"Kahta Karjalan lennoston varusmiesjohtajaa syytetään esimiesaseman väärinkäytöstä eli simputuksesta, kirjoittaa Savon Sanomat. Lehden mukaan tapaukset sattuivat viime vuoden heinäkuun ja lokakuun välisenä aikana.
Toista alikersanttia syytetään alaisen pakottamisesta punnertamaan ampumaradalla. Alikersantti yritti näin saada alaisensa lopettamaan hymyilemisen. Samainen alikersantti oli myös pakottanut saman lentosotamiehen laskeutumaan toisen polvensa varaan, vaikka tämä oli valittanut kipua polvessaan.
Toisessa tapauksessa alikersanttia syytetään alaisensa sanallisesta nöyryyttämisestä varuskunnan ruokalassa."
Voi hellanlettas sentään. Muutama punnerrus ei tosiaan haittaa yhtikäs ketään, se on kuntoilua ja vain edesauttaa toiminnan jatkumista.
Meillä oli aikanaan kunnon meininkiä kun jouduttiin tekemään n 1 kertaa patja-lakana rumbaa yö-asussa pihalle ja takaisin, siinä oli sentään jo vähän simputuksen oloa. Omalla tavallaan jälkikäteen ajateltuna hupaisaa, mitään traumoja siitä ei jäänyt!
Ellei sotamies hakeudu lääkintätupaan aamulla ollaan palvelukelpoisia. Jos heppu hymyilee esimiehelleen, niin ei siinä kovin vakavana juttuja oteta ja kipukin voi siinä hyvin olla keksitty juttu.
Samaa punnerrusjuttua käytetään teini-ikäisten junnujen lätkätreeneissä, ellei harkkoja tehdä kunnolla vedetään viivoja ja punnerretaan, eikä kukaan edes valita, ei vanhemmatkaan, tai lopeta harrastusta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä siellä intissä nykyään oikein tehdään? Onko edes käskeminen enää sallittua vai pitääkö alikessun pyytää nätisti.
Itseni aikana (80-luvun alussa) olisi varmaan kaikki silloiset esimiehet alikessusta kenraaliin olleet syytettyjen penkillä moneen kertaan, jos tuollainen meno olisi silloin ollut.
Itse jouduin nykymittapuun mukaan "simputuksen" kohteeksi varmaan kymmeniä kertoja ja sama juttu jatkui kun itse olin koksuna myöhemmin.
Eipä tuosta ole suurempia traumoja jäänyt ja monesti myöhemmin entisiä alaisiani ja esimiehiä nähneenä on jutun juurta ja hyviä nauruja riittänyt.
Kovasti on pullamössöksi mennyt.. Ei saisi yleistää, mutta väkisinkin siihen sortuu, kun niin usein kumminkin saa lukea näistä "simputus"-tapauksista.
Onkohan se tämän nykyaikaisen vapaan kasvatuksen tulosta, kun nuoriso ei enää osaa ottaa yhtään vastaan käskyjä, eivätkä ymmärrä kuria. Joku kohta alkaa penäämään, että kuri pitäisi pystyä säilyttämään muilla tavoilla, mutta mitähän ne muut tavat, lihasmuistin ohella ovat?
Itse kävin armeijan tuossa vuosituhannen vaihteessa ja muistan seisoneeni asennossa komppanian päällikön edessä haukuttavana siitä, että olin vetänyt joukon juoksuvauhdilla ruokalaan sen jälkeen kun koko komppania oli perseillyt. Piti kuulemma kitkeä moinen käytös välittömästi ettei tule jälkiseuraamuksia.
Ehkä siinä on jotain sellaista, että nykyään kaikki odottaa, että jos teet jotain, niin pitää heti saada jotain konkreettista siitä hyvästä. Armeijahan ei toimi niin, vaan siellä pitää ottaa vastaan käskyjä ja totella niitä. Ei siellä aleta käymään kauppaa joka asiasta ja sillä tavalla yritetä pitää järjestystä ja kuria yllä.
Kyllä tämä leikkimiseksi menee..
Kuri ei ole toisten alistamista eikä väkivaltaa, ei henkistä eikä fyysistä.
Uutisen perusteella ainoa pullamössö on alikersantti, joka haukkuu alaisiaan kehitysvammaisiksi. Lastentarhaan takaisin, mars. Tällaiset tapaukset pitäisi siirtää välittömästi E-luokkaan diagnoosilla epäkypsä persoonallisuus. Kertoo jotain armeijan tasostakin, jos tuon tasoisia yksilöitä on pakko valita varusmiesjohtajiksi.
Käskytysvalta saadaan esimiesasemasta, jonka avulla alistetaan hierarkiassa seuraava porras alaisuuteen.
Kuri ei ole väkivaltaa - totta, ampumaradalla ketään ei oltu mukiloitu. Jos joku joutuu punnertamaan on se ihan omasta syystä tai esimiehen päähänpistosta. Ihan yhtä lailla näitä esimiesten outoja päähänpistoja tulee yrityksissäkin, sitten vaan tehdään ja naureskellaan siinä sivussa.
Jos sinä haukut alaisesi huolimattomaksi, annat negatiivista palautetta ja ressukka saattaa kokea sen henkisenä väkivaltana, VOI VOI. Alatko silittämään päätä, että "yritäthän sitten ensi kerralla vähän paremmin"? Munaa johtamiseen!
Armeijassa opitaan tottelemaan ja sietämään vähän oudompiakin juttuja, ainiin, tämähän oli sitä 80-lukua, jolloin itsekin kävin intissä. Puhumattakaan faijan jutuista jostain 50-luvulta. Nykyään intti kuulostaa lähinnä lepokodilta, mitä noita nuorison "kauhujuttuja" kuuntelee.
Punnertaminen tai rättirumba ei ole ennenkään ketään vaurioittanut, kyseenalaista ehkä (se jälkimmäinen), muttei rangaistavaa. Ja tosiaan, näin jälkikäteen ajateltuna erinomaisen huvittavaa.
Ottaako joku kehitysvammaiseksi haukkumisen tosissaan, jos tietää ettei oikeasti ole kehitysvammainen (niitä ei kaiketi nykyäänkään inttiin päästetä)? Kyllä meidänkin tuvassa olijoita haukuttiin, milloin milläkin nimillä, mutta eipä se pahemmin ketään liikuttanut.
Katselin tuossa vanhana patuna komppaniamme ryhmäkuvia 1960 luvulta. Nykyiset varusmiehet ovat niihin kuviin verrattuina kuin ryynimakkaroita. Muutoinkin tuntuu siltä, että eihän näillä pullamössöillä mitään sotaa pystytä käymään.
Hienoa huomata että media raportoi mitä tahtoo ja ihmiset vetävät omat johtopäätöksensä ja käyvät sitten kommentoimaan pullamössö-sukupolvesta.
Satun tuntemaan ko. lentosotamiehen ja hän ilmoitti simputuksesta ylemmilleen vasta kun harjoituksessa hänet painettiin väkisin nk. korkea polviseisontaan ja kierukka hänen polvestaan murtui. Tässä ei siis ollut kyse mistään vähäisestä polven turpoamisesta vaan vakavasta jutusta joka hankaloittaa kyseisen miehen elämää koko loppuelämän ajan. Polvi leikattiin välittömästi KYSissä ja kuntoutuksen jälkeenkin parantuminen on vain noin 80 prosenttinen.
Myöskin kyseinen lentosotamies oli 17-vuotiaana yksi Suomen kovimmista lyhyen matkan juoksijoista ja hänelle kova (tarkoitan siis todellakin KOVA) treeni ei tuota ongelmia vielä tänäkään päivänä. Siinä vaiheessa kun normaalien harjoitusten jälkeen pistetään miestä punnertamaan pari sataa toistoa voi olla yhdellä jos toisellakin hieman "paha olo".
Sormille tallaamisen, vittuilun ja rankat ruumiilliset harjoitukset olisivat todennäköisesti jääneet raportoimatta (a.k.a. "valittamatta"), mutta kun leikkaustarpeen vuoksi asia meni tutkintaan, kaikki tapaukset oli tuotava ilmi. Ymmärtääkseni armeija kuitenkin väitti että polvi oli "rikki" jo ennen ko. tapausta, joten syytettä tästä kohdasta ei nostettu. Vaikkakin armeija korvasi kaikki leikkaus- ja sairaanhoitokulut.
Mutta älkää toki antako tosiasioiden vaikuttaa mitenkään ylenkatseeseenne, vaan menkää taputtelemaan heikkoja pojuja päälaelle kun itse aikoinanne olette armeijasta ilman ruumiinvammaa selvinneet.
Jumankekka että pistelee vihaksi tuollaiset.