Hoitajille

Hatun nosto jokaiselle hoitotyötä tekevällä. Itse olen vanhainkodissa töissä ja on taas raskasta ollut. Tuossa yks päivä juostiin taas hiki hatussa (niinkuin aina) että saadaan kaikki vanhukset edes ennen lounasta pesuille ja puettua. Erään asukkaan mies tuli sitten kovaan ääneen haukkumaan meitä kun me hoitajat ei tehdä hänen mielestään mitään muuta kuin istuta kahvilla. Ihan uskomattomia syytöksiä tulee. Ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun kuulee haukkumista kuinka laiska on. Tuskin millään muulla alalla on tälläistä.. Teet hiessä töitä ja sit kuulet haukut omaiselta kun et hänen mielestään tee mitään! Työmotivaatio kasvaa.. :(
8831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lukasemaan ja voin kertoa että todellakin on monessakin paikassa(muulla alalla) aina kauhea kiire ja vit**lut tulee vaan niskaan.

Vielä sitä ihmettelen ettei tarvis ,mut pitää vaan tehdä työolot niin ikäviksi kuin mahdollista.

Meitä on joka junaan ja jotkut jäävät asemalle.

Äänestä

pesemään, syöttämään, kuvittmaan ja känntämään kroonikkoja terkkariin ja jo siellä sain kuulla:"Haluan keskussairaalaan, koska täällä on niin huono palvelu" Ilman koulutusta hiki hatussa aamupesuilla kampesin housuja suht omatoimisen mamman jalkoihin. Sitä tää on. Nyt toimin leikkurissa ja sama natina jatkuu, miksi liekkausaika ei voi olla kaikilla tasan klo 8.00 aamulla.
Sisuksilla toimiessani, aamut oli sitä että hyvä kun saa kaikki potilaat pestyä. Joku omainen olisi halunnut myös korvien huuhtelua jen... Joskus söin lounaaksi pelkän kuoritun keitetyn kananmunan.
ja kyllä ruokatuntia saa häiritä ja hoitajahan jättää ruokailunsa kesken ja palvelee omaisia.

Mutta sitähän tää on...

Äänestä

Tiedän todellakin tunteen. Meillä kotihoidossa suurimmat valittajat ovat vanhusten omaiset. Vaikka vanhus itse olisi tyytyväinen saamaansa palveluun niin omaisten täytyy kuitenkin työntää oma lusikkansa soppaan. Pahimmat yrittävät kaikin keinoin vaikeuttaa työtämme ja etsiä virheitä.

Luojalle kiitos mukavista vanhuksista sekä niistä omaisista jotka tekevät yhteistyötä kanssamme ja ovat tyytyväisiä työhömme. Heidän vuokseen työ on pääosin mielekästä, ei tätä muuten jaksaisikaan. Eikä sovi unohtaa mukavia työtovereitakaan.

Jaksamista kaikille hoitajille:)

Äänestä

näinhän se on. kyllä potilaitten kanssa pärjää,mutta omaiset on sitten er
ri juttu. työniloa kuitenkin.

Äänestä

omaiset tulevat juuri siihen aikaan vierailulle, kun hoitajilla on ruoka- tai kahvitauko. "Taasko ne kaikki ovat kahvilla/syömässä". Kuinka moni itse omaisista olisi valmis keskeyttämään oman ruokataukonsa/kahvitaukonsa.

Äänestä
  • viemään jotain vessaan tai vaihtamaan kakkisvaippoja juuri kun olet saanut evääsi levitettyä pöydälle?

    Äänestä

  • ammatissa joutuu kirjoitti:

    viemään jotain vessaan tai vaihtamaan kakkisvaippoja juuri kun olet saanut evääsi levitettyä pöydälle?

    Taitaa olla aika yleistä tällä alalla että tauot kuuluu työaikaan juuri tuon takia ettei yhtä mikroateriaa saa syödä rauhassa.

    Olisi kyllä hyvä kun saisi tauon pitää taukona..

    Äänestä

  • tässä työssä kirjoitti:

    Taitaa olla aika yleistä tällä alalla että tauot kuuluu työaikaan juuri tuon takia ettei yhtä mikroateriaa saa syödä rauhassa.

    Olisi kyllä hyvä kun saisi tauon pitää taukona..

    itsekin töissä tehostetun asumispalvelun puolella. tälläkin viikolla olen kirjaimellisesti juosten tehnyt töitä koko viikon että saisin kaikki asukkaat ajallaan laitettua. kyllä työmotivaatio kärsii kiireestä. työ olisi ihan toista ja antaisi paljon enemmän jos olisi edes yksi käsipari lisää tekemässä. ja kiitosta et kuule koskaan, koskaan ei ole hyvä ja jos asukas näkee kiireen, mikä on ihan todellinen, on sekin vain kiirettä laiskottelemaan... just näin. meillä ei edes taukoja kerkeä pitämään toisinaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitajalta kirjoitti:

Hatun nosto jokaiselle hoitotyötä tekevällä. Itse olen vanhainkodissa töissä ja on taas raskasta ollut. Tuossa yks päivä juostiin taas hiki hatussa (niinkuin aina) että saadaan kaikki vanhukset edes ennen lounasta pesuille ja puettua. Erään asukkaan mies tuli sitten kovaan ääneen haukkumaan meitä kun me hoitajat ei tehdä hänen mielestään mitään muuta kuin istuta kahvilla. Ihan uskomattomia syytöksiä tulee. Ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun kuulee haukkumista kuinka laiska on. Tuskin millään muulla alalla on tälläistä.. Teet hiessä töitä ja sit kuulet haukut omaiselta kun et hänen mielestään tee mitään! Työmotivaatio kasvaa.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu