laatikkoon ja vauva tuijotti tyytyväisenä reunakangasta. Luulin, että tyttö oli kuollut, kun hän oli silmät auki yhdessä kohti. Esikoisen (1v 10kk) kanssa ei ikinä tapahtunut tuommoista: Vieläkin unilta herätessä aletaan huutaa kuin palosireeni ellen ole sillä siunaamalla vierellä.
No, sulla on varmaan edessä myös paljon kivoja aktiviteetteja, kun lapsesi alkaa muutaman kuukauden kuluttua purkaa energiaansa kaappien ja laatikoiden purkamiseen ym. ympäristön tuhoamiseen. Myös uhmaikä voi olla pirullista aikaa. Toisaalta lapsestasi kasvaa myös aika varmasti omatoiminen, rohkea, sopeutuva ja sosiaalinen tyyppi, joka osaa ennen pitkää järjestää itselleen paljon tekemistä ja johtaa kaveripiirin leikkejä pienistä murheista välittämättä. Kaikissa temperamenteissa on puolensa!
http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/jokainen_on_yksilo.php
mä jo luulin että olen ainoa jolla on vaativa vauva.
meillä tyttöä täytyy koko ajan viihdyttää yksin ei ole hetkeäkään,vauva on vasta 3,5kk mä alan oleen ihan puhki mitään en saa kotona tehtyä kun likka haluaa vaan istua sylissä.
esikon kanssa tälläistä ei ollut oli helppo vauva tähän diivaan verratuna.
meillä on viälä kovin itkunenkin itku/raivari tulee helposti,nukkumaan menot on vaikeeta nukkuis vaan vaunuissa ja vaunuja pitää heijata koko ajan kun lopetan hetken päästä alkaa itku.
eiköhän tämä joskus helpota