Kertokaa millaista oli ensimmäinen ihastuminen sillä mää ite olen kauhea romantikko:).ja ois mukava kuulla kaikkia tarinoita.minun ihteni eka ihastuminen oli oli ylä-asteella.silloin samalla älysin mikä oon miehiäin.se alkoi siitä kun hän pyys mua pariksi liikuntatunnilla ja se ihana katse kun hän katsoi minuun niin siitä se ihastuminen alko.voi että se joka kerta syömeen sattu kun en voinut ottaa häntä syleilyyni.suurin piirtein kolme vuotta tätä kesti.sitten loppuaikana vasta hän rupesi jotain merkkejä osottaa mutta se oli jo myöhästä.kerran se painautu vahingossa iha lähelle mua ja meinattiin samaan aikaan ottaa samasta haarukasta kiinni.siihen lämpimän rinnan päälle ois voinu jäähä ainiaaksi.ihanin muisto mulla on kun me ruokalassa jäätiin silmlstäämme kiinni.jospa joskus löytää sen unelmien prinssin joka valkealla ratsullaan kurvaa pihaan ja tiukasti sylissään kantaa rakkauteen.:)
ihastuminen
runonlaalajja
101425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihastuin työtoveriini, joka on naimisissa ja hänellä on lapsia.
Hän on erittäin hyvännäköinen. Hänellä on timmi kroppa... Pukuhuoneessa näin hänet lähes paljaana...Ahh!
Kerran hän sanoi minua rakkaksi, koska kai aistii tunteeni.
Toistaiseksi olen pystynyt pitämään tunteeni sisälläni ja aikomukseni on pitää asia vain omanani. Koska hän on naimisissa ja varattu; jätän hänet rauhaan.
voi miten ihastuttava tarina.mun ite oli hirmu vaikee päästää siit mun ihastuksest irti ja en kai koskaan unohda häntä.jooten voimia sulle :)
Itselläni oli myös yläasteella joku kymmenen vuotta sitten. En koskaan saanut varmuutta siitä oliko tunne molemminpuoleinen enkä koskaan nähnyt tyyppiä yläasteaikojen jälkeen. Kaveri on kuitenkin yhä mielessäni.
Homoseksuaalisessa ihastumisessa on aina se ikävä puoli että jos kohde ei ole avoimesti homo tai oma gaydar on epäluotettava voi omien tunteiden paljastaminen johtaa kusiseen tilanteeseen. Siksi varmasti on monia jotka eivät koskaan uskalla paljastaa asian laitaa ihastukselleen ja kärsivät tämän vuoksi vuosia ja vuosia.
olet aivan oikeassa
tuntematon tunteitten myllerrys...se ensimmäinen mahanpohjassa tuntunut vihlaisu kun näin kaupungista lomalle tulleen ikäiseni pojan kulkevan ohitseni, musta nahkatakki ja farkut jalassa, vaalea tukka hulmuten kulki kavereittensa kanssa, minä katkeran suloisessa kateudessa ja tunnekuohussa katselin vain perään. Tiesin missä hän asuu ja asetuin sen kesän aikana joka päivä hänen mahdollisten teittiensä varteen vaikka vain nähdäkseni hänet. Muut kaverini unohtuivat sen kesän ajaksi, elin vain hänestä unelmoiden. Se kesä opeeti minulle sen, että vain poikia, tietysti nyt myöhemmin miehiä, pystyn rakastamaan, he herättävät seksuaalisen haluamisen. Tuo kesän herättämä tunneryöppy sai myös aikaan sen, en uskalla/halua sitoutua, koska mustasukkaisuus jäi kytemään sisimpääni, siis jos ihastuisin syvästi toiseen, miksi ei muutkin ihastuisi enkä voisi olla koskaan varma "omastani" sellaisen menettäminen olisi liian kovaa ja rankkaa. Menetin siis ensimmäisen ihastukseni oppiakseni olematta enää syvästi ihastumasta. Elän nyt kumminkin onnellista homon elämää yksin mutta en yksinäisenä, kiintymättä kehenkään kaveriin liikaa, tuntematta mustasukkaisuutta jos näen heitä myöhemmin toisten kanssa. Jaettu ilo ja nautinto on kaikille parasta. ps. tämä nuoruuden ihastuminen tapahtui kun olin kahdeksan ikäinen enkä tiennyt seksuaalisuudesta/seksistä/homoudesta vielä mitään
Viimeinkin kunnon asiaa ja kertomuksia. Alkaa kukaan pilatko tata palstaa sarcasmilla!
juuri näin! On hienoo et aina välillä palstalle tulee oikeesti järkeviä kommentteja, kyllä tässä on ihan tarpeeksi luettu noita roskaposteja.
Käypä tsekkaamassa tämän keskustelupalstan yks juttu jonka otsikko on IHAN SAIRAAN siisti...
Löytyy tällä hetkellä sivulta 4 vissiin, oli kaunis tarina ja tempasi mukaansa, ja viisaita kommentteja 99%..
Tosin en oikein tiedä, tykkäänkö tytöistä, pojista vai kummistakin, mutta olenkin vasta lukion ekalla, joten se on varmaan ihan normaalia. Olen vain kerran elämässäni ihastunut poikaan, eli tällä hetkellä. Muutin vuodeksi pois kotoani ja vaihdoin koulua. Tapasin uskomattomalta näyttävän pojan. Hänellä on kirkkaat siniset silmät, pitkät vaaleat hiukset ja ihanat, viattomat kasvot, joita on ihana tuijottaa. Pelasin hänen kanssaan sählyä ja en voinut keskittyä peliin, kun tuijotin vain häntä koko aja. Sellaista se oli melkein koko 9. luokan ajan, mutta muutin nyt kesällä pois hänen luotaan, enkä saa häntä millään päästäni. Onneksi välimatka ei ole kovin pitkä, joten voin käydä katsomassa häntä.
Ensimmäisen kerran ihastuin yläasteella erääseen rinnakkaisluokkalaiseen, jonka pari olin kotitaloudessa. Silloin suorastaan pelkäsin sen huomaavan, mutta eipä tullut pojalle varmaan ensimmäisenä mieleen. :D Nykyisin se seurustelee hyvän kaverini kanssa (joka siis on tyttö)ja näen sitä suht usein. Yhtä hyvännäköinen se on edelleen. Olen jopa kännissä kertonut, mitä tunsin yläasteella, se vaan nauroi.
Nyt olen kuolettavan rakastunut yhteen kaveriini. Tutustuin siihen lukioaikoina kotibileissä, enkä ole sen jälkeen päässyt tunteesta eroon. Tiesin jo silloin sen olevan bi, ei varmasti jätä sitä kellekään epäselväksi, mutten uskaltanut tehdä minkäänlaista aloitetta. Myöhemmin meillä on ollutkin jotain, mutta vain "jotain" ei riitä.
Sillä on tyttöystävä, elävät ns. vapaassa suhteessa, tosin nyt tää poika oli aikeissa kosia kun lähtivät lomalle. :(
Se on vain niin täydellisen näköinen. Sillä hauskimmat jutut. Se on asunut suurimman osan elämäänsä ulkomailla ja puhuu siksi kivasti suomea, ääntää ihan hyvin, mutta kehittää omia sanoja kun ei muista vastinetta. Eniten rakastan sen äärettömän luovaa persoonaa ja itseluottamusta tehdä ihan mitä vain. Itse olen aina niin ujo ja epävarma, mutta sen seurassa vaan uskaltaa olla oma itsensä...voisin kirjoittaa siitä vaikka kirjan :D.
Eipä mulla mitään mahiksia ole, ei se halua seurustella kenenkään miehen kanssa. :,(.
Täytyy tähän sanoa, että vaikka minulla oli eka homosuhde seitsemän vanhana, niin olen ihastunut ensimäisetä kertaa vasta yläasteen ekalla. Olin saman pojan kanssa samalla luokalla melkein koko ala-asteen, mutta se oli silloin vaan joku tyyppi, joka oli mulle ihan mukava, kun muut vaan pilkkas. Sitten kun alko seiska, niin me oltiin edelleen samoilla liikunta tunneilla ja silloin mä huomasin, että mä tykkään siitä. Sen ärsyttävästä luonteesta,joka saa mut melkein hulluks, kivasta naurusta, siitä, miten se pyyhki paidallaan hikisiä kasvojaan samalla, kun sen vaalea lihaksikas keho näky.
Kutsukaa vaan romantikoks ja taivaanrannanmaalariks, mutta mä vaan tykkään siitä. Joka kertta kun se puhuu mulle, niin en tiä enää, mitä mun pitäs tehä. Mä vaan sönkkään jotain omaa, ja toivon, että se ei pidä mua idiottina. Aivan niin, näen sitä vieläkin, mutta tää on luojan kiitos menossa ohi. Joskus leiki ajatuksella, että mitä olis tapahtunut/ mitä tapahtuis, jos mä kertosin sille, mitä tunnen.