Olen kuuhullu ja se kertoo teille, että täydenkuun aikana olen arvaamaton, kiihkeä, romanttinen ja luova.
Viime yönä istuimme laiturilla ja odottelimme kuun ilmestymistä pilvien takaa. Taivas oli tumma, ja pilvet peittivät itäisen taivaanrannan. Pienestä pilvenraosta hohti valoa kuin keltaista kultaa. Tule esiin piilostasi, heitin toiveen kuulle. Ikäänkuin se olisi kuullut kuiskaukseni ja alkoi vilkuilla pilvien raosta. Kello puoli yksi yöllä koko taivas oli selkeytynyt ja mahtava kuunsilta ylettyi aivan laiturini reunaan asti. Näky oli kaunis, täysikuu, kuunsilta ja tähtitaivas. Istuimme vielä tovin ihailemassa öistä näytelmää.
Tänään on odotettavissa osittainen kuunpimennys. Teidän ei tarvitse kuvitella missä Mandi istuu.
Oletko sinä kuuhullu ja minkalaisia fiiliksiä tunnet täydenkuun aikana ; ?
Viime yönä istuimme laiturilla ja odottelimme kuun ilmestymistä pilvien takaa. Taivas oli tumma, ja pilvet peittivät itäisen taivaanrannan. Pienestä pilvenraosta hohti valoa kuin keltaista kultaa. Tule esiin piilostasi, heitin toiveen kuulle. Ikäänkuin se olisi kuullut kuiskaukseni ja alkoi vilkuilla pilvien raosta. Kello puoli yksi yöllä koko taivas oli selkeytynyt ja mahtava kuunsilta ylettyi aivan laiturini reunaan asti. Näky oli kaunis, täysikuu, kuunsilta ja tähtitaivas. Istuimme vielä tovin ihailemassa öistä näytelmää.
Tänään on odotettavissa osittainen kuunpimennys. Teidän ei tarvitse kuvitella missä Mandi istuu.
Oletko sinä kuuhullu ja minkalaisia fiiliksiä tunnet täydenkuun aikana ; ?
Vastaukset 27
Vanhimmat
ja uskon että enemmistökin on.
Ainakin ne jotka tänne kirjoittelevat.
Mutta mistäs tuon voi tietää.
Saattavat olla Valkoviinissä nekin.
Tärkoititko, että olet fiksu ja valkoviinissä täydenkuun aikaan vai, että olet aloittanut jo kuun odottelun ja viinin killitelyn ; )
minä odotin viimeyönä yli puolen yön että kuu tulee nurkan takaa näkyville kun luvassa oli 98 % kuu ja taivaalla tähdet niin kirkkaana tuikkivat ja syvissä väreissä. Lopulta kuu tuli, juuri ja juuri metsikön reunan yläpuolella. Ihan pyöreä ja hohtavan syvän keltainen, kaunis. Ei kauhean suuri kuten toisena vuodenaikana, mutta väri oli syvä. Harmi vain että sain ennen puolta yötä hyvin ahdistavan puhelinsoiton ja näin sitten yöllä yhden karmeimmista painajaisunistani. Nyt on pilviä taivaan täydeltä edessä ja ei varmastikaan näe ensiyön osapimennystä. Niin matalalla ovat kasautuneen sumun näköiset pilvet ettei Hornettien .?. ylilentokaan äsken näkynyt vaikka matallta menivät. Sentään jälkimmäisen jytinät menivät kehon läpi. Wau mikä jyrinä ja jysäys. :)
kiva, että sitä voi katsoa, toisin kuin aurinkoa.
Pimeyskin tekee osuutenta.
Päivän valossa kuu ei tosiaan lumoa millään tavalla.
Taivaankappale muiden joukossa, aika lähellä tosin.
Eikö sinua koskaan nolota?
Miksi nolottaisi?
Taivaankappaleet ovat läpi ihmiskunnan historian kiehtoneet tutkijoita ja älymystöä luomaan erilaisia tieteellisiä teorioita. Olet varmaan säkissä kasvatettu, sellainen, joka ei ole oppinut nauttimaan, luonnon kauneudesta ja kuvailemaan näkemäänsä. Eihän tämä aloitus mikään tähtitieteellinen saavutukseni, mutta ihanan naivi ; ) Eikös ; )
aloituskin oli huuhaata?
Menisitko rakas Htza joskus ajatuksella läpi omia aloituksiasi ; )
Tänään on osittainen kuunpimennys ja se on tieteellistä faktaa. Aloituksen voisi muotoilla myös tieteen termein, mutta kun minusta on somaa pistää unelmia ja kauneutta sekaan, että asiasta tulisi kiehtovampi kuin kuiva teoria.
Sitä vastoi sinunkin kannattaisi istua tovi laiturilla täydenkuun aikaan voisipa olla, että hullaantuisit ; )
...kun en ole muistanut koko kuuta moneen kuukauteen. Johtuiskohan valoisista kesäöistä ja elokuun pilvisistä ilmoista? Täytyypä laittaa keltainen musitilappu köökin seinään, ettei pääse unohtumaan. Kirjoitan siihen: KUU
Muista sitten vilkaista sitä muistilappua illan edetessä ; ) Minä polkasen kohta Mazdan vauhtiin kohti niemennokkaani ja alan saunan lämmityksen. Myöhemmin josko vaikka kuuta ulvoisin ; ) hieman on pilvipeitteinen taivas, mutta ei hätäillä niin oli eilenkin.
...kirjoitan uuden. "Ulvo kuutamoon". Tekemmättömiähän muutkin työt ovat, joista muistilappu vielä seinällä roikkuu...
KUU on........ ;)
kuu nousee sun taivaalle
kirkkain silmin, verhotuin ajatuksin
makeaa, rauhaisaa, yhtä kaikki
niinkuin laulun kauniin kuulla vois
ulkona yössä tuulee
ei sieluakaan siellä nää
kuka tulisi sun luo kuin kuu
päivin ja öin
ja näyttäisi sisimpääsi tien
silmistäs kauneus heijastuu
kuin peilinä lumoavan kuun
tunnet kuohuvan nosteen
ja se jatkuu
ja se jatkuu
jatkuu
vaan
taivas kietoutuu pilviin
tähdet jo iskevät silmää
kuu hyvästejään jättää
ja sinä kuun sillassa keinuen unen jo näät
Onko tämä sinun runosi kun en löytänyt tekijää ja jos on inspiroiko täysikuu sinua haaveilemaan ; )
Minulle kävi huono tuuri viimeyönä, en nähnyt kuun osittaista pimennystä. Tämän kesän hittituote vesisade, esti elämyksen. Sain kuitenkin paljon aikaan, maalasin taulua. Kirjoittaminen ja maalaaminen vaativat oman tilan ja ajan onnistuakseen ; )
pikaseen muutaman värssyn rustasin, kun kuuta kehuit.
kuu on mulle kaunis, miellyttävä eli jos joku on niin sanotusti in niin KUU ja kuutamo.
ei se mullen muuten mitään niin erikoista tee, ehkä "villiksi" joskus, mutta se on taas toinen juttu se ;)
syntykö eilen "rembrantti" vai ainoastaan luomisen tuskaa?
Kuutamo kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti ; )
Kuu hivuttautuu esiin,
työntyy pilviharson takaa
paljastaa keltaiset tähdet,
jotka iskevät silmää meille,
vilkuttavat hyvästiksi sumupilville,
ja hymyilevät kuunsillalle.
Sinä ja minä yhdessä.
Ei muita sieluja rannalla,
vain veden hiljaista solinaa.
Yön viiletessä, kiedot viltin hartioilleni,
painan pääni rintaasi vasten.
Saan hellän suudelman otsaani.
Näin se meni ; )
Se taysikuu.
Ajoin tanne kaupungin ulkopuolelle sita ihailemaan. Kun ei ole muuta valoa hairitsemassa, niin nakyy tosi hyvin. Jos siirran totuuden rajapyykkia vahan, niin voisin vannoa, etta naen Hiljaisuuden Meressa pari uimaria;-)
Parasta taysikuussa on kuitenkin se, etta se nostaa veden kasalle tuonne meren aavalle ja jattaa paljon rantaa kaveltavaksi. Sinne pitaa suunnistaa, kunhan aamu valkenee.
Asut ulkomailla, saanko olla utelias missä. Meri huuhtelee monen Euroopan maan rantoja. Matkustelen paljon ja vesi vetää minua puoleensa. Keväällä sain ihailla silminkantamattomia hiekkarantoja Hollannissa.
meresta. Olen pitanyt siita asti kun pikkupoikana ensimmaista kertaa sen nain. Ja tama Tyyni Valtameri on erityinen suosikkini.
Ehka siksi, etta nimi johtaa todella pahasti harhaan. Taalla Pohjois-Amerikan lansirannalla sita ei juuri tyynena nae.
Kauas olet matkannut. Tuntuu uskomattomalta, että nykyisin on mahdollista keskustella eri maailmankolkissa asuvien ihmisten kanssa ja vielä realiajassa. Pojallani on nettiystäviä ympäri maapallon. Itse käyn sähköpostilla kirjeenvaihtoa filippiinialaisen Marian kanssa johon tutustuin Hollannissa. Maailma on "pienentynyt" sitten pulloposti aikojen ; )
Eli taalla on nyt alku-ilta kun siella koti-Suomessa aamuvirkuimmat aloittavat paivaansa. Te siis siella olette jo uteliaina ja malttamattomina katsomassa mita uusi paiva tuo tullessaan, kun mina rauhallisena miehena vasta lopettelen edellista;-)
Tama verkkojen verkko on kylla pienentanyt maailmaa tuntuvasti. Ja se on ainakin meikalaisen kaknnalta hyva asia. Yhteydenpito Suomeen ja kavereihin ympari maailmaa on helpompaa kuin silloin pullopostin aikaan.
Kun luin siita kuunsillasta laiturin paassa, niin vahan tuli taas koti-ikava. Suomessa on paljon asioita, joita ei paase kokemaan taalla maailmalla reissatessa. Saunominen ranta-saunassa kuun paistaessa ikkunasta on yksi sellainen..
Suomi, sauna, viina ja terva sanoi vanha kansa jos ne ei auta se on kuolemaksi ; )
Olen seikkaillut maailmalla asunut useampaan otteeseen ulkomailla. Olen kokenut tuon ikävän tunteen. Kesä, juhannus, sauna, elokuun kuutamot, jouluaaton rauha, ruoat ja lumihiutaleet.
Kihlattuni on Hollantilainen ja asunut Suomessa noin kaksikymmentä vuotta ja ollut Suomi-fanilainen koko elämänsä. Jokainen myös hän kaipaa joskus juurilleen ja tapanamme on matkustaa Hollantiin joka kevät ja viivymme noin kuukauden pätkän kerrallaan. Tämä kesä on ollut Suomessa kylmä ja sateinen. Kaipuu auringon lämpöön on iskenyt meihin. Katselemme innolla matkatoimistojen esitteitä josko lähtisimme syyskuun lopulla jonnekin Kreikan suuntaa ; )
En ole koskaan visiteerannut Amerikan puolella. Saimme keväällä kutsun New Yorkiin ja matka on harkintamyssyn alla.
Kevaista Hollantia kelpaa kylla kierrella ja katsella. Meilla on muutama asiakas siella ja olen paassyt tuon kevaan nakemaan.
Jos haluatte nahda Ison Omenan, niin siella kayminen kannattaa ajoittaa myos kevaaseen tai alkusyksyyn. Kesa ja talvi tuossa viidakossa eivat ole parhaita aikoja.
Mikali lampo ja meri houkuttelee, niin sitten tama lansirannikko San Diegosta ylospain on kaytannossa yhta beachia.
Floridasta loytyy myos lampoa ja merta, mutta nyt sinne ei kannata menna. Tyokaveri soitteli sielta eilen ja kertoi naulailevansa levyja ikkunoihin, silla Fay on kuulemma iskemassa sinne tanaan.
No olihan meillakin maanjaristys pari viikkoa sitten, joten aina se kolikon kaantopuolikin loytyy...
Mukavan rauhaisaa jutella sinne toiselle puolen maapalloa. Mieleni tekisi aloittaa keskusteluketju lukemastani lehtiartikkelista, joka käsitteli miehen sisällä olevaa halua olla luolamies. Jospa sen toteutankin kun palsta rauhottuu.
Täällä vallitsee jonkin sortin sekava ADHD-tila, joten parempi olla nyt vain näin hiljaa hissukseen.
Mökillekään ei tee mieli kun pilvet roikkuu Nuasjärven yllä ja koivut pudottelevat lehtiään.
Onneksi ei ole tulossa maanjäristyksiä tai hurrikaaneja. Tuon tosiasian tiedostaminen antaa uskoa, että elää turvassa täällä korvessa. Uskoen pieneen mahdollisuuteen nauttia vielä aurinkoisista päivistä jos nyt ei vielä niin syyskuussa.
Mitä mahdat tarkoittaa erikoisella kielikuvallasi:
"Täällä vallitsee jonkin sortin sekava ADHD-tila"
AD/HD, eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, on kliininen diagnoosi.
AD/HD tarkoittaa, tarkkaavaisuushäiriötä, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen, joko pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriönä tai pääasiallisesti impulsiivisuuttena ja ylivilkkautena.
yhdistelmän merkityksen.
Sen korrelaatiota palstaan taas en tajua.
Kiitos, että vastasit!
Minulla oli tanaan nimittain vastustamaton halu hakea jostain nuija ja kalauttaa asiakasta. Se jo kertoo, etta meissa kaikissa asuu se alkuihminen;-)
Kuitenkin rauhan kannattajana vein hanet syomaan. Tosi huonoon ravintolaan;-)
Ethan muuten vain huijaa tuolla lehtien putoamisella? Nythan on vasta elokuu puolessa?
Toisaalta hyva tietaa, etta syyskuussa on muutama lammin viikko. Olehan tarkkana siina puolenkuun paikkeilla. Silloin intiaanikesa laskeutuu entiseen Seutulan tyosiirtolaan ja lahtee siita ylospain reipasta moottoritie nopeutta. Pysahtyy Pirkanmaalle, kay Jyvaskylaa lammittamassa ja jos turkulaiset ovat yhtaan tapojaan parantaneet, niin sitten sinnekin vahan kesan makua;-)
Tama oli muuten nyt minulle iltaa ja sinulle huomenta;-)
Jospas se hellesää jatkaisi Jyväskylästä ylöspäin aina Kainuun Merelle asti. Levittäisi säteensä ja luovuttaisi lämpömsä minunkin laiturille ; )
Tänään luin faktaa Korven Sanomista. Ei ne koivunlehdet täällä Korvesta siksi putoa, että olisi jo syksy vaan ne ovat saaneet niskoilleen Euroopasta levinneen Koivunkierrelehtitaudin.
Kannustuksesi innoittamana olin aikeissa laittaa sen luolamiesjutskani uudeksi aloitukseksi, mutta ikäväkseni huomasin, että kaupunkikoneeni ei suostukaan kääntämään korpikoneen tekstiä luettavaan muotoon. Kirjoitin nimittäin sen jutskani eräänä iltana mökkillä ja tallensin väärälle ohjelmalle, joka ei suostunut toimimaan kotikoneellani.
Oli ilo lukea tavastasi hoitaa hankalat asiakkaat, tallennan vihjeen ja käytän jos kohalleni sattuu vastaava tilanne ; )
Makoisia unia, älä näe painajaisia kuten minä viimeyönä. Joku aikoi päästää minusta ilmat pihalle rypälepommilla, mutta ne eivät räjähtäneet ; )