Murina

Meillä on vuoden ikäinen narttu ja viime aikoina on ollut ongelmana se, että se on alkanut murisemaan ruoastaan ja luistaan. Ennen se ei ole puolustanut ruokaansa. Olisiko tässä kyse siitä ettei se yhtäkkiä jostain syystä voikaan luottaa omistajaan, pelkää menettävänsä ruoan ja siksi puolustaa? Aluksi ajattelin sen johtuvan uhmaamisesta, että se kokee olevansa meidän johtaja, mutta koira on muuten nöyrä ja kuulianen eikä osoita millään tavalla, että se kokisi olevansa ylempänä. Alistaminen ei ole auttanut näissä tilanteissa, oikeastaan pahentanut. Olemme sitten yrittäneet kasvattaa sen luottamusta sen suhteen ettemme ole uhka sen ruoalle. Olemme mm. antaneet ruoan sille suoraan kädestä, jolloin korostuu että me olemme se ruokkiva käsi, sekä jos se syö kupistaan/luutaan, olemme pudottaneet jotain erityisherkkua kuppiin/vierelle, jolloin se ei ole murissut meidän tullessa lähelle. Muutosta ei ainakaan vielä ole tapahtunut, joten olemmeko toimineet oikein?

Ja tosiaan kaipaan asiallisia neuvoja, en syyttelyitä siitä, että koko kasvatus on alunalkaen mennyt pieleen. Eikä sillä, taatusti en ole kaikkea tehnyt täydellisen oikein. Mutta neuvoja siis, kiitos.
211868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jostain syystä foorumi sekoili eikä antanut minun lähettää ekaa viestiä ja kun lähetin uuden niin näköjään se eka oli tullut kuitenkin.

Äänestä

Tekstistäsi saa valitettavasti sen käsityksen, että koiralla on syy käytökseensä...
"Alistaminen ei ole auttanut näissä tilanteissa, oikeastaan pahentanut"
Eli koiraa on alistettu ruokakupilla -ei ole mielestäni mikään ihme, kun se ei silloin luota ruokkijaansa.
Onko tätä "testausta"(puolustaako koira ruokaansa)tehty pitkäänkin?
Itse opetan koiran jo pennusta siihen, että koiran ei tarvitse KOSKAAN puolustaa ruokaansa, kun on sen ansainnut(ennen ruokaa, koiralta vaaditaan jotakin..istuminen, sivulle- tai luoksetulo) Ja kun tämä on opetettu kunnolla, niin voin koiraa "kokeilla" esimerkiksi niin, että otan koiran käskyllä pois kupilta kesken ruuan ja päästän luvalla taas kupille.
Kun koirasi on jo ruvennut(ehkä syystä) puolustamaan ruokaa, niin sinuna aloittaisin alusta..olet mielestäni ihan oikeassa tuossa nykyisessä suunnassa, kun kasvatat koiran luottamusta nyt uudelleen. Itse huomioisin tuossa tilanteessa seuraavat asiat.
-koira saa ruuan palkaksi, eli vaadi siltä jotain suorittamista, ennen kupin laittamista koiran eteen ja huolehdi, ettei koiran tarvitse puolustaa ruokaansa.
-kun edellinen on koiralle jo rutiinia, niin vaadi koiralta esim. sivulle tulo ja jätät sen paikalleen, kun laitat kupin ruokapaikalle ja vasta LUVALLA koira saa mennä kupille syömään.
-kun taas edellisestä on tullut koiralle rutiini, niin voit hieman "aikailla" tuossa koiran kupille päästämisessä.
Aluksi ruoka tulee palkaksi heti, kun koira tekee vaaditun asian..sitten siltä vaaditaan paikallaan pysymistä, vaikka ruokakuppi on jo paikallaan ja tyhjennettävissä..sitten voidaan tätä paikallaan pysymistä jo hieman pidentää ja itse voit hieman "käydä" kupilla, kun koira odottaa lupaa päästä syömään.
Kun koira saa ruuan eteensä, se tarkoittaa -että se on sen ansainnut, ja sitä ei enään tarvitse puolustaa. Näin saat ehkä koiran taas luottamaan ruokailutilanteeseen ja silti koira on ikäänkuin hallinnassa. Koiran pitää tietenkin osata ne käskyt mitä siltä vaaditaan jne.
Ja sorry vaan, mutta oli pakko hieman purkaa tuota sinunkin kirjoitusta ja tarkoitus ei ollut syytellä, vaan miettiä miksi koirasi murisee.

Äänestä
  • Juu tiedän, että itse sen olen jotenkin aiheuttanut, mutta sanoin tuon asiallisuuden ym vain siksi, että täällä saa usein täysin asiattomia vastauksia yms. ja suorastaan pas*aa niskaan. Asiallinen kritiikki on asia erikseen ja toivoin juuri tuollaista kuin sinulta sain. Kiitos. :)

    Koiralta on alusta asti vaadittu suorittamista ennen ruoan saantia. Se on vaadittu ensin istumaan, sitten katse kontakti ja vasta ole hyvä sanan jälkeen se on saanut luvan mennä kupille, aikaa on myös vaihdeltu kuin pian tuon ole hyvä on sanottu. Tämä on toiminut pennusta asti eikä se ole välittänyt vaikka olisi työntänyt päänsä kuppiin, paitsi nyt kun tämä ongelma on ilmennyt. Eikä sitä ole alistettu ennen kuin ongelma ilmeni. Siis kun se ensimmäisiä kertoja murisi koin aluksi, että se pomottaa ja siinä vaiheessa selätin sen. No tämä vain pahensi asiaa, mutta ei kai ollut syy puolustamiseen vaan se on saanut juurensa jostain muualta.

    Kiitos neuvoista, jatkamme sinnikkästi ja sinun neuvoistasikin oli apua. :)

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Juu tiedän, että itse sen olen jotenkin aiheuttanut, mutta sanoin tuon asiallisuuden ym vain siksi, että täällä saa usein täysin asiattomia vastauksia yms. ja suorastaan pas*aa niskaan. Asiallinen kritiikki on asia erikseen ja toivoin juuri tuollaista kuin sinulta sain. Kiitos. :)

    Koiralta on alusta asti vaadittu suorittamista ennen ruoan saantia. Se on vaadittu ensin istumaan, sitten katse kontakti ja vasta ole hyvä sanan jälkeen se on saanut luvan mennä kupille, aikaa on myös vaihdeltu kuin pian tuon ole hyvä on sanottu. Tämä on toiminut pennusta asti eikä se ole välittänyt vaikka olisi työntänyt päänsä kuppiin, paitsi nyt kun tämä ongelma on ilmennyt. Eikä sitä ole alistettu ennen kuin ongelma ilmeni. Siis kun se ensimmäisiä kertoja murisi koin aluksi, että se pomottaa ja siinä vaiheessa selätin sen. No tämä vain pahensi asiaa, mutta ei kai ollut syy puolustamiseen vaan se on saanut juurensa jostain muualta.

    Kiitos neuvoista, jatkamme sinnikkästi ja sinun neuvoistasikin oli apua. :)

    on ainakin melko hyvin ruodussa ;)
    Omalta koiralta tuo murina irtoaa kyllä jo yhdestä "kannattavasta" kerrasta. Esimerkiksi toisen koiran yrityksestä tulla kupille edes haistelemaan. Ja kun edes sen yhden kerran koirani on saanut murinalla(samaan aikaan syö ruokaansa)kerrottua sille toiselle otukselle, että "pysy kauempana" -niin se tulee seuraavalla kerralla kuin nauhurista. Eli koira oppii kerrasta, sen "kannattavan" käytöksen tuossa tilanteessa. Itse olen sitten siirtänyt niskaotteella toisen koiran pois jo ennenkuin kerkeää sinne kupille päinkään. Tai kun edes on katsellut sinne päin, niin käskenyt ei:llä sen pois. Toinen koira kun on niin ahne ja nopea syömään, että se menisi mielellään kyttäämään -jospa kaverilta jäisi jotain tähteitä vielä purtavaksi.
    Onko koirasi ollut hoidossa..tai onko sinulla toinen koira, jonka kanssa se olisi tämän murinan "tarpeellisuuden" oppinut.

    Äänestä

Itsekkin hermostuisin jos joku syödessäni ottaisi aina tämän tästä lautasen pois edestäni. Saatikaan jos tunkisi päänsä lautaselleni...

Miksi ei niiden koirien anneta syödä rauhassa?

Äänestä
  • Itse ajattelin että pakko koiran oppia luovuttamaan luu, ruoka ym. pois jos vaikka sattuu niin että koiralla suussa jokin vieras esine sitäpä sitten otat pois jos koira sitä puolustaa ja murisee. Ei kait sitä ruokaa kukaan ole koiralta pois ottamassa mutta tälläisiä tilanteita varten sekin on hyvä opetella.!!

    Äänestä

  • )0) kirjoitti:

    Itse ajattelin että pakko koiran oppia luovuttamaan luu, ruoka ym. pois jos vaikka sattuu niin että koiralla suussa jokin vieras esine sitäpä sitten otat pois jos koira sitä puolustaa ja murisee. Ei kait sitä ruokaa kukaan ole koiralta pois ottamassa mutta tälläisiä tilanteita varten sekin on hyvä opetella.!!

    Tottakai koiralla on ruokarauha eikä sitä kuppia olla koko ajan siitä pois ottamassa, mutta kuten )0) sanoi, niin esim. tuollaisia tilanteita varten sitä on harjoiteltava.

    spk:lle. Ei ole toista koiraa, hoidossa on ollut vain päivän kerrallaan x2. Silloinkin aamu- ja iltaruoan sai kotona ja päivä "hoidossa" mennyt hyvin. Anoppilassa on kyllä vanha herra, joka ei tuon anna ottaa omia luitaan, mutta on kyllä tuolta meidän tytöltä välillä ottanut. Olisiko siinä sitten jotain juurta? Tosin siellä emme ole hetkeen päässeet kyläilemään ja jos nyt oikein muistelen tuo murina on alkanut vasta sitten.

    Kannattaa katsella, olisiko koiralle tullut pipi. Korvat, lonkat, kyynärpäät jne.. Kun nämä on tsekattu, noilla spk? neuvoilla hyvä jatkaa.
    Kokeile myös tyhjän kupin taikaa, siis lisää kädestäsi kuppiin koko ajan kun koira saa syötyä. Muutama napu kerrallaan, jos ovat kosteita, vaikka lusikalla. Kyllä koira oppii sen että omistaja on vieressä lisäämässä ruokaa.
    Pieneen murinaan ei kannata kiinnittää pahemmin huomiota, jos vaikka koira on edessäsi syödessään, siirrä se pois varmalla otteella, jos murisee älä välitä. Tee seuraavalla kerralla samoin, jos tarve.

    Äänestä

koirasi on....
Voisikohan ajatella että olisi jonkinasteinen uhmavaihe menossa?
Turhaan sille koiralle on tuollaisia asioita esim. ruokakupin pois otto, alkaa opettamaan
Tärkeää mun mielestä on koiran täysi hallinta, jolloin ruokakuppirähyäystä ei tarvitse edes miettiä.
Itselläni useampi saku ja kaikki ne näyttää oppineen sen että jokaisella omat ruokansa.
Josus huvittuneena seurailen kun ruoka-aika koittaa ja kaikki nartut ja urokset syö keskenään somassa rivissä.
Eli tiivistettynä: Hallintaa muuallakin kun ruokakupilla?

Äänestä

Niin...

Jos oikein aletaan miettimään koiran arvojärjestystä.
Oletko koskaan ajatellut että esim. susilaumassa ylempiarvoinen syö ensin saalista ja sen jälkeen alempiarvoiset saa syödä.
Tämän mallin mukaan sinun tulisi toimia näin: Koska sinä olet ylempiarvoinen sinä syöt koiran kupista ensin ja kun olet saanut mahasi kylläiseksi annat koirasi nuolla huuli pielesi,näis se osoittaa että sinä olet POMO. Tämän jälkeen on koirasi vuoro syödä.

Jos sinulla on muita johtajuus ongelmia esim. koira menee ovesta ennen sinua, hyökkää sen kimppuun, alista se ja pure sitä poskesta lujasti, tällöin koira tajuaa kuka on pomo kuten susilaumassakin alfa-uros toimisi,eikä osaa laulaa kymmenellä kielellä kiitos,saatikka sitten uutta vuotta toivottaa.

Muista myös lopettaa kokonaan leikkiminen koirasi kanssa,koska susilaumassa ALFFA-uros e4i leiki alamaistensa kanssa.

Tämä on FAKTAA ei FIKTIOO.

Usko tai älä tämä tepsii.

Äänestä
  • Mahdatte olla hauskan näköisiä perheitä koirinennne. Syötte koiran kanssa samalla kupilla ja pureskelette koiraa poskesta.
    Varmaan tosi tehokasta. Yksinkertaistakaa ny hyvänen aika. Koiralle voi sanoa mikä on huono ja mikä hyvä. Huono on ei ja hyvä on hyvä. Onneksi ei ole tarvinnut moisia kommervenkkejä harrastaa ja koirien kanssa saa rauhassa leikkiä.

    Äänestä

  • hyvät hyssykät kirjoitti:

    Mahdatte olla hauskan näköisiä perheitä koirinennne. Syötte koiran kanssa samalla kupilla ja pureskelette koiraa poskesta.
    Varmaan tosi tehokasta. Yksinkertaistakaa ny hyvänen aika. Koiralle voi sanoa mikä on huono ja mikä hyvä. Huono on ei ja hyvä on hyvä. Onneksi ei ole tarvinnut moisia kommervenkkejä harrastaa ja koirien kanssa saa rauhassa leikkiä.

    Laumajärjestystä ei tarvitse osoittaa.
    Jos koira on pennusta asti ollut kotona, ja saanut johdonmukaisen kasvatuksen, laumajärjestys on siinä. Ihminen on koiralle kuitenkin niin suuri auktoriteetti, ettei mitään alfasuden kaltaista käytöstä tarvita ihmisen taholta.
    Mutta aiheen aloittajalla on ongelma ruokakupilla.
    Tämä viittaa pieneen lipsumiseen auktoriteetissä.
    Ruokakupilla sitä teettiä ei kannata korjata.
    Korjaukseen riittää oma käyttäytyminen, ja siihen kuuluu ehdottomasti peloton suhtautuminen koiraan. Tämä on yksi suurimmista ongelmista, koiran omistaja pelkää, tai on alkanut pelätä koiraa. Usein tiedostamatta. Täysin ymmärrettävää, muriseva seefferi ei ole mikään mukava tuttavuus.
    Murinan poistaminen hyökkäämällä koiran kimppuun onnistuu harvoin.
    Muita keinoja on käytettävä, ja yksi on täysin kylmä suhtautuminen koiran mielenilmaisuihin.

    Äänestä

  • Tuli vielä sellainen asia mieleen susilaumasta ja alffa-uroksista,että kun olet koirasi kanssa lenkillä muista aina tämä: Kun koirasi virtsaa on sinun AINA VIRTSATTAVA koirasi virtsan päälle, näin sinä peität alamaisesi hajujäljen,eikä jää epäseolvyyksiä kuka on POMO!

    Näillä neuvoilla pääset jo pitkälle!

    Äänestä

  • Eihän näihin asioihin tarvita susilauman käyttäytymistä sekoittaa..höpönlöpö..alkää nyt taas sekoittako susilauman tapoja kotieläimelle sopiviksi. Joitain laumakäyttäytymisen sääntöjä on hyvä pitää mielessä, kuin niitä voi hyväksikäyttää myös koiran ja ihmisen elämisessä -mutta ei läheskään kaikkea villieläimen käytöstä TARVITSE kotieläimen kanssa soveltaa..

    Äänestä

Tuli vielä lisää hyviä vinkkejä mieleen,kun oikein aloin kaivelemaan koirankouluttajaa itsessäni.

Te voisitte yhdessä laumana piilotella ruokaa esim. pihaanne ja sitten yhdessä ns. susilaumana jahdata saalista,tämä lujittaisi teidän laumasidonnaista suhdettanne.

Myös se kannattaa muistaa,että susilaumassa vain Alffa-pari eli (IHMISET) parittelevat ja saavat jälkeläisiä,tämän teorian mukaan koiran eli alamaisen ei tulisi saada lainkaan jälkeläisiä koska silloin se pompsahtaisi arvoasteikossa kertaheitolla ylempiarvoiseksi eli POMOKSI.

Tosin voihan koirasi tulla veleraskaaksi,jos narttu sattuu olemaan,koska tämä on luonnon normaali kiertokulku,jos ALFFA-sudelle sattuu jotain,on valeraskaana olevan suden ruokittava pennut.

Kirjoittelen taas lisää hyviä vinkkejä JOHTAJUUDESTA ,jos jotain muistuu mieleen.

Muista myös lukea Tuire Kaimion tuotantoa, miten tulet hyväksi koiran JOHTAJAKSI.

Äänestä
  • Meillä narttu, siis koiranarttu sai pentuja, jumaa muutti heti makuuhuoneeseean asumaan, ajoi muijan mäkeen, ja nyt sille pitäis olla niin niin alfaurosta, että hirvittää. Auttakeehan miestäkin mäessä..

    Äänestä

Siis herätys taas !!! Luuletteko tosiaan koirianne noin tyhmiksi kun käskytätte ( ehkäpä provo ) kirjoittajaa kuseksimaan kuten koirat tekevät ??? Ihminen on ihminen ja koira sen tietää....oisko vaikka toi hajuaisti asialla ??? Apua mitä SPEDE SHOWTA !
Luojan kiitosmeidän saku uros saa käskyt IHMISELTÄ !

Äänestä
  • Tuli vielä lisää mieleen hyviä koulutusvinkkejä.

    Kun käyt koirasi kanssa lenkillä,et saa päästää muita koiria oman koirasi luokse,koska sinä olet ALFFA uros,sinun täytyy hyökätä reviirillenne pyrkivän uhittelijan kimppuun,puraista sitä posinahasta ja mieluiten puret niin kauan,että pyrkyri antautuu eli alistuu.
    Kun pyrkyri on alistettu sen häntä on koipien välissä ja se nuoleskelee huulipieliään.

    Alamaisen(KOIRAN) pidät tämän koko ajan kauempana,koska susilaumassa vain ALFFA-sudet häätävät pyrkyreitä pous laumasta.

    Jos koira tulee vanhaksi ja sairaaksi sitä EI viedä eläinlääkäriin vaan kuten ALFFA-sudet tekisivät,heikot alamaiset häädetään pois laumasta,viemästä tilaa terveiltä alamaisilta.

    Kun näillä neuvoilla mennään eteenpäin ei tarvitse rutista ruokakupin murinoista,koska koira tietää kuka on ALFFA ja kuka ALAMAINEN.

    Äänestä

  • ALFFA_UROS kirjoitti:

    Tuli vielä lisää mieleen hyviä koulutusvinkkejä.

    jihuu :-))

    Äänestä

edelleen istumaan, katsekontakti ja anna ruoka.anna koiran syödä rauhassa, riittävsti ja älä puutu tai provosoi sitä murisemaan.älä tee asiasta numeroa selättämällä tms.toteuta koulutusta muualla kuin ruoka kupilla.

Äänestä

1.Käske koira istumaan, kun lasket kupin lattialle. Pyydä katsekontakti istuvalta koiralta ja anna sitten lupa ruokailuun. Tämä auttaa, jos ongelmia johtajuuden kanssa.

2.Istu lattialla ja pidä ruokakuppia sylissäsi, kun koira syö. Juttele koiralle.

3.Kun koira murisee kipoltaan, juttele sille, mene lähelle ja silittele&rapsuttele. Voit myös mennä kyykkyyn koiran kupin viereen.

4.Käske koira pois kipolta (ÄLÄ KOSKE KIPPOON) ja istumaan. Odota että se ottaa kontaktin ja anna uudestaan lupa mennä syömään. Jos murina jatkuu, toista. Niin monta kertaa, että koira syö ärisemättä.

Omistajana tunnet koirasi (toivottavasti) ja tiedät mikä keino auttaa sitä parhaiten. Selvitä, mistä käytös johtuu. Älä rankaise koiraa epävarmuudesta, kerro sille miten asiat menevät. Kun ihminen on johtaja, hän kertoo mitä ja milloin koira tekee. Tällöin koiralla on turvallinen olo ja terve itseluottamus. ÄLÄ IKINÄ PELKÄÄ KOIRAASI.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kuuratar kirjoitti:

Meillä on vuoden ikäinen narttu ja viime aikoina on ollut ongelmana se, että se on alkanut murisemaan ruoastaan ja luistaan. Ennen se ei ole puolustanut ruokaansa. Olisiko tässä kyse siitä ettei se yhtäkkiä jostain syystä voikaan luottaa omistajaan, pelkää menettävänsä ruoan ja siksi puolustaa? Aluksi ajattelin sen johtuvan uhmaamisesta, että se kokee olevansa meidän johtaja, mutta koira on muuten nöyrä ja kuulianen eikä osoita millään tavalla, että se kokisi olevansa ylempänä. Alistaminen ei ole auttanut näissä tilanteissa, oikeastaan pahentanut. Olemme sitten yrittäneet kasvattaa sen luottamusta sen suhteen ettemme ole uhka sen ruoalle. Olemme mm. antaneet ruoan sille suoraan kädestä, jolloin korostuu että me olemme se ruokkiva käsi, sekä jos se syö kupistaan/luutaan, olemme pudottaneet jotain erityisherkkua kuppiin/vierelle, jolloin se ei ole murissut meidän tullessa lähelle. Muutosta ei ainakaan vielä ole tapahtunut, joten olemmeko toimineet oikein?

Ja tosiaan kaipaan asiallisia neuvoja, en syyttelyitä siitä, että koko kasvatus on alunalkaen mennyt pieleen. Eikä sillä, taatusti en ole kaikkea tehnyt täydellisen oikein. Mutta neuvoja siis, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu