Heräsin kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin, vaikka olin asettanut pahvilaatikon pohjan ikkunaan jo tammikuussa. Valo tulvi pienistä, nuppineulan ohuista rei´istä. Jonkin sortin nukkumatti oli pilaillut mun kustannuksella ja rei´ittänyt koko pahvinpalasen. Katsoin paremmaksi kääntää kylkeä, koska valo kirveli herkkiä, unihiekkaisia silmiäni ja kärvisti verkkokalvoja. Vieressä ei ollut ketään. Ainoastaan ylimääräiset peitto ja tyyny. Tyynyliinaan oli jäänyt kuolavanoja edelliseltä yövieraalta.
Lakana oli kietoutunut jalkojeni ympärille, kuin se olisi halunnut vangita minut. Se oli kostea ja ahdistava. Niin ahdistava. Tuntui kuin tukehtuisin, jalat eivät päässeet hengittämään. Potkin lakanaa, ja kangas repesi hieman.
Olohuoneessa kaikki oli entisellään. Harmaat sohvat lojuivat kuumehorkkaisina nurkissa, kutsuivat minua kylmiin nahkasyliinsä. Kitarat nojailivat seiniin tarpeettomina. Mä en jaksanut enää miellyttää niitä. En sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Pienellä puupöydällä lojui useita nikotiinipurkkalevyjä. En mä koskaan niitä syönyt. Ne olivat vain heräteostoksia. Aivan kuten tyhjät cd - levyt ja bongorummutkin.
Kaadoin vettä kahvinkeittimeen, lisäsin kolme mitallista höystöjä ja istahdin liesituulettimen eteen odottamaan. Keittiön pöydällä seisoi tyhjiä olutpulloja. Ne olivat mun, tunnistin ne rumasti revityistä etiketeistä. " Sä olet puutteessa, kun sä niitä revit.", oli Karri aina sanonut. Mutta se oli vaan mun tapa merkata omani.
Äiti oli kantanut alakerrasta pari jätepussia. Se toivoi mun joskus siivoavan. Imurikin pölyttyi keittiön nurkassa, se oli vanha ja raihnainen, ja sen päällä oli kuivumassa nukkaiset tennissukat. Mä en uskaltanut käyttää koko imuria, pelkäsin sen ylikuumentuvat ja hajoavan.
Kahvinkeitin porisi, jutteli mulle omalla tavallaan.. Kaadoin liian laihaa kahvia oranssiin kuppiin ja sytytin tupakan.
"Yksi viesti saapunut", ajattelin ja repaisin puhelimen laturista.
"Numero 74. Aika huono.", luki Anssin lähettämässä viestissä. Anssi oli mun lapsuuden ystävä. Tapasin sen ensimmäisen kerran, kun se kyykki meidän pihakeinun laidalla ja keräsi kimalaisia tyhjään maustekurkkupurkkiin. Se unohti pistellä korkkiin happireiät, ja mä pääsin mukaan kimalaihautajaisiin. Anssilla oli likaiset kynnenaluset ja korvassa pieni, kultainen korvarengas. Me ystävystyttiin nopeasti. Opeteltiin käärimään liian löysiä sätkiä ja juotiin Anssin isältä pöllittyä, keskeneräistä sahtia, joka oli myös muurahaisten mieleen.
Anssi ei ollut vielä löytänyt itseään. Se innostui helposti uusista asioista, mutta aivot sillä sijaitsi jalkojen välissä. Vannoutunut sinkku se sanoi olevansa, mutta todellisuudessa tiesin sen haluavan jotain aivan muuta. Sitä se ei vain koskaan myöntänyt.
Ulkona oli kirkasta. Aurinko ei onneksi paistanut keittiön ikkunasta. Siitä näkyi vain pala pilvetöntä taivasta, maantiellä saastuttavat autot ja naapuritalon parveke. Parvekkeella seisoi nainen kylmissään, sinisessä aamutakissa ja punaisissa tohveleissa, maantien harmaa tukka naimatakussa. Sen rohtuneen väriset huulet pitelivät välissään pitkää, ohutta savuketta, jota se imi posket lommoilla. Se oli naapurin vanhapiika. Moilaseksi sitä sanottiin. Se tilasi nettikaupasta kauneuspillereitä ja puhallettavan alttarin, ja haaveili miehistä. Kun olin pieni, se tarjosi mulle kaakaota kukallisista kahvikupeista ja opetti punaamaan huulet paloauton väriseksi.
Vetelin viimeiset haikut tupakasta ja tumppasin sen lasiseen tuhkakuppiin. Sormeeni jäi tuhkaa.
Katselin itseäni makuuhuoneen peilistä. Vaalea, takkuinen tukka kehysti pyöreistä kasvoja. Silmät olivat sieluttomat, hiljaiset. Nostin lattialta risaiset farkut ja vedin ne jalkaani.
Lakana oli kietoutunut jalkojeni ympärille, kuin se olisi halunnut vangita minut. Se oli kostea ja ahdistava. Niin ahdistava. Tuntui kuin tukehtuisin, jalat eivät päässeet hengittämään. Potkin lakanaa, ja kangas repesi hieman.
Olohuoneessa kaikki oli entisellään. Harmaat sohvat lojuivat kuumehorkkaisina nurkissa, kutsuivat minua kylmiin nahkasyliinsä. Kitarat nojailivat seiniin tarpeettomina. Mä en jaksanut enää miellyttää niitä. En sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Pienellä puupöydällä lojui useita nikotiinipurkkalevyjä. En mä koskaan niitä syönyt. Ne olivat vain heräteostoksia. Aivan kuten tyhjät cd - levyt ja bongorummutkin.
Kaadoin vettä kahvinkeittimeen, lisäsin kolme mitallista höystöjä ja istahdin liesituulettimen eteen odottamaan. Keittiön pöydällä seisoi tyhjiä olutpulloja. Ne olivat mun, tunnistin ne rumasti revityistä etiketeistä. " Sä olet puutteessa, kun sä niitä revit.", oli Karri aina sanonut. Mutta se oli vaan mun tapa merkata omani.
Äiti oli kantanut alakerrasta pari jätepussia. Se toivoi mun joskus siivoavan. Imurikin pölyttyi keittiön nurkassa, se oli vanha ja raihnainen, ja sen päällä oli kuivumassa nukkaiset tennissukat. Mä en uskaltanut käyttää koko imuria, pelkäsin sen ylikuumentuvat ja hajoavan.
Kahvinkeitin porisi, jutteli mulle omalla tavallaan.. Kaadoin liian laihaa kahvia oranssiin kuppiin ja sytytin tupakan.
"Yksi viesti saapunut", ajattelin ja repaisin puhelimen laturista.
"Numero 74. Aika huono.", luki Anssin lähettämässä viestissä. Anssi oli mun lapsuuden ystävä. Tapasin sen ensimmäisen kerran, kun se kyykki meidän pihakeinun laidalla ja keräsi kimalaisia tyhjään maustekurkkupurkkiin. Se unohti pistellä korkkiin happireiät, ja mä pääsin mukaan kimalaihautajaisiin. Anssilla oli likaiset kynnenaluset ja korvassa pieni, kultainen korvarengas. Me ystävystyttiin nopeasti. Opeteltiin käärimään liian löysiä sätkiä ja juotiin Anssin isältä pöllittyä, keskeneräistä sahtia, joka oli myös muurahaisten mieleen.
Anssi ei ollut vielä löytänyt itseään. Se innostui helposti uusista asioista, mutta aivot sillä sijaitsi jalkojen välissä. Vannoutunut sinkku se sanoi olevansa, mutta todellisuudessa tiesin sen haluavan jotain aivan muuta. Sitä se ei vain koskaan myöntänyt.
Ulkona oli kirkasta. Aurinko ei onneksi paistanut keittiön ikkunasta. Siitä näkyi vain pala pilvetöntä taivasta, maantiellä saastuttavat autot ja naapuritalon parveke. Parvekkeella seisoi nainen kylmissään, sinisessä aamutakissa ja punaisissa tohveleissa, maantien harmaa tukka naimatakussa. Sen rohtuneen väriset huulet pitelivät välissään pitkää, ohutta savuketta, jota se imi posket lommoilla. Se oli naapurin vanhapiika. Moilaseksi sitä sanottiin. Se tilasi nettikaupasta kauneuspillereitä ja puhallettavan alttarin, ja haaveili miehistä. Kun olin pieni, se tarjosi mulle kaakaota kukallisista kahvikupeista ja opetti punaamaan huulet paloauton väriseksi.
Vetelin viimeiset haikut tupakasta ja tumppasin sen lasiseen tuhkakuppiin. Sormeeni jäi tuhkaa.
Katselin itseäni makuuhuoneen peilistä. Vaalea, takkuinen tukka kehysti pyöreistä kasvoja. Silmät olivat sieluttomat, hiljaiset. Nostin lattialta risaiset farkut ja vedin ne jalkaani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.