Sunnuntaita

Sunnuntaita kaikille.
Luin vähän noita kirjoituksia ja kaikkea on tapahtunut.
Vai lähtee kolmikko Mombasaan Ira, Jatta ja Kukkuluuruu.
No mites Ira ja Prinsessa voi. Joko koulu on alkanut.
On sinulla Ira mukava kun on sellainen kiltti kiva prinsessa siellä ilona.
Jokos sinä asut siellä Joensuussa. Se on hyvin kaunis kaupunki.
Kertoilehan kuulumisiasi.
Muistan sinua ja prinsessa rukouksissani ja monia muita tällä palstalla.
Entä miten tämä päivä on muilla lähtenyt.
Minä menen nyt nukkumaan.
672658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

luonasi tarpeeksi pitkään.Rukouksissani olet sinäkin päivittäin,ja moni muu tältä palstalta.Olen kiitollinen Korkeimmalle tuosta herkästä,kiltistä taiteilija tytöstä,tietty myös aikuisista lapsistani,ystävistäni,tuttavistani,ja paljosta muust,kun uuteen kotiin vielä pääsisi muuttamaan,vaan toivottavasti ei vielä taivaankotiin.Lähde meidän mukaan Mombasaan,mahtuu sinne muitakin reissulaisia.

Äänestä
  • Kyllä Nukku-Matti viihtyi hyvin ja tein pitkän reissun Höyhensaarille.
    Rukoilen sinunkin puolesta joka päivä.
    Vai on tyttösi taiteilija.
    En ole käynytkään Mombasassa joten olisihan se elämys.

    Äänestä

sinulla olkoon kiva ja antoisa päivä edessä,täällä satoi eilen koko illen 14mm ja netti meni poikki koko illaksi ja nyt sataa tihuuttaa,vaankohta paistaa kun sinne mompasaan lennetään ja tullessa honolulussa poiketaan ananas puotissa(;)

Äänestä
  • tääläkin on harmaata ja pientä tihkuu taitaa ainkin välillä tulla. Kun meette sinne mompasaan ni ottakaa varulta tietsikka mukaa että saatte kuulumisia kirjotella ja vaikka kuvia lähetellä tänne kylmään pohjoseen. :) Vaik voiha se olla ettei ainakaa alussa paljoo kerkee kuulumisia kirjotella.. Onkohan miu kissa miulle allerkine kun aivastelee tossa vieressä? :))

    Äänestä

  • aamun-virkku kirjoitti:

    tääläkin on harmaata ja pientä tihkuu taitaa ainkin välillä tulla. Kun meette sinne mompasaan ni ottakaa varulta tietsikka mukaa että saatte kuulumisia kirjotella ja vaikka kuvia lähetellä tänne kylmään pohjoseen. :) Vaik voiha se olla ettei ainakaa alussa paljoo kerkee kuulumisia kirjotella.. Onkohan miu kissa miulle allerkine kun aivastelee tossa vieressä? :))

    völjyyn koneeseen mahtuu vielä ja kissalle nuhalääke mukaan ja katti reppuun ja mukkaan vaan,minäkin taijan ottaa tuon koiranroikaleen mukaan niin ei ole enää senkään takia palata pakko(;)

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    völjyyn koneeseen mahtuu vielä ja kissalle nuhalääke mukaan ja katti reppuun ja mukkaan vaan,minäkin taijan ottaa tuon koiranroikaleen mukaan niin ei ole enää senkään takia palata pakko(;)

    Vanhempi kissa onkin tottunu olee repussa. Kerran oli silleen pyöränkyydissä. Oli aika metkanäky.. Mut mie taidan pysyy tääl kylmemmässä ilmassa. En kestä helletä paljoo. Joskus suomenki helteet on liikaa.. No ehkä se olis helpompaa merenäärellä? :) Tiijä vaik jos lähtisn ni mite hyvät kaverit meidä ötököistö tulis ;))

    Äänestä

  • Vai Honolulussa meinaatte poiketa. Se olisi jännä reissu vaikka purjeveneellä.
    On se vesi siinnä välissä pikkuisen Pielistä suurempi.

    Äänestä

  • aamun-virkku kirjoitti:

    tääläkin on harmaata ja pientä tihkuu taitaa ainkin välillä tulla. Kun meette sinne mompasaan ni ottakaa varulta tietsikka mukaa että saatte kuulumisia kirjotella ja vaikka kuvia lähetellä tänne kylmään pohjoseen. :) Vaik voiha se olla ettei ainakaa alussa paljoo kerkee kuulumisia kirjotella.. Onkohan miu kissa miulle allerkine kun aivastelee tossa vieressä? :))

    Älä vain puhu kissan kuullen että se on sinulle allerginen. Muuten käy niin että heittää sinut ulos sieltä ;;)))

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Älä vain puhu kissan kuullen että se on sinulle allerginen. Muuten käy niin että heittää sinut ulos sieltä ;;)))

    En kerrosille allekiastani. Ja kun tännekkin kirjotin ni varmistin ettei se nää mitä kirjotan ;) Kyllä helpotti kun sai pienet päikkärit otettuu ja ruokaaki sain alas menemää sillee etti ainaka vielä oo pahaolo :) Jätin yhen mahalääkken pois ja kokeilen johtu se siitä? Meillä ei niist muikkujen paistost kyl tulis mitää, mistä toises ketjus kirjotteleevat. Seitäkin kun joskus teen ni eriksee kateille tehtävä et itellekki saa sitä.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Vai Honolulussa meinaatte poiketa. Se olisi jännä reissu vaikka purjeveneellä.
    On se vesi siinnä välissä pikkuisen Pielistä suurempi.

    onkin tässä viritelty virtuaalimatkoja,muutenhan voisi livenäkin matkustaa mutta kun noi sytohoidot pitää kotimaassa.Mulla kyllä aitassa on jamaha 5 hevosta ja puatti pihassa hiukan riskaapelia sillä tai sun purjeella lähteä reissuun,tosin kiintoisa idea kylläkin hehheh.Kuinkas sinun vointi on onko leikkuushaava jo arpeutunut kaikkineen niin että uskaltaa normaalehin askareisiin ryhtyä?

    lähtee jonnekkin es pikkusen reissuun pitemmänaikaa, mutta selkä on sen estäny ensin, sitten kipeyty häntäluu enemmän ja nyt täämä ökkömönkiäinen vai mikä lie nyt onkaan ;( Narisninki ku en pääse kun sairaalalle tai terveyskeskukseen, mut nyt en kyl narise enää kun käyn ne 5 viikkoo ramppautumassa kuopoissa. Siin on pikkuseksaikaa reissuumista tarpeeks miulle. Mutta jos mielikuvitus jaksas pelittää ni vois virtuaalisti vaik poiketa jossai :)) Tänää heräsinki normaalii aikaa keittämää kahvin ja ottamaa lääkkeet (klo.4)

    Äänestä

musta viime yönä ja uamullakkii vielä,mut sit kävin metässä ja rupesin sieltä tulttuu ruuan laittoon.Hävis masennukset,kun ystävät tuli syömmään.Sain kerttoo kaikki huolet ja murhheet heille-ensin itkettiin,sittä naurettiin ja jopa laulettiin.Kyllä se elämä tuas kirkasttuu-ei pitäs piästtee kaikenmualiman juttuja piähäsä.

Äänestä
  • mikä siun mieltä painaa,kun en tiedä sinun sairaudesta juuri mitään,kerro jos haluat tai ole kertomata,olet aina ollu niin iloinen ja elämänmyönteinen näissä jutuissasi minkä lyhyen ajan olen sinua lukenut ja tuonut iloa minulle ainakin,itse menen saikulle maanantaina eli huomenna toiseen tipuhoitoon ja sytojen syönti taas pari viikkoa ja viikon huili ja sama sen jälkeen alkaa.

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    mikä siun mieltä painaa,kun en tiedä sinun sairaudesta juuri mitään,kerro jos haluat tai ole kertomata,olet aina ollu niin iloinen ja elämänmyönteinen näissä jutuissasi minkä lyhyen ajan olen sinua lukenut ja tuonut iloa minulle ainakin,itse menen saikulle maanantaina eli huomenna toiseen tipuhoitoon ja sytojen syönti taas pari viikkoa ja viikon huili ja sama sen jälkeen alkaa.

    mökin muijja-mäne onnella!

    Taidat syödä Xelodaa? Tsemppiä vaan -onpahan sitten yks hoita taas vähemmän.

    Äänestä

mennä kiertelemän maailmaa kenia ja havaiji,mistä teillä raha riittää maksaako syöpäyhdistys ne vai tekö sen pankin siellä hesassa ryöstitte ja nyt menette karkuun mombasaan ja havaijille.kyllä ootte outoo sakkii.vankilaan joutasitte.kuka tuota akkalaumaa oikein villitsee tuollaisiin sinä vai raspis ja sitte matkustelette ja elätte nijen rahoilla.hävetkää aikuiset miehet.

Äänestä
  • matkarahat harkinnanvaraisena,jottei masennus iske pahemmin,hih.

    Äänestä

  • ja sotket vielä Raspiksen ja Elisaman tähän-eihän hyö oo minnekkää lähössä!?Ihan omilla rahoillamu männään-ei varmasti siulta rahhoo lainaks pyyvvetä!Lähe mukkaan,niin kiukkus haihttuu.Kato,tämmöset keski-ikäset akat on jo sen verran kerinnä elämässään töitä tehä,jotta jottaa on sukanvartteen siästynä ja niiku Ira¤ sano,eikös tuo sossu maksane loput!

    Äänestä

  • Mitä siinä kiljut ja mesoot. Minutkii ne lupas elättää ja ja sulle kustantaa matkan houruulaan. Noil muijilla on hyvä tuo sydän näkyy kun sinäki pääset hoitoon ihan ilimatteks

    Äänestä

  • meillä tanttamartoilla ihan perustapa maksattaa matkat muilla tykkänään,minäkin sossusta sain 5tonniin ihanvaan virkistykseksi jotta pääsisin tuota syöpee karkuun etes ajatuksissa, kyselihän se saldoja mutta sanoin että ovat niin tuottavissa salkuissa ettei niihen parane tässä vaiheessa puuttua ja autostani kititi vähänaikaa,mulla kun sattuu olemaan tuo LandRooveri kaikilla herkuilla 08 vm,sanoin että sen jos myymään pakotatte niin on sama asia kuin kuristaisitte minut,vetosin tunnepuolee ja pari tippaa silmäkulmaan(sipulia oli piilottu nästyykkiin)että tälleen me tantat näitä matkoja tehhään,seuraavaksi meinasin ehdottaa reissua Kalliovuorille kun sielläkään en pariin vuoteen käyny ole.Joo nuo miehet palstalta otetaan mukkaan,ihen sen vuoksi kun kunnon porukkaa tarvitaan taustalle nauramaan.

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    meillä tanttamartoilla ihan perustapa maksattaa matkat muilla tykkänään,minäkin sossusta sain 5tonniin ihanvaan virkistykseksi jotta pääsisin tuota syöpee karkuun etes ajatuksissa, kyselihän se saldoja mutta sanoin että ovat niin tuottavissa salkuissa ettei niihen parane tässä vaiheessa puuttua ja autostani kititi vähänaikaa,mulla kun sattuu olemaan tuo LandRooveri kaikilla herkuilla 08 vm,sanoin että sen jos myymään pakotatte niin on sama asia kuin kuristaisitte minut,vetosin tunnepuolee ja pari tippaa silmäkulmaan(sipulia oli piilottu nästyykkiin)että tälleen me tantat näitä matkoja tehhään,seuraavaksi meinasin ehdottaa reissua Kalliovuorille kun sielläkään en pariin vuoteen käyny ole.Joo nuo miehet palstalta otetaan mukkaan,ihen sen vuoksi kun kunnon porukkaa tarvitaan taustalle nauramaan.

    jotta olet senverran surkea tapaus,jotta tietty me matkasi maksamme,ja käyttörahaa saat rajattoman luottokortin,voit frendeillesikin ostaa kaikkea josta ilahtuvat,sairaita kun ovat,niin täytyyhän se jollain mieltä piristää.Tiedä vaikka työelämään palaisivat takaisin kunhan ovat virkistäytyneet?Tai löytäisivät rikkaan puolisn,niin ei enää toim.tulotukea tarvitsisi hakea.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    panit paremmaksi,mie rassukka en älynny tuota rajatonta korttia pyytääkkään,puhumattakaan tästä ystävien virkistämisistä,mutta näipäs muija osaakin Vaatia korttia ynm,kun seuraavan kerran Sossuun menen nöyränä(röyhkeänä) sipulinästyykki taskussa itkeskelemään ja koirakin tarviisi sisäfilettä tai ainakin kuhanfilettä,nyt kun saa vaan riisinsekaan jotakin broilelia tai maksaa tai sikalihaa,siis näitä hupasiaeväitä,ilmankos koiralla on jopa hieman hilseilyä,elikkä sossun homma on myös rahoittaa koirani ruokinta runsaasti,koska koirani on terapeuttinen henkilö minun paranemiseni kannalta ;)

    Äänestä

  • Tottakai näinhän me on aina tehty.
    Haluatko tulla rahoittajarinkiin.
    Ei sitä pankkikeikkaa saisi täällä paljastaa.

    Äänestä

  • Tampereen mies kirjoitti:

    Mitä siinä kiljut ja mesoot. Minutkii ne lupas elättää ja ja sulle kustantaa matkan houruulaan. Noil muijilla on hyvä tuo sydän näkyy kun sinäki pääset hoitoon ihan ilimatteks

    Olet sinä todella värikäs persoona, sanon sen taas kerran;;))

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Tottakai näinhän me on aina tehty.
    Haluatko tulla rahoittajarinkiin.
    Ei sitä pankkikeikkaa saisi täällä paljastaa.

    pian saisimme rahaa,mutta jos joutuisimme kiinni,saisimme valtiolta ilmaisen asunnon ja ruoan moneksi vuodeksi,vierailijoita saisi joskus käydä?

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Olet sinä todella värikäs persoona, sanon sen taas kerran;;))

    itsekkin sen että kyllä tuo Tampereen mies on tosi ystävällinen ja kohtelias,huomaa heti avauksesta että on erittäin sosiaalinen ja asiallinen,etenkin naisia kohtaan,noita pitäsi saada joukkoomme lisää,mekun ollaan tälläsiä maantolloja ja tökeröitä vuorovaikutuksiltaan,vai olethan samaa mieltä kanssani ???

    Tuota noin, eikös hän tuossa vastaa sille häirikölle joka ilkeilee.
    Häirikköhän voi olla yhtä hyvin mies kuin nainen.
    Vai tarkoitatko jotain muita kirjoituksia.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Tuota noin, eikös hän tuossa vastaa sille häirikölle joka ilkeilee.
    Häirikköhän voi olla yhtä hyvin mies kuin nainen.
    Vai tarkoitatko jotain muita kirjoituksia.

    rivit itse,oletin kuovinkaulan vinoilulla TP,miehen vinoilevan kägelle,mutta olinkin hätänen ja ja sekosin viivoissa,mutta tää tp mies tökki naisia jossain ketjussa en enää muista
    missä.Samapa tuolle pikkujuttuja lieneevät tälläset erheet.

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    rivit itse,oletin kuovinkaulan vinoilulla TP,miehen vinoilevan kägelle,mutta olinkin hätänen ja ja sekosin viivoissa,mutta tää tp mies tökki naisia jossain ketjussa en enää muista
    missä.Samapa tuolle pikkujuttuja lieneevät tälläset erheet.

    tekstit on aika ronskeja väliin itse kullekin, mutta minusta kuitenkin huumorilla heitettyjä.Tai ainakin otaksuisin niin. Karski mies sanan varsinaisessa merkityksessä, sanoo asiat suoraan ja hempeilemättä tai kursailematta :-)). Toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa.

    Äänestä

  • Tampereen mies kirjoitti:

    Mitä siinä kiljut ja mesoot. Minutkii ne lupas elättää ja ja sulle kustantaa matkan houruulaan. Noil muijilla on hyvä tuo sydän näkyy kun sinäki pääset hoitoon ihan ilimatteks

    Ittelleni nii ei kukkaan voi taas siitä suivaantuu. Haluan pyyttää anteeksi jos joku tuntee minun loukanee mut en kyllä noita häyilijöitä ymmärrrä. Kun on tullu vastattua niille samala mitalla nii nyt on melkei kaikki minuu vastaan ja näkee pahana. En minä syöpäsille haluu turpaani aukoo en mielhille en naisille. tulkaa joskus mun mukaan Pirkanmaan hoitokottiin niin ymmärätte vähä jotain miks en siejä syöpäsille suunsoittoo. En näköjää täytä enkä osaa oikeeta sivistysnyttä puhetta niin anteeksi ja se on sitte sluut sano svenssoni. Niinku sanoi niin olen vaan työläinen ja sivistys jäi vähä heikoksi kun kouluki tuli käytyy vähä eri tahtiin kun toiset. Olin hölmö kun kirjotin yhtään mitään tänne. Vaikka en ole viisas niin ymmärrän siltiasioita.

    monet makkeet naurut oon naurana siun juttuloillas!Siun laissii immeissii ei oo millonkkaa liikkoo-pysy vain palstalla,niin hupsuttaan.Ei nuista niuhottajista tarvihe välittee,eikä niitä tiällä monta oo-pittää vain ajatella,jotta se on ihan sama,huastoko niillä piä,taikka toinen-tulos on ainnaa sama.Ja siehän lupasit sinne Mombassaannii lähttee,niin pysyttele vain meijjän völökissä,niin katellaan mualimmoo:D

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    nyt teki väki pahan virheen kun karkotti sellasen joka ei ole aivan heidän tasollaan.tämä taitaakin olla vain valioväen palsta.hyvin surullista jos täälläkin aletaan sen mukaan ihmisiä valikoida

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    nyt teki väki pahan virheen kun karkotti sellasen joka ei ole aivan heidän tasollaan.tämä taitaakin olla vain valioväen palsta.hyvin surullista jos täälläkin aletaan sen mukaan ihmisiä valikoida

    ketään poisajaisi,me ihmiset olemme erilaisia,erilaisine mielipiteinemme,silloin tietty mikäli ainoastaan haluaisi loukata muita kirjoittajia.Ymmärrän.jotta mieli on herkempi sairaana,kun kunnossa ollessa,ja väärinkäsityksiäkin voi tulla.ns tulkintavirheitä puolin ja toisin.

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    nyt teki väki pahan virheen kun karkotti sellasen joka ei ole aivan heidän tasollaan.tämä taitaakin olla vain valioväen palsta.hyvin surullista jos täälläkin aletaan sen mukaan ihmisiä valikoida

    Luuletko, että tuo nikki on aidosti tuollainen, mitä antaa ymmärtää?! Sehän on pelleilyä pahimmasta päästä,,,tavallisten työläisihmisten kustannuksella!

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    nyt teki väki pahan virheen kun karkotti sellasen joka ei ole aivan heidän tasollaan.tämä taitaakin olla vain valioväen palsta.hyvin surullista jos täälläkin aletaan sen mukaan ihmisiä valikoida

    Parasta A-luokkaa oli ja on :-).

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    monet makkeet naurut oon naurana siun juttuloillas!Siun laissii immeissii ei oo millonkkaa liikkoo-pysy vain palstalla,niin hupsuttaan.Ei nuista niuhottajista tarvihe välittee,eikä niitä tiällä monta oo-pittää vain ajatella,jotta se on ihan sama,huastoko niillä piä,taikka toinen-tulos on ainnaa sama.Ja siehän lupasit sinne Mombassaannii lähttee,niin pysyttele vain meijjän völökissä,niin katellaan mualimmoo:D

    käjellä kaa huasttoo ussein se toine piä :D

    Äänestä

  • käkiki,,, kirjoitti:

    käjellä kaa huasttoo ussein se toine piä :D

    ilmaista aina niin kuin asia on.Suurinosa jo osaa arvata mitä tarkoitan,kirjoittelen silti.Nimimerkkinikin halusin heti vaithtaa kun kuulin mitä se on suomeksi IRA;han on terroristijärjestö,mutta ira tarkoittaa vihaa,enkä nyt ihan suoiolla vihaa nimimerkikseni valitsisi,mutta eipä hätiä mitiä onhan ystävällämme LoistavallaPolullakin terroristijärjestön nimi,joten kai sellaisia olemme,vai mitäL.Polku?

    että ystäväpiiriin kuuluisi sekä Irish Revolution Army että Sendero Luminoso. Tällä tuttavapiirillä olen takuulla Supon tarkkailulistalla :-))))

    Äänestä

  • Raspikurkku kirjoitti:

    että ystäväpiiriin kuuluisi sekä Irish Revolution Army että Sendero Luminoso. Tällä tuttavapiirillä olen takuulla Supon tarkkailulistalla :-))))

    aina kun lähden uulos san lauman autoja,pyöräilijöitä,ja juoksijoita perääni,ja aina he tulevat samaan suuntaan,käännyinpä vvasemalle,tai oikealle.

    Äänestä

  • Raspikurkku kirjoitti:

    että ystäväpiiriin kuuluisi sekä Irish Revolution Army että Sendero Luminoso. Tällä tuttavapiirillä olen takuulla Supon tarkkailulistalla :-))))

    emme halua,jotta takiamme joudut vaikeuksiin,ja SUPON tarkkailuun.Älä kerro jotta aiomme tehdä attentaatin tunnettuun rakennukseen musiikkitalon viereen,sano ettet tiennyt asiasta mitään.Leikkinä pidit meidän löpinöitä,ja ajan tullessapitkävetiseksi jännitystä elämäämme haimme.
    Sano myöskinettemme oikeasti ole vaarallisia edes hyttysille,niidenkin annamme rauhassa imeä verta,jotta saavat mahat täyteen kerrankin,miksi sitä luontokappalettä tappaiai,viatonta.

    Äänestä

  • käkiki,,, kirjoitti:

    käjellä kaa huasttoo ussein se toine piä :D

    vain toinen piä-tää krooninen ripuli pittää huolen siitä,jotta ne torvella soittelut on pitänä jättee pois:D

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    rivit itse,oletin kuovinkaulan vinoilulla TP,miehen vinoilevan kägelle,mutta olinkin hätänen ja ja sekosin viivoissa,mutta tää tp mies tökki naisia jossain ketjussa en enää muista
    missä.Samapa tuolle pikkujuttuja lieneevät tälläset erheet.

    siitä naisten tökkijästä ole nyt onnellinen kun on taas naisvalta. vaan kaksi teidän kädestä syövää miestä on jäljellä elisama ja raspis.etteköhän nekin saa ulos kun oikei yritätte.kivat sulle ja muille suloisille siskoille.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    pian saisimme rahaa,mutta jos joutuisimme kiinni,saisimme valtiolta ilmaisen asunnon ja ruoan moneksi vuodeksi,vierailijoita saisi joskus käydä?

    En tiedä mutta kerro.
    Ei taida olla Lotto eikä Keno.

    Äänestä

paranee - ehdottomasti kannattaa lukea
Vertaistukea parhaimmillaan...:-))))

Äänestä
  • päästiin toisiamma tukemaan taas :-)

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    päästiin toisiamma tukemaan taas :-)

    tukea - tämähän on syöpäläisten tukipalsta?
    Tue sinä sairaita kun olet itse terve ja voimissasi -
    Tyhjää vain jauhat täällä viikosta toiseen.

    Äänestä

  • sinäkin ??? kirjoitti:

    tukea - tämähän on syöpäläisten tukipalsta?
    Tue sinä sairaita kun olet itse terve ja voimissasi -
    Tyhjää vain jauhat täällä viikosta toiseen.

    "kun olet itse terve ja voimissasi - "

    Sinähän se minun terveyteni ja voimani tiedät, oletko kenties selvännäkijä?

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    "kun olet itse terve ja voimissasi - "

    Sinähän se minun terveyteni ja voimani tiedät, oletko kenties selvännäkijä?

    Riittää,ku lukee kirjoituksesi:-)))))

    Äänestä

  • olla selvännäkijä kirjoitti:

    Riittää,ku lukee kirjoituksesi:-)))))

    Kerrohan, tämähän meni milenkiintoiseksi;-)

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    päästiin toisiamma tukemaan taas :-)

    Ent. voimaposti, kysyit tuolla ylempänä miksi olen tällä pastalla. Minä sairastan syöpää mutta miksi sinä olet. Oletko auttamassa meitä sairaita?

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    Kerrohan, tämähän meni milenkiintoiseksi;-)

    kerroitkin sen jo, terve ja voimissani, heh.

    Äänestä

  • syöpää kirjoitti:

    Ent. voimaposti, kysyit tuolla ylempänä miksi olen tällä pastalla. Minä sairastan syöpää mutta miksi sinä olet. Oletko auttamassa meitä sairaita?

    ... koska ylenkatsot muita.

    Äänestä

  • olla selvännäkijä kirjoitti:

    Riittää,ku lukee kirjoituksesi:-)))))

    SELVÄNÄKIJÄ-ei SELVÄNNÄKIJÄ:)

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    SELVÄNÄKIJÄ-ei SELVÄNNÄKIJÄ:)

    Kägö opettaa oikeinkirjoitusta. Mahtavaa!

    Äänestä

  • Karjalankägönen kirjoitti:

    SELVÄNÄKIJÄ-ei SELVÄNNÄKIJÄ:)

    Se on muuten selvännäkijä. Tokihan näkijä voi olla myös selvä.

    Äänestä

  • hoijaa kirjoitti:

    Kägö opettaa oikeinkirjoitusta. Mahtavaa!

    siihenhän mie oon koulutuksennii suana!Vai luuletko,jotta tää murtteella kirjuttaminen on äijjinmaijjosta imetty---ei kuule,kyllä tääkkii vuattii oman koulusa,mut sanottaanko nyt vain näin,jotta perästä kuulluu...!Outkos muuten millonkkaa lukena Aku-Ankkoo Savon-murtteelle kiännettynä?No,etpä tietenkkää-oishan tuo pitänä arvata--kato siulla on sivistyksessä aukko tässä Suomalaisten Murtteihen kohalla,mut elä välitä,se kyllä korjjaattuu,kun vain palstalla pysyttelet:D

    Äänestä

  • näkijä.. kirjoitti:

    Se on muuten selvännäkijä. Tokihan näkijä voi olla myös selvä.

    selevä,mut ei siltikkää niä selevänä asioita-ei siis ou semmonen,joka selevän näkköö,mut sit on niitäkkii,jotka selvänäkkööt:D

    Äänestä

  • näkijä.. kirjoitti:

    Se on muuten selvännäkijä. Tokihan näkijä voi olla myös selvä.

    jotta humalassahan se,sano pyy,vai käkikö se oli,vai oliko se kana,vai oliko se muna,vai mikähän se oli!?

    Äänestä

  • syöpää kirjoitti:

    Ent. voimaposti, kysyit tuolla ylempänä miksi olen tällä pastalla. Minä sairastan syöpää mutta miksi sinä olet. Oletko auttamassa meitä sairaita?

    sinä sitten olet. onkin helppo tunnistaa tuolainen nikitön joka pistää kaikki eri nikillä

    Äänestä

  • noista feikeistä kirjoitti:

    sinä sitten olet. onkin helppo tunnistaa tuolainen nikitön joka pistää kaikki eri nikillä

    Nikittömänähän sinä itsekin kirjoitat. Onko se luvatonta minulle?

    Äänestä

  • sitten olet? kirjoitti:

    Nikittömänähän sinä itsekin kirjoitat. Onko se luvatonta minulle?

    jos toiset ei tiedä sinun sairastavan syöpää

    Äänestä

  • äksyile kirjoitti:

    jos toiset ei tiedä sinun sairastavan syöpää

    No en äksyile en, ei se ole kenenkään teidän syy. Mutta eikö me olla kaikki täällä syöpäsairaita? Sinäkin?

    Äänestä

  • syöpäläisiä kirjoitti:

    No en äksyile en, ei se ole kenenkään teidän syy. Mutta eikö me olla kaikki täällä syöpäsairaita? Sinäkin?

    sitten aikuista porukkaa.Intetään tyhjänpäiväisistä asioista.

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    sitten aikuista porukkaa.Intetään tyhjänpäiväisistä asioista.

    onhan täällä muutama viisas ja fiksukin.

    Äänestä

  • vähättele kirjoitti:

    onhan täällä muutama viisas ja fiksukin.

    .. kun katsoo tätäkin ketjun loppuosaa niin....

    Äänestä

  • Entinen voimaposti kirjoitti:

    .. kun katsoo tätäkin ketjun loppuosaa niin....

    paskaa ne on noi sinunkin jutut. Ei järjen häivääkään. Ja sitten vielä valehtelet ja keksit juttuja. Niin ja vielä viittit arvostella muita.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    paskaa ne on noi sinunkin jutut. Ei järjen häivääkään. Ja sitten vielä valehtelet ja keksit juttuja. Niin ja vielä viittit arvostella muita.

    oman kullan kuvia sinullekin ilopilleri ;-).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Elisama kirjoitti:

Sunnuntaita kaikille.
Luin vähän noita kirjoituksia ja kaikkea on tapahtunut.
Vai lähtee kolmikko Mombasaan Ira, Jatta ja Kukkuluuruu.
No mites Ira ja Prinsessa voi. Joko koulu on alkanut.
On sinulla Ira mukava kun on sellainen kiltti kiva prinsessa siellä ilona.
Jokos sinä asut siellä Joensuussa. Se on hyvin kaunis kaupunki.
Kertoilehan kuulumisiasi.
Muistan sinua ja prinsessa rukouksissani ja monia muita tällä palstalla.
Entä miten tämä päivä on muilla lähtenyt.
Minä menen nyt nukkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu