Murina

Meillä vuoden ikäinen narttu ja viime aikoina tullut ongelmaksi, että se on alkanut puolustamaan ruokaansa ja luitaan murisemalla ja hampaita näyttämällä. Ja toivon nyt, että saan asiallisia neuvoja, enkä syyttelyitä, että koira on alunalkaen kasvatettu huonosti. Johtajuuden kanssa meillä ei ole ollut ongelmia, eikä se murise muulloin kuin esim jos sille on antanut luun ja sitä olisi pois menossa ottamaan. Ja aiemmin se ei ole tätä tehnyt. Alistamisesta ei ole ollut tässä hyötyä, pikemminkin se pahentaa asiaa. Olisiko tässä nyt kyse siitä, että jostain syystä se ei yhtäkkiä voikaan luottaa omistajaan, pelkää menettävänsä ruoan ja siksi puolustaa? Olen nyt koittanut kasvattaa sen luottamusta siihen etten ole uhka sen ruoalle mm. siten, että välillä olen antanut ruoan sille kädestä jolloin korostuu se, että ruoka tulee minulta. Sen syödessä kupista tai luuta, olen tiputtanut kuppiin/sen viereen jotain oikein herkkua eikä se silloin välitä puolustaa ruokaansa. Johtajuuden kanssa ollaan tarkkana koko ajan, menen ovista ensimmäisenä, minä aloitan leikit jne. Muutosta parempaan ei ole vielä tullut, joten toiminko oikein?

Ja tosiaan kaipaan asiallisia vinkkejä en moitteita epäonnistuneena kasvattajana eikä sillä virheitä varmasti olen tehnyt, edellinen koirani kuoli 6 vuotta sitten ja nykyinen on vasta seuraava tauon jälkeen, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Kiitos.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuuratar kirjoitti:

Meillä vuoden ikäinen narttu ja viime aikoina tullut ongelmaksi, että se on alkanut puolustamaan ruokaansa ja luitaan murisemalla ja hampaita näyttämällä. Ja toivon nyt, että saan asiallisia neuvoja, enkä syyttelyitä, että koira on alunalkaen kasvatettu huonosti. Johtajuuden kanssa meillä ei ole ollut ongelmia, eikä se murise muulloin kuin esim jos sille on antanut luun ja sitä olisi pois menossa ottamaan. Ja aiemmin se ei ole tätä tehnyt. Alistamisesta ei ole ollut tässä hyötyä, pikemminkin se pahentaa asiaa. Olisiko tässä nyt kyse siitä, että jostain syystä se ei yhtäkkiä voikaan luottaa omistajaan, pelkää menettävänsä ruoan ja siksi puolustaa? Olen nyt koittanut kasvattaa sen luottamusta siihen etten ole uhka sen ruoalle mm. siten, että välillä olen antanut ruoan sille kädestä jolloin korostuu se, että ruoka tulee minulta. Sen syödessä kupista tai luuta, olen tiputtanut kuppiin/sen viereen jotain oikein herkkua eikä se silloin välitä puolustaa ruokaansa. Johtajuuden kanssa ollaan tarkkana koko ajan, menen ovista ensimmäisenä, minä aloitan leikit jne. Muutosta parempaan ei ole vielä tullut, joten toiminko oikein?

Ja tosiaan kaipaan asiallisia vinkkejä en moitteita epäonnistuneena kasvattajana eikä sillä virheitä varmasti olen tehnyt, edellinen koirani kuoli 6 vuotta sitten ja nykyinen on vasta seuraava tauon jälkeen, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu