Sen on kirjoittanut psykiatri Ben Furman ja se on tuolla Vartu ry:n sivuilla
http://www.vartu.fi/
LÄÄKÄRILEHTI 51-51/2004 Ben Furman
"Huostaanotto hoidollisista syistä?
Täyttyvätkö huostaanoton edellytykset, jos vanhemmat eivät hyväksy lastenpsykiatrin hoitosuositusta?
Olen tutustunut perusteellisesti tapaukseen, joka mykistää minut. 12-vuotias Ville (nimi muutettu) otettiin huostaan sen vuoksi, että hänen vanhempansa eivät suostuneet siihen, että heidän lapsensa olisi sijoitettu hoidollisista syistä sijaisperheeseen.
Tapahtumat alkoivat, kun Villellä havaittiin päiväkodissa poikkeavaa käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, ja tämän takia hänet ohjattiin perheneuvolaan tutkimuksiin. Siellä hänet tutkittiin ja hoidoksi määrättiin lapselle tiivistä yksilöterapiaa ja vanhemmille käynti sosiaalityöntekijän luona säännöllisesti. Hoidosta huolimatta Villen oireet pahenivat koulussa siinä määrin, että perheneuvolan lastenpsykiatri päätti lähettää Villen keskussairaalaan tutkimuksiin. Muutaman viikon mittaiseksi tarkoitettu tutkimusjakso venyi puolentoista vuoden mittaiseksi osastohoidoksi, jonka aikana vanhemmat osallistuivat aktiivisesti poikansa hoitoon.
Kaiken aikaa sekä Ville että hänen vanhempansa odottivat, että sairaalahoito voitaisiin lopettaa ja Ville voisi päästä kotiinsa elämään normaalia elämää. Ville on älykäs poika, ja hän menestyy koulussa hyvin. Neurologin arvion mukaan Ville kärsi Aspergerin oireyhtymästä. Keskussairaalan psykoanalyyttistä oppisuuntaa edustava lastenpsykiatri ei kuitenkaan hyväksynyt tätä näkemystä, vaan oli sitä mieltä, että Villen häiriö oli psykoottistasoinen ja hän tarvitsi parantuakseen avohoitoa intensiivisempää hoitoa ja kuntoutusta.
Kun sairaalahoito oli jatkunut jo puolitoista vuotta, lastenpsykiatri ilmoitti vanhemmille, että Ville oli siinä määrin parantunut, että sairaalahoito voitiin lopettaa. Samalla hän antoi ymmärtää, ettei Ville voisi palata kotiin, vaan että hyvän hoitotuloksen varmistamiseksi hänet pitäisi sijoittaa sijaisperheeseen. Taustalla oli ajatus, että Villen vanhemmat eivät pystyisi tarjoamaan lapselleen riittävän tukevaa ja turvallista kasvuympäristöä.
Lääkärin ehdotus tuli vanhemmille täytenä yllätyksenä. He olivat osallistuneet aktiivisesti lapsensa hoitoon, suostuneet kaikkiin ehdotuksiin ja tehneet kaiken sen mitä heiltä oli pyydetty. Nyt heidän mittansa tuli täyteen. He ilmoittivat, etteivät suostu ehdotukseen vaan haluavat, että heidän poikansa asuu kotona ja käy tarvittavissa hoidoissa kotoa käsin.
Lääkäri ei perääntynyt, vaan reagoi tilanteeseen tekemällä perheestä lastensuojeluilmoituksen. Siihen hän kirjoitti, että lapsi tulisi välittömästi ottaa huostaan, sillä vanhemmat laiminlyövät lastaan kieltäytymällä lastenpsykiatrisen keskussairaalan määräämästä hoidosta.
Lastensuojeluviranomainen toimi lastenpsykiatrisen sairaalan ohjeiden mukaisesti, otti Villen huostaan ja sijoitti hänet lastenkotiin, missä hän on edelleen. Lastenkodissa Ville kaipaa vanhempiaan ja toivoo pääsevänsä pian kotiin, vaikka viihtyykin lastenkodissa suhteellisen hyvin.
Vanhemmilla on hyvät välit sekä Villeen että lastenkodin henkilökuntaan. He tapaavat Villeä säännöllisesti lastenkodissa, jonka lisäksi he saavat ottaa hänet kotilomalle joka toinen viikonloppu. Vanhemmilla on juristi, joka yrittää auttaa heitä purkamaan huostaanoton, jotta he voisivat itse päättää Villen asuinpaikasta.
Perhe valitti hallinto-oikeuden vahvistamasta huostaanottopäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely vei hallinto-oikeudessa liki vuoden, lapsen asuessa tuon ajan sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Hallinto-oikeudessa useat henkilöt, mm. lapsen virallinen edunvalvoja, kaksi vanhempiin huolella tutustunutta aikuispsykiatria ja yksi maassamme varsin arvostettu lastenpsykiatri, todistivat, että nyt jo 13-vuotias Ville haluaa asua kotonaan ja että hänen vanhempansa ovat täysin kyvykkäitä huolehtimaan hänestä.
Keskussairaalan lastenpsykiatriksi erikoistuva lääkäri yhdessä sairaalan ylilääkärin kanssa oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että vanhemmat eivät pysty tarjoamaan Villelle riittävän hyvää kasvualustaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tukeutui omassa ratkaisussaan tähän keskussairaalan viralliseen kantaan. Hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien valituksen todeten lausunnossaan, että lapsen hoitosuositus perustuu vankkaan lääketieteelliseen arvioon lapsen hoidon tarpeesta.
Tämä tapaus herättää kolme vakavaa kysymystä.
1. Voidaanko lapsen riistäminen vanhemmiltaan ja sijoittaminen sijaisperheeseen tai laitokseen ylipäätänsä luokitella lääketieteelliseksi hoitotoimenpiteeksi? Eikö lääkäri ylitä toimivaltansa rajat ottaessaan itselleen oikeuden määrätä siitä, kuuluuko lapsen asua kotona vai ei?
2. Onko eettisesti perusteltavissa, että lääkäri tekee vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jossa hän väittää vanhempien laiminlyövän lastaan, kun nämä eivät ole tehneet mitään muuta väärää kuin kieltäytyneet noudattamasta lääkärin hoitosuositusta?
3. Eikö perheillä tulisi tällaisissa tapauksissa olla oikeus kääntyä toisen asiantuntijan puoleen saadakseen second opinionin ja eikö vanhempien saamaan second opinioniin tulisi suhtautua vakavasti lasta ja perhettä koskevassa päätöksenteossa?
Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä sitä, että maassamme toimitaan edellä kuvatulla tavalla. Pelkään myös pahoin, että Villen tapaus ei ole ainutkertainen. Sen vuoksi toivon, että kuvaamani tapaus herättäisi avoimen keskustelun tästä vaikeasta ja vakavasta aiheesta. Lasten ja perheiden oikeusturvan takaamiseksi meidän tulisi luoda maahamme mahdollisimman pian jonkinlaiset eettiset pelisäännöt niitä tilanteita varten, joissa lastenpsykiatrit ajautuvat lapsen perheen kanssa erimielisyyteen siitä, miten lasta tulisi hoitaa.
Tärkeätä olisi keskustella myös niistä keinoista, joita klinikoilla käytetään arvioitaessa vanhempien kyvykkyyttä toimia vanhempina. Nykyisin käytössä oleva menetelmä, ns. Marschak-videointi, ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava. Tässä menetelmässä videoidaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta heidän tehdessään kameran edessä sarjan tehtäviä. Kuvanauhan perusteella menetelmään perehtynyt asiantuntija antaa sitten lausuntonsa lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta ja tuomionsa siitä, onko vanhempi lapselle riittävän hyvä vanhempi vai ei.
Lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlaiset eettiset pelisäännöt, jotka auttaisivat näitä tilanteita sivusta seuraavia kollegoita tietämään, miten heidän näihin tilanteisiin pitäisi puuttua. Ainakaan minun omatuntoni ei salli sitä, että minun tulisi kollegiaalisuuden nimissä pitää suuni kiinni ja olla puuttumatta sellaisiin työtapoihin, jotka mielestäni selkeästi loukkaavat lasten ja perheiden ihmisoikeuksia.
Huostaanotto - tai edes huostaanotolla uhkaaminen - ei voi näissä tilanteissa olla se tapa, jolla oikeusvaltiossa ratkotaan lääkäreiden ja vanhempien välisiä näkemyseroja siitä, mikä on paras tapa auttaa ja tukea poikkeavalla tavalla käyttäytyviä lapsia. ”
Ben Furman
http://www.vartu.fi/lehtikirjoitukset/Furman_laakarilehti51_2004.doc
http://www.vartu.fi/
LÄÄKÄRILEHTI 51-51/2004 Ben Furman
"Huostaanotto hoidollisista syistä?
Täyttyvätkö huostaanoton edellytykset, jos vanhemmat eivät hyväksy lastenpsykiatrin hoitosuositusta?
Olen tutustunut perusteellisesti tapaukseen, joka mykistää minut. 12-vuotias Ville (nimi muutettu) otettiin huostaan sen vuoksi, että hänen vanhempansa eivät suostuneet siihen, että heidän lapsensa olisi sijoitettu hoidollisista syistä sijaisperheeseen.
Tapahtumat alkoivat, kun Villellä havaittiin päiväkodissa poikkeavaa käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, ja tämän takia hänet ohjattiin perheneuvolaan tutkimuksiin. Siellä hänet tutkittiin ja hoidoksi määrättiin lapselle tiivistä yksilöterapiaa ja vanhemmille käynti sosiaalityöntekijän luona säännöllisesti. Hoidosta huolimatta Villen oireet pahenivat koulussa siinä määrin, että perheneuvolan lastenpsykiatri päätti lähettää Villen keskussairaalaan tutkimuksiin. Muutaman viikon mittaiseksi tarkoitettu tutkimusjakso venyi puolentoista vuoden mittaiseksi osastohoidoksi, jonka aikana vanhemmat osallistuivat aktiivisesti poikansa hoitoon.
Kaiken aikaa sekä Ville että hänen vanhempansa odottivat, että sairaalahoito voitaisiin lopettaa ja Ville voisi päästä kotiinsa elämään normaalia elämää. Ville on älykäs poika, ja hän menestyy koulussa hyvin. Neurologin arvion mukaan Ville kärsi Aspergerin oireyhtymästä. Keskussairaalan psykoanalyyttistä oppisuuntaa edustava lastenpsykiatri ei kuitenkaan hyväksynyt tätä näkemystä, vaan oli sitä mieltä, että Villen häiriö oli psykoottistasoinen ja hän tarvitsi parantuakseen avohoitoa intensiivisempää hoitoa ja kuntoutusta.
Kun sairaalahoito oli jatkunut jo puolitoista vuotta, lastenpsykiatri ilmoitti vanhemmille, että Ville oli siinä määrin parantunut, että sairaalahoito voitiin lopettaa. Samalla hän antoi ymmärtää, ettei Ville voisi palata kotiin, vaan että hyvän hoitotuloksen varmistamiseksi hänet pitäisi sijoittaa sijaisperheeseen. Taustalla oli ajatus, että Villen vanhemmat eivät pystyisi tarjoamaan lapselleen riittävän tukevaa ja turvallista kasvuympäristöä.
Lääkärin ehdotus tuli vanhemmille täytenä yllätyksenä. He olivat osallistuneet aktiivisesti lapsensa hoitoon, suostuneet kaikkiin ehdotuksiin ja tehneet kaiken sen mitä heiltä oli pyydetty. Nyt heidän mittansa tuli täyteen. He ilmoittivat, etteivät suostu ehdotukseen vaan haluavat, että heidän poikansa asuu kotona ja käy tarvittavissa hoidoissa kotoa käsin.
Lääkäri ei perääntynyt, vaan reagoi tilanteeseen tekemällä perheestä lastensuojeluilmoituksen. Siihen hän kirjoitti, että lapsi tulisi välittömästi ottaa huostaan, sillä vanhemmat laiminlyövät lastaan kieltäytymällä lastenpsykiatrisen keskussairaalan määräämästä hoidosta.
Lastensuojeluviranomainen toimi lastenpsykiatrisen sairaalan ohjeiden mukaisesti, otti Villen huostaan ja sijoitti hänet lastenkotiin, missä hän on edelleen. Lastenkodissa Ville kaipaa vanhempiaan ja toivoo pääsevänsä pian kotiin, vaikka viihtyykin lastenkodissa suhteellisen hyvin.
Vanhemmilla on hyvät välit sekä Villeen että lastenkodin henkilökuntaan. He tapaavat Villeä säännöllisesti lastenkodissa, jonka lisäksi he saavat ottaa hänet kotilomalle joka toinen viikonloppu. Vanhemmilla on juristi, joka yrittää auttaa heitä purkamaan huostaanoton, jotta he voisivat itse päättää Villen asuinpaikasta.
Perhe valitti hallinto-oikeuden vahvistamasta huostaanottopäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely vei hallinto-oikeudessa liki vuoden, lapsen asuessa tuon ajan sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Hallinto-oikeudessa useat henkilöt, mm. lapsen virallinen edunvalvoja, kaksi vanhempiin huolella tutustunutta aikuispsykiatria ja yksi maassamme varsin arvostettu lastenpsykiatri, todistivat, että nyt jo 13-vuotias Ville haluaa asua kotonaan ja että hänen vanhempansa ovat täysin kyvykkäitä huolehtimaan hänestä.
Keskussairaalan lastenpsykiatriksi erikoistuva lääkäri yhdessä sairaalan ylilääkärin kanssa oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että vanhemmat eivät pysty tarjoamaan Villelle riittävän hyvää kasvualustaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tukeutui omassa ratkaisussaan tähän keskussairaalan viralliseen kantaan. Hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien valituksen todeten lausunnossaan, että lapsen hoitosuositus perustuu vankkaan lääketieteelliseen arvioon lapsen hoidon tarpeesta.
Tämä tapaus herättää kolme vakavaa kysymystä.
1. Voidaanko lapsen riistäminen vanhemmiltaan ja sijoittaminen sijaisperheeseen tai laitokseen ylipäätänsä luokitella lääketieteelliseksi hoitotoimenpiteeksi? Eikö lääkäri ylitä toimivaltansa rajat ottaessaan itselleen oikeuden määrätä siitä, kuuluuko lapsen asua kotona vai ei?
2. Onko eettisesti perusteltavissa, että lääkäri tekee vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jossa hän väittää vanhempien laiminlyövän lastaan, kun nämä eivät ole tehneet mitään muuta väärää kuin kieltäytyneet noudattamasta lääkärin hoitosuositusta?
3. Eikö perheillä tulisi tällaisissa tapauksissa olla oikeus kääntyä toisen asiantuntijan puoleen saadakseen second opinionin ja eikö vanhempien saamaan second opinioniin tulisi suhtautua vakavasti lasta ja perhettä koskevassa päätöksenteossa?
Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä sitä, että maassamme toimitaan edellä kuvatulla tavalla. Pelkään myös pahoin, että Villen tapaus ei ole ainutkertainen. Sen vuoksi toivon, että kuvaamani tapaus herättäisi avoimen keskustelun tästä vaikeasta ja vakavasta aiheesta. Lasten ja perheiden oikeusturvan takaamiseksi meidän tulisi luoda maahamme mahdollisimman pian jonkinlaiset eettiset pelisäännöt niitä tilanteita varten, joissa lastenpsykiatrit ajautuvat lapsen perheen kanssa erimielisyyteen siitä, miten lasta tulisi hoitaa.
Tärkeätä olisi keskustella myös niistä keinoista, joita klinikoilla käytetään arvioitaessa vanhempien kyvykkyyttä toimia vanhempina. Nykyisin käytössä oleva menetelmä, ns. Marschak-videointi, ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava. Tässä menetelmässä videoidaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta heidän tehdessään kameran edessä sarjan tehtäviä. Kuvanauhan perusteella menetelmään perehtynyt asiantuntija antaa sitten lausuntonsa lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta ja tuomionsa siitä, onko vanhempi lapselle riittävän hyvä vanhempi vai ei.
Lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlaiset eettiset pelisäännöt, jotka auttaisivat näitä tilanteita sivusta seuraavia kollegoita tietämään, miten heidän näihin tilanteisiin pitäisi puuttua. Ainakaan minun omatuntoni ei salli sitä, että minun tulisi kollegiaalisuuden nimissä pitää suuni kiinni ja olla puuttumatta sellaisiin työtapoihin, jotka mielestäni selkeästi loukkaavat lasten ja perheiden ihmisoikeuksia.
Huostaanotto - tai edes huostaanotolla uhkaaminen - ei voi näissä tilanteissa olla se tapa, jolla oikeusvaltiossa ratkotaan lääkäreiden ja vanhempien välisiä näkemyseroja siitä, mikä on paras tapa auttaa ja tukea poikkeavalla tavalla käyttäytyviä lapsia. ”
Ben Furman
http://www.vartu.fi/lehtikirjoitukset/Furman_laakarilehti51_2004.doc
Vastaukset 11
Vanhimmat
julkisuudessa vastustaa sairasta ja rikollista systeemiä. Kaikki eivät uskalla.
Moni lääkäri on minullekin protestoinut sitä vastaan, sanoo suoraan, miten laitonta ja tuomittavaa se on, mutta ei rohkene vastustaa kuitenkaan rikollisia lääkäreitä julkisuudessa.
Niin pitkälle on menty, että poikansa kohtalosta nettilääkäripalstalla kysellyt isä sai vastauksen erään sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäriltä, jossa heitä kehotettiin tekemään valitus potilasasiamiehelle ja muuttamaan sellaiselle paikkakunnalle, jossa lastenneurologian ja psykiatrian välinen yhteistyö on toimivaa.
Siellä missä se ei toimi, ei ihmisillä ole mitään oikeusturvaa sossujen ja lääkärien rikollista vallanpitoa vastaan. Hallinto-oikeuksista ihmiset eivät saa oikeutta asialleen.
Pojan Äippä -perheen eri viranomaisten toiminnan suhteen?
Luin saman jutun jo muutama päivä sitten ja huomasin samoja piirteitä kuin meidän jutussa.
Emme todellakaan ole ainoa perhe josta lapsi on viety pelle psyk.lääkärin suosituksen perusteella. Olen monesti miettinyt minkälainen valta heillä on. Harva stt uskaltaa vastustaa sairaalan lausuntoja vaikka itse kirjaavatkin ettei vastentahtoiseen huostaanottoon ole kriteereitä.
Tässä olisi muutama kysymys joihin olisi kiva saada vastaus...
Miksi heti tyrmätään että kyseessä voisi olla neuron puolen ongelma?
Miksi psykan puoli ei pyydä konsultaatioapua neuron puolelta?
Miksi ei huomioida mahdollisuutta periytyvästä neurologisesta problematiikasta? Varsinkin jos perheessä on jo lapsi jolla on jo dg.
Miten lapsi voi saada monta eri diagnoosia vuoden sisällä? Onko kyseessä lääkärin epäpätevyys vai ylpeys olla tunnustamata ettei pysty auttamaan?
Miten lääkäri voi tylysti tyrmätä toisen lääkärin esittämän vaihtoehdon että kyse onkin neuron puolen ongelmista eikä psykiatrian?
Miten lääkäri voi suositella aivan eri terapiaa mitä toimintaterapeutti?
Ja yksi tärkeimmistä!
Miksi vanhempia ei kuunnella? Emme välttämättä ole lääkäreitä emmekä sairaanhoitajia, mutta tunnemme lapsemme paremmin kuin te. Me haluamme lapsemme parasta. Onko niin vaikea uskoa että ei vika ole aina kasvatuksessa.
Ymmärtäisin jos minulta olisi viety kaikki lapset (4kpl) että silloin vika olisikin ollut kotona.
Yksi hartaista toiveistani olisi:
Kun sairaalassa pidetään ensimmäinen neuvottelu mukana olisi myös last.neurologian lääkäri paikalla. Myös että molempien puolen lääkärit haastattelisivat vanhempia sekä lasta. Uskoisin että tämä poistaisi ehkä edes murto-osan turhista "hoidollisista huostista".
kenet tahansa kuka viranomainen tähän teidänkin lapsenne tapaukseen "törmää".
Miten voi olla mahdollista, että yksi lapsi on kasvatettu niiiiiiiiiiiin huonosti,
että on jouduttu huostaanottamaan.
Ja muut lapset ovat saaneet jäädä kotiin tämän "huonon kasvattajan" hoteisiin!
Eikö siinä ole jo kerrakseen ristiriitaa
ihan kenen tahansa täyspäisen ja ajattelevan henkilön ihmeteltäväksi.
"...Onko niin vaikea uskoa että ei vika ole aina kasvatuksessa.... "
P.S
Oletko laittanut kansanedustaja Tuulikki Ukkolalle postia.
Hänhän on laittanut lakialoitteen koskien käräjäoikeuskäsittelyä huostaanotoissa.
Hänen kauttaan saisi varmasti ainakin juuri näitä lasten terveyden huollosta johtuvia huostaanottoja esille ja julkisuuteenkin, johtuen juuri hänen räväkkyydestään ja sanavalmiudestaankin.
Mikseihän kukaan asioista vastaava ja varsinkin lasten tutkimuksista vastaavat
kuuntele lasta itseään?
Toin tänne tuonne jo alasjääneeseen ketjuun Olivia lehdessä olleen kertomuksen aspergren naisesta, nyt jo melkein 40-vuotiaasta.
Hänhän oli jo pienestä pitäen tuntenut itsensä erilaiseksi ja kokenut myös tämän kasvosokeuden niin ettei edes omia vanhempiaan tunnistanut.
Hänellähän oli sanat omaan erilaisuuteensa ja kokemuksiinsa olemassa jo omassa lapsuudessaan.
Miksei lasta siis kuunnella.
Kysytä ja pyydetä häntä itseään kertomaan
miten hän tuntee ja kokee asioita taikka tapahtumia.
Elämää hänen ympärillään, miltä se vaikuttaa hänestä hänen omilla sanoilla kerrottuna ja ilmaistuna
ja miten hän kokee ja tuntee esimerkiksi tavallisen arkipäivän.
Tuli tietenkin mieleen teidän pojan kokemukset sairaalassa.
Miten hän koki ja tietenkin omilla sanoillaan kertoen sen
millaista sairaalassa oli
ja miksi hän teki ja toimi siellä esimerkiksi epikriisiinkin merkittyjen tapahtumien mukaisesti (sängyn alle meno jne).
Miksei siis lasta kuunnella.
Anneta hänen antaa omalle käytökselleen, suhtautumiselleen
ihan hänen omia sanojaan ja tuntemuksiaan.
Huostaanttojen syitä on kartoitettu todella huonosti ja tämän takia niitä ei saadakkaan ehkäistyksi. Yleisen mielipiteen mukaan huostaanotetun lapsen vanhempi kuuluu kategoriaan juoppo-narkkari-hullu. Näin ei liene, koska täälläkin saa niin usein lukea näistä muista syistä, joista yksi on lapsen oirehdinta.
Nyt kun lastensuojeluun kehitetään uutta tietojärjestelmää, sinne pitäisi voida kirjata huostaanottojen syyt, niin, että ne voidaan helposti hakea. Ei ole mitenkään mahdollista kartoittaa huostaanottojen syitä, kun ne ovat 16000 eri paperiversiossa. Siten kukaan ei tiedä, miksi näitä lapsia huostanotetaan. Jos tiedettäisiin, niin varmaan löytyisi ennaltaehkäisevää työtä, jota lakikin määrää tehtäväksi, mutta jota ei tehdä.
Meidän paperissakin oli yksi maininta siitä, että lapsi pelkää lastenohjelmia ja se on äidin vika. Eilen julkaistun väitöskirjan mukaan 80% lapsista pelkää lastenohjelmia.
On keskusteltu aikanaan paljonkin liian aikaisin aloitetun päivähoidon merkityksestä mielenterveyteen, sekä taloudellisen ahdingon vaikutuksesta mielenterveyteen. Jos lapsi oirehtii ja tälle täytyy saada syy, niin helppohan sinne syihin on kirjoittaa päihde- tai päävammoista jotain. Näiden vammojen todenperäisyyttä kun kukaan lääkäri tai tuomari epäile, kun ne on sossun kirjoittamia.
Huostaanotolla uhkaaminen pitäisi saada samantasoiseksi oikeudessa kuin laiton uhkaus (väkivallalla). Edellinen on varmaan kaikille vanhemmille pahempi rangaistus kuin laittoman väkivallalla uhkailun toteuttaminenkin-
On paljon lastenohjelmia, joita esimerkiksi minä en halua katsoa. Pojallani on joku video, jota hän on ihan pienestä lähtien katsonut. Joku japanilainen. Hän tykkää siitä. Minusta se taas on pelottava. Se on japaninkielinen ja siinä on suomalainen teksti. Olen pannut vidon piiloon. Se on joku palkittu filmi.
Rölli esimerkiksi on monesta lapsesta pelottava. Sitä poikani ei suostu katsomaan. On nyt 6 vuotta. Ja Peter Pan. Sen suostui nyt kesällä katsomaan minun ja siskonsa kanssa.
"Meidän paperissakin oli yksi maininta siitä, että lapsi pelkää lastenohjelmia ja se on äidin vika. Eilen julkaistun väitöskirjan mukaan 80% lapsista pelkää lastenohjelmia."
nimi, joka minua pelotti!
Miksi suomalaiset isit hyväksyvät kaiken, tehkää nyt jotain perheiden oikeuksien palauttamiseksi.
hoitava lääkäri, että saadaan olla iloisia (siis he ovat sitä myös), kun HUS:n lastensairaaloista jää psykiatrian ylilääkäri eläkkeelle joskus lähiaikoina.
Kun tilalle saataisiin joku järkevä ihminen, niin vähentäisi huostaanottoja runsaasti, ainakin Helsingin kohdalla.
psykiatrit pitäisi saada virasta pois muutenkin, eikä vain niin, että pitää odottaa käppänän eläkkeelle jäämistä.