Pitääkö aina olla niin hillityn hallittu.
Kielteiset tunteet pitäisi aikuisenkin ihmisen
voida purkaa, jos ja kun siltä tuntuu?!
Pitääkö
6
478
Vastaukset
- pitäisi olla,
mutta meille on laadittu tietyt säännöt yhteiskunnassa, joihin on jo lapsetkin opetettu tai siis niiden täytyy elää sen mukaan.
Älä näytä tunteitasi tai olet heikko. Siinä meille miettimistä!- on käynyt
Niin että moni purkaa sitten nuo patoutuneet tunteensa ottamalla perskännit...
Mutta mistä tuo tunteiden kieltäminen sitten juontaa...Suomi on jäykkäniskojen luvattu maa. - Yhteiskunnallinen
Ei kai kukaan ole kieltänyt tunteinen näyttämistä? Tai jos on niin itse on itselleen sellaiset säännöt asettannut. Yhteiskunta kyllä, sekä me ihmiset, odotamme tietynlaista käytöstä aikuisilta ja nimenomaan negatiivisten tunteiden kohdalla; aikuisen kiukuttelun toivoisi olevan erilaista kuin lasten, jotka eivät ole vielä sosiaalistuneet ympäröivään yhteiskuntaan, samoin aikuisten vihan toivoisi purkautuvan jotenkin muuten kuin johonkin sijaiskärsijään.
Tietyt odotuksen käyttäytymiselle ovat ihan ok; muuten eläisimme arvaamattomassa ja pelottavassakin yhteisössä, jossa voimakkaat tunteet ohjaisivat käyttäymistä,
Ihmisillä, joilla on tunneälyä, on hyvä itsekuri ja käsitys siitä, miten esim. hallita omaa raivoaa ja se on aivan oikein.
TUnteiden näyttäminen on rohkeaa esim. ystävällisyyden, herkkyyden tai muun vastaavan, toisaalta myös vihan purkaminen puhumalla tai toiminnalla, jossa aggressio purkautuu, on rohkeaa. Heikkoutta on omien tunteiden purkaminen esim sivulliseen joko puhumalla eli vittuilemalla tai väkivallalla.
- moni sairastuu
Turhauttvan yleinen sairaus nykyisin tuo syöpä.
Jos ihminen ei keräisi patoutumia sisälleen,
voisiko hän välttää tuon kavalan sairauden?
Puhumattakaan sitten mielen sairauksista :( - Rattus sp.
No, en ymmärrä ja en tule ymmärtämään ihmisiä, jotka purkavat huonoa oloaan ventovieraisiin ihmisiin, esim. asiakaspalvelutilanteissa.
Huonon olon voisi purkaa mm. hankkimalla kotiin nyrkkeilysäkin. Kun tarpeeksi sitä takoo, niin eiköhän olo rauhoitu :).
Toisaalta jos toinen ihminen yrittää jyrätä käytöksellään, niin siinä tilanteessa muutama kipakka sana on paikallaan.
Tuosta nyrkkeilysäkistä sen verran, että kerran suutuspäissäni sijoitin mielessäni squashpallon tilalle erään professorin pään ja kyllä pallo sai kyytiä kentällä :)). ..myös?!
Hymyä ja iloa arkeen enemmän :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401978- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461250Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50962- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637