Tilanne se että äiti muuttanut lapsen kanssa toiseen päähän suomea. (1000km) Yhteishuoltajuus on. Onko isän velvollisuus maksaa matkat ja viedä ja tuoda lapsi jos haluaa tätä tavata? Taasko äidit jyrää...
Isän oikeus
Jaska-..81
141254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Unohda koko juttu. Itket sitten vasta vanhuksena.
Hmm, en ole nyt aivan varma asiasta mutta tietääkseni jos yhteishuoltajuus on ja sinulla on tapaamisoikeudet ja äiti on tietoisesti muuttanut toiseen päähän suomea kannattaa teidän keskustella lastenvalvojan/sossun kanssa tapaamisista ja matkakuluista. Kaiken järjen mukaan äiti joutuu myös niihin osallistumaan. Jos kyseessä olisi yksinhuoltajuus äidillä niin valitettavasti silloin joutuisit maksumieheksi :/
niin ja piti vielä sitä, että saattaa olla että sossu avustaa rahallisesti matkoissa tuon pitkän välimatkan takia. Kannattaapi siis ottaa selvää ja kysästä, se ei ainakaan maksa mitään :P
Isällä ei ole tapaamisoikeutta, vaan lapsella.
Ja lapsella on oikeus molempaan vanhempaan
Jep, nimenomaan. Voitte lukea oman juttuni listalta. Ex avopuoliso aikoo siis viedä kaikki oikeudet minulta lapseen.
tekemistä tapaamisten kanssa. Mistä kummasta tämä ajatus sikiää? Yksinhuoltaja päättä lapsen asioista yksinään, mutta tapaamisopimukseen sillä ei ole mitään vaikutusta.
Eli yksinhuollossakin tapaamiskuluja voidan puolitaa tai järkeistää, kaikki riippuu molempien tuloista ja siitä, että mitä sovitaan.
Etäväanhemmalla on kuitenkin oikeus sossusta hakea tapaamsiavustusta, jos tapaamsikulut nousevat kohtuuttoman korkeiksi.
Voisin kuvitella, että yksinhuoltajuus tulee usein käräjien päätöksellä. Käräjillä ei välttämättä tehdä päätöstä tapaamissopimuksesta, aivan, siis päätetään pelkästään huoltomuodosta. Sitten, kun toisella on haluamansa yksinhuoltajuus, niin voit varmaan kuvitella, ettei hänellä ole "kannustinta" sopia tapaamisista.
Tämä on käsittääkseni ihan tuomarikohtaista, mutta 100% todellisuutta.
tehdään myös tapaamissopimuksia. Toisen osapuolen on vaan vietävä asia käräjille, aivan kuten huoltajuusasiakin. Hultajuudesta on pakko päättää jotain suuntaan tai toiseen (laki velvoittaa niin), mutta tapaamisopimusta ei mikään laki valvoita tekemään, mikäli kumpikaan osapuoli ei sitä halua tehdä. Mutta jos jompi kumpi osapuoli haluaa tapamissopimusken kirjallisesti, niin silloin se on tehtävä kirjallisesti.
Ei tuossa mitään "kannustimia" tarvita vaan etävanhemmalla on oikeus saada tapaamissopimus kirjallisesti, mikäli etävanhempi niin haluaa.
Meillä tilanne oli sellainen, että etävanhempi halusi tehdä kiusaa asiasta kuin asiasta. Mikään tapaamissopimus ehdotus ei hänelle kelvannut, mutta eipä hän itsekään halunnut ehdottaa mitään järkevää. Lopulta olimme käräjillä, jossa yksinhuoltajuuteni pysyi ennallaan (etä yritti hakea yhteishuoltajuutta), ja tapaamissopimus meni silleen, että tuomari totesi, että hän lähtee nyt pois huoneesta ja pyysi soittamaan hänet takaisin oikeussaliin, kun tapaamissopimus on vahvistettavassa kunnossa. Ei siis mitään tuomaripeliä, vaan asiat hoidetaan, mikäli ne viedän käräjäoikeuskäsittelyyn.
Meillä sikäli tuo tapaamissopimus oli isälle keino yrittää pompottaa minua tapaamisten suhteen, mutta koska tapaamissopimuksesta tehtiin tietenkin tarkka, niin ei pompottelu onnistunut. Ja taustalla meillä oli se, että suullinen tapaamissopimus oli ihan toimiva monta vuotta ja joustin aina isän tahdon mukaan. Isä ei siis joutunut kertaakaan sellaisen tilanteeseen, että ei olisi saanut nähdä lapsiaan.
""Kyllä käräjillä tehdään myös tapaamissopimuksia.""
"Käräjillä ei välttämättä tehdä päätöstä tapaamissopimuksesta, aivan, siis päätetään pelkästään huoltomuodosta."
Toisen osapuolen on vaan vietävä asia käräjille... Ja siihen menee aikaa (ja rahaa), siinä välissä voi mennä vaikka 8-12kk, ettei lasta näe. Mieti sitä stressiä ja surua.
Pointti tässä oli, vähän ap. tekstin vierestä toki, vain osoittaa se, että käräjien päätöksen jälkeen voi "hävinnyt" vanhempi olla aivan tyhjän päällä, ilman tietoa siitä, koska lastaan saa tavata.
Saivartelua on puheet hyvästä asianajajasta, sosiaalitoimen avusta, tasapuolisesta tuomaroinnista jne.
""... mutta tapaamisopimusta ei mikään laki valvoita tekemään, mikäli kumpikaan osapuoli ei sitä halua tehdä.""
Yksinhuoltaja voi olla piittaamatta toisen pyynnöistä saada tapaamissopimus ja tällä toisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin viedä asia käräjille. Tässä voi kulua jo pari-kolme vuotta helposti kaikkinensa.
Kyllä Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön huoltajuusriidoissa se käytäntö, jossa osapuoli, joka estää tapaamisia tuomitaan menettämään huoltajuus. Tämähän on jo kyllä kirjattu muistaakseni Euroopan ihmisoikeusistuimessa.
asiat voi edetä, mutta tapaamisasiat ei kuitenkaan ole huoltajuusmuodosta mitenkään kiinni! Yhtä nihkeästi voi yhteishuoltajuudessakin se lähivanhempi hankaloittaa tapaamisia. Tai vastaavasti etävanhempi tapaamisasoissa yrittää pompottaa lähivanhempaa.
Jos huoltajuudesta lähdetään oikeuteen niin kannattaa siinä samalla viedä tapaamisasia oikeuteen.
Viestini pointti siis oli, että huoltajuus itsessään ei vaikuta tapaamisiin vaan muut asiat.
Tuossa ehdotuksessasi, että jos estää tapaamisia, niin menettäisi huoltajuuden, on se heikkous, etä lähivanhemmalla voi olla konkrettinen syy estää tapaamisia (väkivaltaisuus, insesti, ym...) ja kuten tunnettua on, niin tuollaisia asioita on vaikea näyttää toteen, ainakaan heti. Tämä heikkous näkyy esim. siinä, että väkivaltainen exäni ei tunnistanut itsessään väkivallankäytöä. 1,5 vuoden terapian jälkeen hän vasta ymmärsi, ettei hänen käytöksensä ollut hyväksyttävää.
"Kyllä Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön huoltajuusriidoissa se käytäntö, jossa osapuoli, joka estää tapaamisia tuomitaan menettämään huoltajuus. Tämähän on jo kyllä kirjattu muistaakseni Euroopan ihmisoikeusistuimessa."
Kiinnostavaa! Kertoisitko asiasta lisää tai laitatko linkin tai lainauksen asiasta?? Tuo ko. tuomioistuinhan käsittelee myös Suomen viranomaisten tekemiä päätöksiä. Olisi varmaan tarpeen että yhä useampi väärinkohdelluksi itsensä Suomen oikeusasteissa (ja oikeuskäytännössä) tuntenut suomalainen valittaisi sinne?! Sitäkautta ehkä alkaisi Suomessakin pikkuhiljaa päättäjät havahtua tähän järkyttävään toimintaan jossa lähivanhempi (yleensä edelleen äiti eri syistä) vaikeuttaa ja jopa estää toista vanhempaa tapaamasta lastaan. Eri tavoin. Yleisin tapa niistä lienee muutto kauemmaksi ja todeta pokkana toiselle vanhemmalle ja viranomaisille että "kyllähän isä saa edelleen tavata lastaan juu.."
Käsittämätöntä ja kestämätöntä on se että oikeudessa tuomarit eivät yhtään mieti "hyvää yhteishuoltajuutta" näissä asioissa. Lastenvalvojat ja muut vain kehottavat juttelemaan asiasta toisen vanhemman kanssa ja toivottavat onnea että "tapaamisiin sentään on mahdollisuus". Pääasia tuntuu olevan että lähivanhemman omat oikeudet toteutuvat, lasten oikeuksista viis..puhumattakaan toisen vanhemman oikeuksista olla vanhempi, se toimii näiden lähivanhempien armon varassa, jos toimii...Oi aikoja oi tapoja!!
Virenistä sen verran että olisipa kiva että joskus vielä joku suomalainen olisi yhtä menestyvä juoksija. Olisi siinä mielessä mukavampi lapsen kanssa jännätä suomalaisten puolesta :)
Hyvää tarkoittava ehdotus: jos lapsesi on alle kouluikäinen, ehdota tapaamissopimusta, jossa lapsesi on vuorotellen kaksi viikkoa sinun luonasi ja kaksi viikkoa äitinsä luona. Maksatte lapsen matkat puoleksi ja elinkustannukset puoliksi -kummallakaan ei siis tule olemaan elatusvelvollisuutta, koska lapsesi on puolet ajastaan luonasi. Exäsi velvollisuuksiin lähivanhempana kuuluu lapsen ja sinun välisen suhteen tukeminen, mistä muuttaminen 1000 km päähän ei kerro.
Toisaalta, olet lapsesi ainoa isä, joten jos edellinen ei onnistu, tee vaikka kahta työtä ja matkusta lapsesi luokse tai maksa lapsesi matkat luoksesi -raha on vain rahaa ja rahalla korvattavissa -lastasi et voi korvata millään eikä lapsesi sinua, Isä :)
Ja pian!