Hiljaisuus syvenee iän myötä.
Tmmärtää viimeinkin, että aurinko todellakin nousee
eri suunnalta kuin laskee.
Saadakseen tallennettua kaikki sävyt
on valittava oikea keskipiste.
Käsi ei saa tärähtään yhtään.
Ilahduttavaa on, kun joku toinen ihminen
luottaa niin paljon, että antaa käyttää päätään
jalustana.
Tmmärtää viimeinkin, että aurinko todellakin nousee
eri suunnalta kuin laskee.
Saadakseen tallennettua kaikki sävyt
on valittava oikea keskipiste.
Käsi ei saa tärähtään yhtään.
Ilahduttavaa on, kun joku toinen ihminen
luottaa niin paljon, että antaa käyttää päätään
jalustana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
voi jopa asetaa päänsä
pantiksi
:)
Taas rauhallisuuden tasangolla
eilisen hikisen, tressimäen nousun sijaan.
Tämänikäinen mies jo tietää - tyvenen jälkeen tulee taas kunnon myräkkä.
Siivu siivulta joutuu luovuttamaan. Se on kirjoitettu geeneihimme.
Sen hyväksyy - näillä kymmenillä - luonnonlakien vääjäämättömän toteutumisen.
Olen luovuttanut yleensä vain pakon edessä. Useimmin sen vuoksi, koska en halua kärsimystä, enkä ahdistusta. Haluaa pysyä sen äärellä, mikä tuottaa positiivista. Hyvä itsessä voimistuu, kun välttää kaikkea epätoivoista saastetta, mitä on tarjolla joka paikassa.
Myräköitä on aina vaan harvemmin.
Tuo kuulostaa niin surulliselta.
Mielestäni länsimaisissa kulttuureissa sairasta on nuoruuden ihannointi. Se, että ikääntyminen pitää hyväksyä. Aivan kuin se olisi vain luopumista. Kuin et ikääntyessäsi saisi mitään arvokasta itsellesi.
Muistan, miten kamala ikäkriisi itselläni oli alle parikymppisenä. Nuoruuden menettäminen tuntui aivan hirveältä. On odotuksia, että nuorena pitää tehdä sitä ja tätä, keski-ikäisenä tuota ja sitä jne. Eikö voisi vain elää? Taitavat olla markkinavoimista lähtöisin nuo jutut.
En nimittäin itse ottaisi nuoruutta takaisin millään! Muutaman vuoden iästä antaisin pois kernaasti jollekin vaihtarina. Ja pari kiloa mahasta.